Allekirjoita vetoomus ja vaadi Valko-Venäjän ulkoministeriltä, että Maryja Kalesnikava vapautetaan välittömästi ja ehdoitta vankilasta ja että hänen epäoikeudenmukainen tuomionsa kumotaan.
Vangittuna kauhistuttavissa olosuhteissa
Muusikko Maryja Kalesnikava on täyttänyt elämänsä musiikilla, taiteella ja ihmisillä. Hän suhtautuu intohimoisesti ihmisten tapaamiseen ja heiltä oppimiseen. Hän unelmoi Valko-Venäjästä, jossa kaikkia kunnioitetaan ja jossa kaikki saavat puhua vapaasti.
Tämä unelma sai Maryjan osallistumaan presidentinvaaleihin elokuussa 2020. Hän liittyi kampanjoimaan riippumattoman ehdokkaan Svjatlana Tsihanouskajan rinnalla yhdessä Veranika Tsapkalan kanssa. Nämä kolme naista yhdistivät voimansa sen jälkeen, kun johtavat miesehdokkaat olivat tulleet vangituiksi tai paenneet maasta. Tämä mahtava kolmikko vaati muutosta ja tarjosi monille toivoa maassa, jossa oikeutta sananvapauteen, yhdistymisvapauteen ja rauhanomaiseen kokoontumisvapauteen rajoitetaan ankarasti.
Opposition uskotaan voittaneen presidentinvaalit, mutta vaalien tulosta vääristeltiin, ja Aljaksandr Lukašenka jatkoi kuudennelle kaudelleen. Vaalien jälkeen Svjatlana ja Veranika häädettiin maanpakoon, ja Maryja nousi opposition kärkihahmoksi. Hän seisoi rauhanomaisten mielenosoitusten etulinjassa ja uhmasi väkivaltaisia poliiseja. Hän teki sydämenmuotoisen symbolin käsillään mellakkapoliisiin edessä.
Valko-Venäjän viranomaiset sieppasivat Maryjan 7. syyskuuta 2020. Naamioituneet miehet pakottivat hänet pakettiautoon ja kuljettivat hänet rajalle. Häntä peloteltiin ja painostettiin poistumaan maasta. Hän pakeni pakettiauton ikkunan läpi ja repi passinsa vastustaakseen karkotusta.
Maryja pidätettiin, vangittiin ja tuomittiin myöhemmin 11 vuodeksi vankeuteen syytettynä muun muassa “kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta” ja “ääriliikkeen luomisesta ja johtamisesta”.
Maryja on vangittuna kauhistuttavissa oloissa. Hänen pääsyään tarvittavaan terveydenhuoltoon on rajoitettu ja hänet on eristetty muista vangeista. Hänen perheensä ja ystävänsä eivät ole kuulleet hänestä yli vuoteen.
Päivitys 14.11.2024: Saamamme tiedon mukaan Maryjan isä on tällä viikolla päässyt vierailemaan hänen luonaan vankilan sairaalaosastolla. Vaadimme edelleen Maryjan välitöntä ja ehdotonta vapauttamista ja hänen tuomionsa kumoamista.
Mitkä tiedot toimitamme vastaanottajalle?
Henkilötietosi ovat turvassa. Toimitamme vetoomuksen vastaanottajalle ainoastaan etu- ja sukunimesi, emme mitään muuta. Emme koskaan luovuta vastaanottajalle yhteystietojasi, kuten sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa. Emme lähetä vastaanottajalle nimiä sähköisesti, vaan erikseen tulostettuna.