Tämä on kansanmurha
Yli vuoden ajan Israel on pommittanut palestiinalaisia elävältä Gazassa. Muu maailma on seurannut käsittämätöntä tuhoa somen välityksellä reaaliajassa siihen puuttumatta.
Israel on räjäyttänyt kuoliaaksi kymmeniätuhansia Gazan palestiinalaisia, pyyhkäissyt pois perheitä ja kokonaisia sukuja, murskannut naapurustoja maan tasalle, ja tuhonnut vesi-, viemäri- ja tieverkostoja. Lisäksi Israel on pakottanut lähes kaksi miljoonaa palestiinalaista – enemmän ihmisiä kuin koko pääkaupunkiseudulla Suomessa on asukkaita – jättämään kotinsa.
Amnesty on tutkinut Israelin toimia Gazassa. Keräämämme laaja todistusaineisto osoittaa, että Israelin valtio on alkanut toteuttaa palestiinalaisten kansanmurhaa 7. lokakuuta 2023 jälkeen.
Jokainen päivä maksaa nyt ihmishenkiä. Älä enää odota, vaan toimi nyt. Vaadi, että Israel lopettaa palestiinalaisten kansanmurhan Gazassa.
Israel aloitti sotatoimet Gazassa, kun äärijärjestö Hamas iski Israeliin 7. lokakuuta 2023. Sen jälkeen on käynyt selväksi, että Israelin tarkoituksena on tappaa Gazan palestiinalaiset ja tuhota heiltä elämän edellytykset:
Israel on tappanut ohjuksilla ja pommeilla kymmeniätuhansia ihmisiä ja kylvänyt ennennäkemättömän laajaa tuhoa.
Yhdeksän kymmenestä Gazan asukkaasta on joutunut jättämään kotinsa.
Israel ei päästä riittävästi hätäapua, ruokaa ja vettä Gazaan.
Israelin tekojen seurauksena Gazassa ei ole enää vesi- tai viemäriverkostoa, ei mahdollisuutta viljellä ruokaa, ei terveydenhuoltoa.
”Israel on saartanut Gazan täysin. Siellä ei ole sähköä tai vettä, ainoastaan tuhoa. Jos haluat helvetin, sen myös saat.” Ghassan Alian, Miehitettyjen alueiden toimiston johtaja
Amnestyn lokakuun 2023 ja heinäkuun 2024 välillä tekemä tutkimus osoittaa, että Israel on syyllistynyt kansanmurhan vastaisessa sopimuksessa kiellettyihin tekoihin: tappamiseen, vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttamiseen sekä Gazan palestiinalaisten elinehtojen tahalliseen huonontamiseen tarkoituksenaan heidän hävittämisensä. Tutkimus osoittaa, että Israelin nimenomaisena tarkoituksena on hävittää Gazan palestiinalaiset.
Jokainen hetki maksaa ihmishenkiä. Vaadi, että Israel lopettaa palestiinalaisten kansanmurhan Gazassa nyt.
Mitkä tiedot toimitamme vastaanottajalle?
Henkilötietosi ovat turvassa. Toimitamme vetoomuksen vastaanottajalle ainoastaan etu- ja sukunimesi, emme mitään muuta. Emme koskaan luovuta vastaanottajalle yhteystietojasi, kuten sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa. Emme lähetä vastaanottajalle nimiä sähköisesti, vaan erikseen tulostettuna.