Piknik-viltti Helsingin Kansalaistorilla on täynnä iloisia aktivisteja. Amnestyn ja Tom of Finlandin yhteistyörekka toi meidät läpi kirjavan Helsingin keskustan. Tienvarsille oli kerääntynyt ihmisiä eri ikäluokista ja taustoista, jotka hymyilivät, vilkuttivat ja lähettivät lentosuukkoja koko pride-kulkueelle.
”Tämä on parempi kuin vappu! Todella kohtelias ja hauska juhla”, kommentoi eräs piknikvieras. Taas tänä vuonna Helsinki Priden kävijäennätys meni rikki, paraatipäivänä lauantaina ihmisiä oli liikkeellä noin 30 000.
”Olin yllättynyt siitä, etten nähnyt meitä tai kulkuetta kohtaan aggressiivisia ihmisiä. Unelmoin, että tämä olisi joskus mahdollista Venäjällä” kommentoi Varvara, yksi Amnestyn kutsumista venäläisaktivisteista.
Pridet kiellettyjä lastensuojelun nimissä
Kutsuimme Pride-vieraita kahdesta pietarilaisesta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavasta järjestöstä, Coming outista ja Side by sidesta. Vuoden 2013 ”homopropagandalain” seurauksena Venäjällä ei ole mahdollista järjestää pride-kulkueita tai muitakaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavia julkisia tapahtumia.
Pride on kielletty, koska alaikäiset saattaisivat nähdä tapahtuman
Pääsyynä on, että alaikäiset saattaisivat nähdä tapahtuman, joka on Venäjän virallisten linjausten mukaan heille haitallinen. Homopropagandalaki kieltää homoseksuaalisten suhteiden esittämisen alaikäisille positiivisessa tai kiinnostavassa valossa. On kiellettyä luoda käsitys homosuhteista tasavertaisina ”perinteisten” heteroseksuaalisten suhteiden kanssa tai rohkaista homoseksuaalisuutta alaikäisissä.
Tämä on ollut jo useita vuosia osa valtion virallista retoriikkaa: lasten suojelu ja perinteisten perhearvojen ylläpitäminen ovat valtion vastuulla. Suurelle osaa venäläisistä valtion toimet näyttäytyvät huolenpitona. Valtiolla on vahva mandaatti toimia portinvartijana turmeltuneita läntisiä moraalikäsityksiä vastaan.
Levada-keskuksen vuoden 2013 mielipidemittausten mukaan 76 % venäläisistä tuki homopropagandalakia, homoliittoja vastustaa 87 prosenttia, Pride-kulkueita 85 prosenttia ja 45 prosenttia uskoo homoseksuaalisuuden johtuvan altistumisesta perversioille ja huonosta moraalista. Puolueettoman tiedon niukkuus, tietämättömyys seksuaalivähemmistöistä ja disinformaation määrä luo seksuaalivähemmistöistä erittäin vääristyneen kuvan.
Sain homouteni vuoksi potkut
LHBTIQ-aktivisti Natalia Tsymbalovan mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt suureksi osaksi pelkäävät olla avoimia suuntautumisestaan, minkä seurauksena harva venäläinen, joka ei itse kuulu seksuaalivähemmistöön tai ole mukana heidän toiminnassaan, tuntee henkilökohtaisesti LHBTIQ-ihmisiä. Side by side LHBTIQ-elokuvafestivaalin järjestäjät ovatkin erityisen tyytyväisiä siihen, että festarikävijöistä noin 30 prosenttia ei itse kuulu seksuaalivähemmistöön. Asioiden tutuiksi tekeminen ja myyttien purkaminen on iso osa Venäjällä tehtävää työtä.
Nykytilanteessa on ymmärrettävää, että Venäjällä ihmiset ovat varovaisia sen suhteen kenelle puhuvat seksuaalisesta suuntautumisestaan. ”Olin opettaja ja työpaikassani tiedettiin, että olen homoseksuaali ja homoaktivisti. Sain sen perusteella potkut. Se tuhosi mieleni”, Grigori kommentoi.
Opiskelen yliopistossa ja minun pitää piilottaa homoseksuaalisuuteni
Grigorin tapaus ei ole ainoa. Lasten kanssa työskentelevät joutuvat salaamaan seksuaalisen suuntautumisensa lähes varman irtisanomisen uhalla. Pelko työpaikan menettämisestä ja stigmatisaatiosta on jatkuvasti läsnä. ”Entinen vaimoni ei anna minun nähdä lastani koska olen homoseksuaali” kommentoi vierailijoidemme ystävä.
”Opiskelen yliopistossa ja minun pitää piilottaa homoseksuaalisuuteni. En tiedä hyväksyisivätkö opiskelukaverini ja opettajani minut, enkä tiedä antaisivatko he minun valmistua jos tietäisivät” lisää Dimitri. Syrjivä lainsäädäntö marginalisoi entisestään seksuaalivähemmistöjä ja ääriryhmät kokevat lainsäädännön oikeutuksena väkivallalle.
Onko Pride joskus mahdollinen myös Venäjällä?
Vieraamme kertoivat, että Helsinki Prideen osallistuminen oli inspiroiva kokemus ja he saivat voimaa ihmisten tuesta. Kaikilla oli kuitenkin toiveena, että samanlainen tapahtuma olisi mahdollista järjestää myös Venäjällä.
”Alfred sanoo, että siihen menee kaksi vuotta, minä uskon ennemminkin että kaksikymmentä”, toteaa Grigori.
Anastasia Asikainen. Kirjoittaja on Amnestyn Venäjän ihmisoikeustyön harjoittelija, joka emännöi venäläisiä vieraita Pride-viikon ajan.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.