Ihmisoikeuskasvatus
© Eric_Carriere
Amnestyn Suomen osasto tekee ihmisoikeuskasvatustyötä monella eri tavalla. Kampanjoimme kouluissa kirjoittamalla kirjeitä vaarassa olevien ihmisten puolesta ja keräämällä varoja päivätyökeräyksellä.
Tuemme kampanjoivia kouluja ja opettajia työssään verkkokoulutuksella.
Koulutamme aktivistejamme, tukijoitamme ja yhteistyökumppaneitamme vuosittaisissa koulutuksissa ja seminaareissa.
Amnestyn Suomen osasto tekee myös ihmisoikeuskasvatuksen vaikuttamistyötä. Työn tavoitteena on edistää ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen jalkautumista kaikkeen kasvatukseen ja koulutukseen Suomessa – niin opettajien, kasvattajien kuin viranhaltijoidenkin. Ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus tulee aina tapahtua ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla. Ihmisoikeuskasvatuksen ja koulutuksen järjestäminen on valtion velvollisuus.
Amnestyn Suomen osasto on mukana useissa yhteistyöhankkeissa ja verkostoissa kuten järjestöjen globaalikasvatusverkostossa. Hankkeiden ja verkostojen yhteistyön pohjalta on syntynyt mm. kaikille avoin Johdatus ihmisoikeusajatteluun -verkkokurssi ja eri opettajankoulutuslaitoksia vuosittain kiertävä Maailma koulussa -seminaarikokonaisuus.
Tilaa Aktivistiviesti-uutiskirje
Haluatko saada sähköpostiisi tietoa ajankohtaisista ihmisoikeusaiheista ja toimintamahdollisuuksista? Haluatko kuulla ihmisoikeuskasvatuksen materiaaleista ja Amnestyn tarjoamista koulutuksista?
Liity Aktivistiviesti-uutiskirjeen tilaajaksi jättämällä yhteystietosi. Lähetämme sinulle Aktivistiviesti-uutiskirjeen noin neljä kertaa vuodessa. Täyttämällä ja lähettämällä alla olevan tilauslomakkeen annat suostumuksesi tietojesi tallentamiseen uutiskirjeen lähettämistä varten. Tietosuojaseloste.