Syysseminaarin sunnuntaissa pohdimme naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Liian usein sitä normalisoidaan niin viihteessä kuin viranomaisten asenteissa. Poliittinen ja yhteiskunnallinen välinpitämättömyys ja toimettomuus ovat osa naisiin kohdistuvan väkivallan jatkumoa.
Joka kolmas suomalainen nainen on kokenut seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa osalta. Joka vuosi Suomessa raiskataan 15 000 naista. Olemme kampanjoineet Suomessa 12 vuotta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tämän ihmisoikeusongelman laajuus ei pitäisi olla uutinen kenellekään, kaikista vähiten päättäjille.
Juhlapuheiden on muututtava teoiksi.
Poliittiset päättäjät ovat osa sitä väkivallan ketjua, joka alkaa usein henkisestä ja taloudellisesta väkivallasta, muuttuu lyönneiksi ja potkuiksi, puuttuviksi palveluiksi ja lopulta pettymykseksi täyden turvakodin ovella. Välinpitämättömyys ja ongelman vähättely ovat väkivaltaa. Väkivaltaa kokeneen uhriuttaminen ja syyttely on väkivaltaa.
Istanbulin sopimus sitoo myös Suomea
Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen sopimus, eli Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan vuosi sitten elokuussa. Sopimus velvoittaa Suomea muun muassa perustamaan ensiavun tukikeskuksia, joihin jokaisella väkivaltaa kokeneella naisella on oltava esteetön pääsy ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomen kielen taitoa.
Monesti väkivaltaa kokenut nainen ei tiedä, kehen pitäisi ottaa ensin yhteyttä.
Todellisuus Suomessa on kuitenkin hyvin toisenlainen. Monesti väkivaltaa kokenut nainen ei tiedä, kehen pitäisi ottaa ensin yhteyttä. Suuri osa väkivallanteoista jääkin kokonaan ilmoittamatta.
Suomessa on vain yksi raiskauskriisikeskus, joka keskittyy seksuaalista väkivaltaa kokeneiden kokonaisvaltaiseen tukemiseen. Ei yhtään ympäri vuorokauden auttavaa puhelinta väkivaltaa kokeneille naisille. Pelkästään Helsingissä yli 1200 naista jäi viime vuonna ilman tarvitsemaansa turvakotipaikkaa.
Suomi on saanut lukuisia huomautuksia YK:n eri toimielimiltä riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Vaikka Istanbulin sopimus asettaa nyt selkeät velvoitteet myös Suomelle, ei hallitus ole ottanut niitä tosissaan. Hallitus ei ole budjettiriihessä myöntänyt riittävästi rahaa edes turvakotiverkoston saattamiseksi riittävälle tasolle.
Kuntavaalit tulevat: päättäjä, oletko valmis?
Päivän punainen lanka oli kuitenkin selviytymisessä, voimaantumisessa ja vaikuttamisessa. Todellinen vaikuttamisen paikka onkin ihan kulman takana.
10 vuotta sitten Amnesty selvitti ensimmäisen kerran, miten kunnissa torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja, minkälaisia palveluita väkivaltaa kokeneille naisille on tarjolla. Selvityksen mukana annoimme myös toimintasuosituksia kunnille. Nyt kuntavaalien alla selvitämme uudelleen, mitä kunnissa on tapahtunut näiden kymmenen vuoden aikana. Selvitys julkaistaan lokakuun lopussa.
Nimimerkillä kokemusta on -paneeliimme osallistunut ”Sisu not Silence” positiivisen psykologian liikkeen perustanut Emilia Lahti kertoi kokemuksestaan viranomaisten kanssa Yhdysvalloissa:
”Kun poliisi kysyi, nostetaanko syyte, sanoin ei. Olin mustelmilla ja yksin, eristettynä kaikista ystävistäni ja tuttavistani. Osavaltion yleinen syyttäjä kuitenkin katsoi raportit ja todisteet ja päätti nostaa syytteet.”
Näin systeemin pitää toimia: tukien ja ottaen vastaan.
Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole luonnonvoima. Se jatkuu, koska sen annetaan jatkua. Se tarkoittaa myös sitä, että se voidaan pysäyttää.
Pia Puu Oksanen. Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston vt. ihmisoikeustyön johtaja.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.