Helmikuun lopulla YK:n ihmisoikeusneuvosto kokoontuu jälleen tarkastelemaan ihmisoikeuksien toteutumista ympäri maailman. Samalla alkaa Suomen toinen vuosi neuvoston jäsenenä. Vuoden 2022 arvosana on kiitettävä: Suomi piti väsymättömästi esillä muun muassa naisten ja tyttöjen oikeuksia, ja tuki neuvoston toimintaan joskus henkensäkin kaupalla osallistuvia ihmisoikeuspuolustajia. Luotettavuudesta siis pisteitä – nyt on kuitenkin aika rohkeammille peliliikkeille.
Kun Suomi viime keväänä saapui YK:n ihmisoikeusneuvoston saliin aloittaakseen kolmivuotisen jäsenkautensa, olivat näkymät vähintäänkin haasteelliset. Monen neuvoston 47 jäsenmaan suhtautuminen ihmisoikeuksiin näytti synkältä ja koronapandemia jylläsi maailmalla yhä. Kaiken kukkuraksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan laittoi agendan kertaheitolla uusiksi.
Hyökkäys tuomittiin YK:n ihmisoikeusneuvoston maaliskuussa järjestetyssä kiireellisessä keskustelussa, ja tutkimusryhmä perustettiin keräämään Ukrainassa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista todistusaineistoa, jota voidaan hyödyntää myöhemmin ihmisloukkauksia tehneiden saattamiseksi vastuuseen. Sodan seurauksena YK:n yleiskokous teki huhtikuussa historiallisen päätöksen ja erotti Venäjän väliaikaisesti ihmisoikeusneuvostosta.
Yhteistyö on neuvoston toiminnan ytimessä. Suomelle on tärkeää löytää samanmielisiä maita, joiden kanssa liittoutua ja ajaa sille tärkeitä asioita, kuten naisten ja tyttöjen sekä alkuperäiskansojen oikeuksia. Tällaisia ovat tyypillisesti olleet Pohjoismaat ja Baltian maat, mutta kumppaneita löytyy myös Latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta. Yhdessä maat laativat kannanottoja hälyttävistä ihmisoikeustilanteista ja yrittävät saada muita valtioita niiden taakse. Ihmisoikeusneuvoston päätöslauselmat eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta luovat painetta kritiikin kohteena oleville valtioille ja auttavat esimerkiksi paikallisia järjestöjä ja aktivisteja perustelemaan, miksi ihmisoikeuksia pitää edistää.
Koska ihmisoikeusneuvoston päätökset nojaavat tietoon, sen asettamilla itsenäisillä asiantuntijoilla ja asiantuntijaryhmillä on tärkeä rooli. Viime vuonna neuvosto uusi Afganistanin tilanteesta raportoivan erityisraportoijan mandaatin, jonka tehtävänä on tarkastella varsinkin naisten ja tyttöjen ahdinkoa talibanhallinnon alla. Iran sai oman tutkimusryhmän, jonka tarkoituksena on tehostaa maan tilanteen kansainvälistä tarkkailua sekä parantaa mahdollisuuksia kerätä ja säilyttää todistusaineistoa tulevia oikeudenkäyntejä varten. Myös Venäjä sai oman erityisraportoijansa.
”Venäjä-erityisraportoija toimii elintärkeänä linkkinä venäläisten ihmisoikeuspuolustajien ja järjestöjen sekä YK:n ihmisoikeusjärjestelmän välillä aikana, jolloin Venäjä tekee vähemmän kansainvälistä yhteistyötä ja rajoittaa ruohonjuuritason mahdollisuuksia tuoda epäkohtia esiin. Erityisraportoijan toimen perustaminen toimittaja Anna Politkovskajan murhan muistopäivänä osoittaa, että YK:n ihmisoikeusneuvosto ei ole unohtanut venäläistä kansalaisyhteiskuntaa”, Amnestyn Suomen osaston vaikuttamistyön asiantuntija Vilja Härkönen sanoo.
Amnestyn Suomen osaston vaikuttamistyön asiantuntija Vilja Härkönen.
Käytännössä asiantuntijat selvittävät ihmisoikeusloukkauksia ja hahmottelevat yhteiskunnallisia uudistuksia, joiden avulla loukkauksia voidaan jatkossa estää. Siinä missä valokeila harvoin miellyttää huomion kohteeksi joutunutta valtiota, voi se valaa kansalaisyhteiskuntaan toivoa paremmasta ja viestittää, ettei ulkomaailma ole unohtanut paremman huomisen eteen kamppailevia kansalaisia.
Suomi on aktiivisesti peräänkuuluttanut kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuspuolustajien mahdollisuutta saada äänensä kuuluviin neuvostossa. Siitä tunnustusta antaa Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS, joka tukee ihmisoikeuspuolustajien työtä Itä-Afrikassa ja Etelä-Aasiassa, ja seuraa tiiviisti Suomen työtä neuvostossa.
”Suomen ihmisoikeusneuvoston parissa työskentelevä delegaatio on hyvin pieni resursseiltaan ja henkilöstömäärältään. Silti se on antanut aktivisteille aikaansa, tavannut heitä ja kuunnellut heidän huoliaan”, KIOSin asiantuntija Elina Vuola kiittelee.
“Meidän kauttamme Suomi on myös tukenut yksittäisten, paikallisten ihmisoikeuspuolustajien osallistumista ihmisoikeusneuvoston istuntoihin. Tämänkaltaista tukea on todella vähän saatavilla, vaikka aktivistit tietävät usein parhaiten paikallisen ihmisoikeusrealiteetin.”
Keitä nämä ihmisoikeuspuolustajat sitten ovat? YK:n ihmisoikeuspuolustajien julistuksen mukaan kaikki, jotka rauhanomaisesti ja väkivallattomasti tekevät työtä muiden oikeuksien puolesta. KIOSin tukemat toimijat ovat kaikkea ammattimaisesti toimivista kansalaisjärjestöistä ruohonjuuritason liikkeisiin.
Vuola painottaa, että ruohonjuuritason toimijoiden tukeminen on erityisen tärkeää maissa, joissa kansalaisyhteiskunta on ajettu ahtaalle.
”Viranomaiset ovat voineet viedä kansalaisjärjestöiltä niiden toimiluvat ja ihmisoikeuksien eteen työskentelevät joutuvat toimimaan maanpaosta käsin.”
Kostotoimenpiteet murentavat neuvoston toimintaa
Kansalaisjärjestöillä on pääsy tarkkailemaan ihmisneuvoston toimintaa ja pitämään puheenvuoroja neuvoston edessä. Se, mitkä toimijat saavat näkyvyyttä, vaihtelee suuresti. Monesti kutsu käy yksittäisille, näkyville aktivisteille sekä isoille ja tunnetuille toimijoille.
Ei kuitenkaan ole ennenkuulumatonta, että vakiintuneillakin järjestöillä voi olla ongelmia päästä neuvoston puheille. Ihmisoikeusneuvoston jäsenmaat voivat nimittäin päättää keitä ne suosittelevat tarkkailijoiksi, ja joidenkin maiden intresseissä on vaientaa kriittiset äänet globaalilla näyttämöllä.
”Autoritäärisillä valtioilla, kuten Kiinalla, on paljon vaikutusvaltaa ihmisoikeusneuvostossa. Tietyt maat myötäilevät Kiinaa pakon edessä, koska ovat siitä taloudellisesti riippuvaisia. Tämä vaikuttaa niiden äänestämiskäyttäytymiseen neuvostossa ja siihen, mitä järjestöjä ne suosittelevat tahoille, jotka tarkkailijat valitsevat”, Elina Vuola toteaa.
Jotkut järjestöt ovat odottaneet pääsyä neuvoston tarkkailijoiksi miltei vuosikymmenen ajan.
”Ne saattavat olla ainoita tahoja, jotka pystyvät nostamaan esiin jonkin tietyn ryhmän ihmisoikeustilanteen. Esimerkiksi amerikkalainen Committee to protect journalists oli aikoinaan kiellettyjen listalla, ja joutui kamppailemaan saadakseen tarkkailijaluvan.”
Suomesta käsin katsottuna voi vaikuttaa siltä, että YK:n toimintaan osallistuminen vaatii ensisijaisesti kärsivällisyyttä ja istumalihaksia. Maissa, joissa ihmisoikeuspuolustajien elintilaa on kavennettu, ihmisoikeusneuvostossa vaikuttamisella voi kuitenkin olla kohtalokkaat seuraukset: aktivisteihin saatetaan jälkikäteen kohdistaa kostotoimenpiteitä.
”Tietyt maat pyrkivät aktiivisesti häiritsemään ja kostamaan aktivisteille, jotka osallistuvat ihmisoikeusneuvoston työhön. Kyse voi olla matkustuskielloista, fyysisestä väkivallasta, pidätyksistä – jopa aktivistien eliminoinnista. Painostus voi myös olla esimerkiksi lähipiiriin kohdistuvaa häirintää.”
Viime aikoina vastaavia toimenpiteitä on kohdistettu esimerkiksi ilmasto- ja ympäristöoikeuksien parissa työskenteleviä sekä sateenkaariaktivisteja vastaan.
”Tällainen murentaa koko neuvoston toimintaa pitkällä tähtäimellä. Onneksi näistä asioista kerätään todisteita, jotta esimerkiksi diplomaattisissa yhteyksissä voidaan nostaa esiin, minkälainen kansalaisyhteiskunnan todellisuus on”, Vuola sanoo.
Edistysaskelia polarisaatiosta huolimatta
Kamppailu liberaalien ja konservatiivisten arvojen välillä värittää yhä suuremmassa määrin ihmisoikeusneuvon työtä. Elina Vuola kutsuu polarisaatiota yhdeksi neuvoston suurimmista haasteista. Esimerkiksi tasa-arvosta puhuminen on vuosi vuodelta vaikeampaa.
Edistysaskeleitakin on kuitenkin tehty. Vaikeasta neuvottelutilanteesta huolimatta neuvoston onnistui kesällä julistaa yhteistuumin, ettei tyttöihin saa kohdistua väkivaltaa heidän sukupuolensa takia. Se myös tuomitsi naisten ja tyttöjen sukuelinten silvonnan ja päätti, että nuorten naisten poliittista osallistumista tulisi tukea maailmanlaajuisesti.
Ihmisoikeuksien edistäminen on ylipäätään hankaloitunut viime vuosina, ja tiettyjen kysymysten nostaminen agendalle on osoittautunut miltei mahdottomaksi. Kiinan johtama rintama on myötävaikuttanut esimerkiksi siihen, ettei Xinjiangissa uiguurikansaan kohdistamaa vainoa edelleenkään ole saatu neuvoston käsittelyyn. Syksyn istunnossa Suomen ja sen kumppaneiden ehdotus järjestää Xinjiangin tilanteesta keskustelu ihmisoikeusneuvostossa äänestettiin kumoon.
“Suomen toiminta tämän merkittävän aloitteen puolesta on konkreettinen osoitus ihmisoikeusperustaisesta ulkopolitiikasta, ja on elintärkeää jatkaa tilanteen esillä pitämistä neuvoston työssä jatkossakin”, Amnestyn Vilja Härkönen sanoo.
Tällaisina aikoina ihmisoikeuksien puolesta puhuville maille on tilausta.
”Suomi on vankka ihmisoikeusjärjestelmän puolustaja aikana, jolloin ihmisoikeudet ovat monilla tavoin uhattuina. Se äänestää neuvostossa ihmisoikeusmyönteisesti ja ennalta-arvattavalla tavalla”.
KIOSin asiantuntija Elina Vuola yhdessä PEMA Kenyan toiminnanjohtaja Ishmael Bahatin kanssa.
Nyt Suomelta kaivataan lisää aktiivisuutta ja äänekkäämpiä ulostuloja. Sekä Amnesty että KIOS peräänkuuluttavat Suomelta niin kutsuttua maa-aloitetta, jossa tietyn maan erityisen huono ihmisoikeuskehitys otetaan ihmisoikeusneuvoston käsittelyyn.
Pohjoismailla on pitkä historia vaikeiden tilanteiden esiin nostamisessa. Aiemmin Islanti on tarttunut Filippiinien huumeiden vastaiseen sotaan, ja Tanska puuttui naisaktivistien vangitsemiseen Saudi-Arabiassa.
”Ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi tehdä vastaavaa aloitetta. Maa-aloitteen kautta Suomi tekisi konkreettiseksi ne hyvät asiat, joita se haluaa edistää,” Elina Vuola toteaa.
Ennen varsinaista jäsenyyttään Suomi nosti ihmisoikeusneuvoston tarkkailijajäsenvaltion roolissa esiin Egyptin ihmisoikeusongelmia vuonna 2021, ja sen johdolla laadittiin julkilausuma, jossa kehotettiin Egyptiä vapauttamaan vangitut toimittajat ja lopettamaan ihmisoikeusaktivistien pelotteleminen terrorismisyytteillä.
Siksi Egypti voisi Vuolan mukaan olla luontevin maa-aloitteen kohde.
”Egypti on esimerkki maasta, joka kuuluu Kiinan rintamaan. On todella tärkeää, että Suomi uskaltaisi näyttää johtajuutta sellaisen maan suhteen, johon monet muut eivät uskalla tarttua. Mikäli kukaan ei tohdi nostaa näitä maita esiin, annetaan tavallaan hyväksyntä huonojen tilanteiden pahenemiselle ja mahdollistetaan vielä räikeämmät ihmisoikeusloukkaukset.”
Ihmisoikeusneuvosto kokoontuu vuoden aikana kolmesti istuntoihin – keväällä, kesällä ja syksyllä. Yhteensä työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi tehdään vuodessa vähintään kahdentoista viikon ajan, ellei maailman tilanne edellytä kiireellisiä erityisistuntoja. Vuoden 2023 istuntokausi avataan helmikuun lopulla. Silloin nähdään, miten sitoutunut Suomi on tuomaan oikeutta ihmisoikeusloukkausten uhreille.