Ilmastonmuutos vaikeuttaa keskeisten ihmisoikeuksien toteutumista nyt ja tulevaisuudessa. Esimerkiksi oikeus elämään, veteen ja ravintoon ovat uhattuina. Valtioiden velvollisuus on suojella kansalaisiaan lämpenevän ilmaston aiheuttamien ihmisoikeusloukkausten edessä.
Koppuraisen maan laidalla itäisessä Afrikassa ei ole satanut pitkään aikaan. Se tekee ihmisten selviytymisen monin tavoin vaikeaksi: karja kuolee, perinteiset elinkeinot muuttuvat mahdottomiksi, puhtaasta juomavedestä on pulaa, kuumuus on tukahduttava.
Muuttuvaan ilmastoon liitetään nykyisin sanoja kuten kriisi ja katastrofi, jopa apartheid. Eikä ihme. Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson korostaa, että haluttomuus muuttaa maailmaa ilmastokriisin edessä on historian suurimpia sukupolvet ylittäviä ihmisoikeusloukkauksia.
”Nykyinen koronapandemia on pientä niin vakavuudessaan kuin kokoluokassaan verrattuna ilmaston lämpenemiseen, joka uhkaa kaikkien oikeutta elämään. Emme vie ihmisiltä ainoastaan mahdollisuutta ruokaan tai toimeentuloon vaan myös kansalais- ja poliittisten oikeuksien toteuttamiseen, koska niitä kiristetään aina kriisiaikoina.”
Kuten olemme koronapandemian myötä oppineet, maailman valtiot ovat tiukasti kytköksissä toinen toisiinsa. Se mitä tapahtuu esimerkiksi päiväntasaajalla, vaikuttaa myös Suomessa – ja päinvastoin. Jos teollistuneet maat kantavat vastuunsa ilmastonmuutoksesta, se näkyy elämisen mahdollisuuksina etelässä. Ja jos rikkaat maat vitkuttelevat fossiilisista polttoaineista luopumisessa, vaikutukset ovat suuret kehitysmaissa, joissa elämä muuttuu mahdottomaksi ja on paettava pohjoiseen.
Vuoden 2015 Pariisin ilmastokokouksessa tehdyt maailmanlaajuiset päätökset eivät ole kantaneet hedelmää toivotulla tavalla – tai ainakin muutos hiilivapaaseen maailmaan on liian hidas. Pariisissa solmitun ilmastosopimuksen allekirjoittaneet 197 valtiota sitoutuivat pysäyttämään ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen ja pyrkimään rajaamaan sen 1,5 asteeseen.
Aste-eroja ei ole aivan helppo käsittää, mutta hallitusten välisen ilmastopaneeli IPCC:n vuoden 2018 raportti kertoo, että jo noiden 1,5 asteen ja kahden asteen välisissä tulevaisuudennäkymissä on valtavia eroja. Jos maapallo lämpenisi 1,5 astetta, merenpinta nousisi kymmenen senttiä vähemmän kuin jos ilmasto lämpenee kaksi astetta. Tämä taas tarkoittaa, että merenpinnan noususta johtuvista riskeistä, kuten tulvakuolemista tai kodittomuudesta, kärsiviä ihmisiä olisi noin kymmenen miljoonaa vähemmän.
Varakkaat voivat paeta lämpenevää ilmastoa, kun köyhyydessä elävät ihmiset jäävät elämään sen suorat vaikutukset.
Ilmastonmuutos koettelee YK:n äärimmäisen köyhyyden ja ihmisoikeuksien erityisraportoija Philip Alstonin mukaan nimenomaan maailman köyhimpiä alueita, vaikka rikkaat valtiot ovat aiheuttaneet valtaosan ilmastokriisistä. YK:n vuoden 2019 köyhyysraportti käyttää muotoilua ”ilmasto-apartheid” kuvatakseen asian vakavuutta ja vaikutuksia. Varakkaat ihmiset voivat paeta lämpenevää ilmastoa, kun köyhyydessä elävät ihmiset jäävät elämään sen suorat vaikutukset. Suuri osa heistä asuu kehitysmaissa, joille koituu arviolta 75 prosenttia ilmastonmuutoksen kuluista.
Koronapandemia on osoittanut maailmanlaajuisten kytkösten lisäksi sen, että maailma ei ole mikään ikiliikkuja. Frank Johansson korostaa, että sen suunta on valinta, joka on poliittisesta tahdosta ja päätöksenteosta kiinni. Valtiot, erilaiset ihmisryhmät ja yksittäiset ihmiset muuttavat tapojaan toimia, kun on pakko.
Lämpenevä ilmasto kuitenkin kiihdyttää edelleen ihmisten välistä eriarvoisuutta.
”Valinnoilla on tietysti taloudellisia ja laajempia yhteiskunnallisia seurauksia, mutta halutessaan maailma pystyisi luopumaan hiilestä ja ajamaan alas lämpenemistä kiihdyttäviä toimintoja. Jos poliittista tahtoa löytyy, muutokset voivat olla nopeita”, Johansson sanoo.
Lämpenevä ilmasto ei voi olla vaikuttamatta ihmisiin
Miten tätä punoisi auki? Ensin on todettava, että ilmasto on eri asia kuin sää. Sää voi ja sen kuuluukin varioida ajoittain, on helteisiä kesiä ja jäätäviä kesiä. Ilmasto taas tarkoittaa pidemmän aikavälin, vaikkapa kymmenen vuoden, tyypillistä säätilaa. Ilmastonmuutos tarkoittaa käynnissä olevaa ilmaston radikaalia lämpenemistä.
Ilmastokriisiä ei ole aivan helppo käsittää ihmisoikeuksien näkökulmasta. Syy saattaa olla niinkin yksinkertainen kuin että kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt eivät ole tehneet työtä ilmastonmuutoksen parissa vielä pitkään.
On selvää, että ilmastokriisi on ympäristökysymys. Jäätiköt sulavat, kuivuus ja aavikoituminen koettelevat, myrskyt ja metsäpalot yleistyvät. Kauhukuvissa maapallon keskilämpötila nousee niin korkeaksi, että elämä ei ole maapallolla mahdollista. Toiveikkaatkin arviot esittävät, että biodiversiteetti kärsii, lukuisat kasvi- ja eläinlajistot katoavat ja elämä maapallolla muuttuu vaikeaksi.
Mutta kyse ei ole vain ympäristöstä tai eläimistä. Uhka kohdistuu myös ihmisiin. Kun kuumuus ja kuivuus vievät karjan tai kun vedenpinta nousee niin korkealle, että kotia ei enää ole, ihminen joutuu haavoittuvaan asemaan. Ilmastonmuutos uhkaa suoraan esimerkiksi oikeutta toimeentuloon, riittävään ravintoon ja asuntoon sekä puhtaaseen juomaveteen.
Tämän tähden ilmastokriisi on ihmisoikeuskysymys: ilmasto ei voi olla vaikuttamatta ihmisen mahdollisuuteen elää täysipainoista ja ihmisarvoista elämää maapallolla.
Lämpenevä ilmasto vaikuttaa eri tavoin erilaisiin ihmisryhmiin, kuten turvapaikanhakijoihin ja esimerkiksi alkuperäiskansoihin. Etenkin kehitysmaissa ilmastokriisin vaikutukset erityisesti naisten ja lasten oikeuksien toteutumisessa näkyvät jo nyt. Toisaalta myös rankaisemattomuuden, sananvapauden tai yritysvastuun kysymykset ovat merkittäviä suhteessa ilmastokriisiin.
YK:n vuoden 2019 köyhyysraportin mukaan ilmastonmuutos uhkaa kansalaisoikeuksien sekä poliittisten oikeuksien toteutumisen lisäksi jopa demokratiaa.
On valtioiden vastuu suojella kansalaisiaan lämpenevän ilmaston edessä ja sen estämiseksi. Hauraissa ja köyhissä yhteiskunnissa se on haastavaa, ja vähenevät resurssit aiheuttavat kiistoja. Tämä voi tarkoittaa arjessa sitä, että kun on kuivaa, vähäisestä vedestä riidellään kaivolla tai veden jakelupisteellä. Laajemmassa mittakaavassa esimerkiksi Syyrian sodan taustalla on kuivuus ja kapenevat elinolosuhteet. Niin ikään pitkään jatkuneessa Darfurin kriisissä ilmastonmuutos ja konflikti kietoutuvat yhteen.
Professori ja arkkitehti Eyal Weizman on luonut käsitteen ”konfliktin rantaviiva” tutkittuaan erityisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä aavikoitumisen ja konfliktien rajaa. Hän tuli tulokseen, että ne kulkevat päällekkäin: kun kuivuuden raja siirtyy, myös konflikti etenee.
”Esimerkiksi Darfurissa aavikoituminen alkoi olla iso ongelma karjan, maanviljelyn ja elämisen edellytysten suhteen. Se loi alkujaan maaperän konfliktille, ja pahentaa sitä. Tästä seuraa laajenevaa sotaa, nälänhätää, kuolemaa ja konfliktien sekä ihmisoikeusloukkausten kierre”, Frank Johansson sanoo.
Pakolaissopimus on oman aikansa lapsi
Poika seisoo hiekkatiellä läntisessä Afrikassa. Hän näyttää, että tulvavesi nousi tänne asti, tosi kauas rannasta. Vesi tulvi pitkän aikaa, ruoppasi rannikkoa, sairastutti ja tappoi lampaat, vei sadon ja sai kodit romahtamaan.
Kun elämä kotiseuduilla muuttuu mahdottomaksi, on lähdettävä liikkeelle ja etsittävä uusi, turvallisempi ja elinolosuhteiltaan siedettävämpi ympäristö. Frank Johansson korostaa, että uusimpien tutkimusten mukaan pessimistisin tulevaisuudenkuva on, että 50 vuoden sisällä 1–3 miljardia ihmistä asuu sellaisilla alueilla, joilla elämä ei ole enää mahdollista.
”Miljoonat ihmiset esimerkiksi Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta joutuvat hakeutumaan kohti pohjoista eli Eurooppaa lämpenevän ilmaston vuoksi. Tämä ei tapahdu kaukana tulevaisuudessa vaan ihan lähivuosina”, Johansson sanoo.
YK:n kansainvälinen pakolaissopimus ei tunnusta ilmastokriisiä turvapaikan perusteena. Se on vuonna 1951 maailmansotien jälkeen muotoiltu ja aikansa lapsi. Pakolaisuuden määritelmä on kapea, ja se on keskittynyt henkilökohtaisen vainon käsitteeseen. Olisi suuri riski ryhtyä avaamaan pakolaissopimusta, koska asenteet ovat maailmassa niin ankeat ja kenties olemassa oleva pakolaissopimus heikkenisi, jos sitä muutettaisiin.
Miljoonat ihmiset Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta joutuvat hakeutumaan kohti Eurooppaa lämpenevän ilmaston vuoksi.
Amnestyn ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro korostaa, että ratkaisu voi löytyä myös muiden ihmisoikeussopimusten tulkinnan kautta.
”Esimerkiksi useiden ihmisoikeussopimusten sisältämän kidutuksen kiellon avulla on voitu laajentaa palautuskiellon käsitettä. Vaikka pakolaisen määritelmä ei täyttyisikään, ketään ei sen mukaan voi palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaisi kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu.”
Merkittävä käänne ilmaston lämpenemisen takia kotinsa jättäneiden oikeuksissa tapahtui, kun YK:n ihmisoikeuskomitea arvioi kiribatilaisen Ioane Teitiotan käännytyksen lainmukaisuutta – tosin se ei auttanut häntä perheineen saamaan turvapaikkaa. Teitiota on kotoisin Tyynellä valtamerellä sijaitsevalta Kiribatin pieneltä saarelta, joka koostuu kymmenistä atolleista. Hän haki Uudesta-Seelannista turvapaikkaa, sillä hänen kotimaansa uhkaa hukkua. Maanviljely on mahdotonta eikä puhdasta juomavettä löydy saarelta, jonka pelätään häviävän ensimmäisten joukossa, kun ilmastonmuutos nostaa merenpintaa.
Ioane Teitiotan turvapaikkahakemus hylättiin vuonna 2013 ja myöhemmin Uuden-Seelannin korkein oikeus piti päätöksestä kiinni. Teitiota vei asian YK:n ihmisoikeuskomiteaan. Tammikuussa 2020 ihmisoikeuskomitea antoi käänteentekevän linjauksen, jonka mukaan valtio loukkaa ihmisoikeusvelvoitteitaan palauttaessaan henkilön alueelle, jossa ilmastonmuutos uhkaa oikeutta elämään tai kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun kieltoa.
Ilmastokriisi on epäilemättä kasvava syy hakea kansainvälistä suojelua.
Ihmisoikeuskomitean linjauksen mukaan Ioane Teitiotan palautus ei ollut laiton. Komitea kuitenkin nosti ilmastonmuutoksen tekijäksi, joka saattaa uhata keskeisten ihmisoikeuksien toteutumista. Niina Laajapuro arvioi, että aika, jolloin ajatellaan, että palauttaminen esimerkiksi Kiribatille uhkaa oikeutta elämään, ei ole kovin kaukana.
Tavoitteena on vahva ilmastolaki
Talvi ei tullut Helsinkiin, ja linnut laulavat, kun toukokuussa sataa räntää. Ilmatieteen laitoksen mukaan ilmastonmuutos nostaa Suomen ja muiden pohjoisten alueiden lämpötiloja keskimäärin enemmän kuin muualla maapallolla. Tätä on siis odotettavissa: asfalttitalvia ja sateisia kesiä.
Olemme Suomessa hyvinvointivaltion kasvatteja, ja pidämme tiettyä turvaverkkoa itsestäänselvyytenä – sitä että on päiväkoteja, tukimuotoja, linja-autoja, terveyskeskuksia. Nyt koronaepidemia on horjuttanut hieman sitä turvallisuuden tunnetta, johon suomalaiset on tuuditettu.
”Korona on pientä: meillä on ruokaa, lämpimät kodit ja me voimme liikkua. Mutta jos nyt ei tehdä mitään, ilmaston lämpeneminen tuo mukanaan aivan toista luokkaa olevan katastrofin”, Frank Johansson sanoo. Hänen mukaansa tuossa tulevaisuudenkuvassa mitään, mihin olemme tottuneet, ei voi pitää varmana. ”Ei edes Suomessa.”
Koronaepidemia tuli kovalla vauhdilla; ilmastonmuutos on muutoksena hidas. Toisaalta ilmastokriisin edettyä jo näin pitkälle yhdelläkään valtiolla ei ole enää varaa odotella ja reagoida vasta, kun uusi ja taas uusi muutos huonoon on tapahtunut.
Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen sisältämiin tavoitteisiin, ja hallitusohjelmaan kirjatut ilmastotavoitteet ovat todella hyvät, yhdet kunnianhimoisimmista maailmassa. Tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta.
”Nyt odotamme sen toimeenpanoa käytäntöön”, Johansson sanoo ja luettelee mustalle listalle asioita kuten lentäminen, nykyinen fossiilisiin lähteisiin perustuva energiantuotanto, hiilinielujen tuhoaminen esimerkiksi metsiä hakkaamalla ja soita kuivattamalla. Noista kaikista luopuminen on välttämätöntä ja mullistaa sekä teollisuutta sekä ihmisten kulutustottumuksia.
”Ja kaiken keskellä ihmisoikeusnäkökulma on se, että yksikään ihminen ei saa jäädä kärsimään ilmastonmuutoksesta tai sen estämiseksi tehtävistä toimista enemmän kuin joku toinen.”
Suomessa on valmisteilla uusi ilmastolaki, jota koskevaa vaikuttamistyötä myös Amnestyn Suomen osasto tekee.
”Ilmastolaki on puitelaki, joka antaa velvoitteita viranomaisille tehdä erilaisia suunnitelmia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Tavoitteena on vahva laki, joka määrittelee paitsi kunnianhimoisen tavoitteen päästöjen vähennyksestä, myös konkreettisen polun, jota pitkin tavoitteeseen päästään”, Niina Laajapuro sanoo.
Vahva ilmastolaki on ihmisoikeuksien näkökulmasta tärkeä, ja sen ihmisoikeusvaikutukset on arvioitava ennalta. Ilmastotoimien on edistettävä ihmisoikeuksia, ja siirtymä on toteutettava sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla, mikä tulee myös kirjata lakiin. Niin lain valmistelussa kuin ilmastotoimissakin on kiinnitettävä huomiota siihen, keitä ihmisiä kuullaan. Erityisesti on huomioitava ne ihmisryhmät, joiden on vaikea saada äänensä kuuluviin ja joita ilmastonmuutos ja ilmastotoimet eniten koskevat.
Saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa, ja lämpenevä ilmasto vaikuttaa jo nyt saamelaisten perinteisiin elämänmuotoihin. Lapin ja Oulun yliopistojen vuonna 2018 valmistunut tutkimushanke selvitti ilmastonmuutoksen vaikutuksia saamelaisten terveyteen, hyvinvointiin ja kulttuuriin. Tutkimuksessa käy ilmi, että saamelaiset muodostavat erityisen herkän väestöryhmän, sillä ilmastonmuutos on voimakkainta arktisella alueella ja poronhoitoa harjoittavat saamelaiset elävät läheisessä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.
Professori Jouni Jaakkola summaa tutkimuksessa, että vähiten ilmastonmuutoksesta vastuussa oleva ja luonnon kanssa sopusoinnussa elävä väestö joutuu mahdollisesti kärsimään eniten sen haittavaikutuksista. Tutkimuksen mukaan muun muassa saamen kielen uhanalaistuminen, yhteiskunnallinen kehitys, muutokset elintavoissa sekä muuttaminen pois kotiseuduilta ovat tehneet saamelaiset alttiimmiksi ilmastokriisille.
Alkuperäiskansoilla on kansainväliseen oikeuteen perustuva itsemääräämisoikeus, ja myös kaikissa ilmastotoimissa on huomioitava saamelaisia koskeva niin sanottu ennakkosuostumuksen periaate. Pelkästään ihmisten kuuleminen ei riitä, vaan ennen saamelaisten asemaan tai oikeuksiin liittyvän hankkeen hyväksymistä tai toimeenpanemista, valtion on hankittava saamelaisilta vapaa ja tietoon perustuva ennakkosuostumus.
Hiilivapaa tulevaisuus muistaa myös työntekijät
Suomen tavoite on siirtyä niin sanotun reilun siirtymän kautta kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Reiluun siirtymään on tärkeä sisällyttää myös ihmisoikeudet.
”Taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien takaaminen ovat tärkeitä siirtymässä. Esimerkiksi turvealalla työskenteleviä ihmisiä on kuultava. Heidän on saatava osallistua päätöksentekoon, kun turpeen energiakäytöstä luovutaan. Niille ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä työttömiksi, on luotava uusia työpaikkoja puhtaan energian puolelle”, Niina Laajapuro sanoo.
Yrityksillä on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia. Suomessa tarkkailun alla on valtionyhtiö Fortum, joka esiintyy mielellään vihreänä edelläkävijänä. Samanaikaisesti Fortum omistaa noin 70 prosenttia saksalaisesta energiayhtiö Uniperista, joka avasi toukokuussa läntisen Euroopan ainoan uuden hiilivoimalan Saksaan.
Aktiivisten kansalaisten rooli ja kuluttajien vastuun näkökulmat korostuvat ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa Suomessa ja ulkomailla. Valtioiden ja yritysten vastuullisuutta vaaditaan ilmastomarsseilla ja verkkovetoomuksissa. Lisäksi lihan syömisen ja lentämisen lopettamisen kaltaisilla arkisilla teoilla vedotaan yksilöihin. Yhdysvaltalainen Jonathan Safran Foer kirjoittaa teoksessaan Me olemme ilmasto siitä, miten erilaiset ovat eri maiden asukkaiden jalanjäljet hiilidioksidiekvivalentteina. Yhtenä ääripäänä on amerikkalaisen vuotuinen 19,8 tonnin jalanjälki, toisena bangladeshilaisen 0,29 tonnin jalanjälki. Jotta päästään Pariisin ilmastokokouksen tavoitteeseen, ihmisten päästöbudjetin on oltava vuoteen 2050 mennessä alle 2,1 tonnia. Se, että ei syö eläinperäisiä tuotteita aamiaisella ja lounaalla, pienentää vuotuista hiilijalanjälkeä 1,3 tonnia.
Pohjoisella pallonpuoliskolla on hyödytty ja hyödynnetty surutta fossiilisia polttoaineita, kun teollistunutta maailmaa on kehitetty.
Klassinen esimerkki yhteiskunnallisesta aktivismista on Alankomaiden vuoden 2015 tilanne, jossa maan hallitus hävisi ympäristöjärjestö Urgendalle oikeusjutun. Urgendan organisoima, lähes 900 asianomistajan joukkokanne syytti maan hallitusta siitä, että se ei ollut tehnyt tarpeeksi työtä kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi ja vetosi hallituksen vastuuseen suojella kansalaisiaan ilmastonmuutokselta.
”Keinoja vaikuttaa on todella paljon. Monissa maissa on meneillään oikeusjuttuja, joissa ihmisryhmät ovat haastaneet hallituksia oikeuteen liittyen ilmastokriisiin ja ihmisoikeuksiin, vaikkapa lapsen oikeuksiin tai oikeuteen puhtaaseen elinympäristöön”, Frank Johansson sanoo.
Vaikka Amnestyn kaltainen ihmisoikeusjärjestö haluaa olla aktiivisten toimijoiden kanssa ja tukena, lämpenevästä ilmastosta muistuttaminen ja ilmastotekojen vaatiminen eivät voi olla yksilöiden, ryhmittymien tai järjestöjen vastuulla.
”Teollistuneiden valtioiden, kuten Suomen, on ryhdistäydyttävä ja kannettava vastuunsa. Enää lupaava ilmastopuhe ei riitä, nyt on toimittava. Mitä myöhemmin reagoimme, sitä suurempi osa maailmasta muuttuu elinkelvottomaksi”, Johansson sanoo.
Vastuu ilmastonmuutoksesta on pohjoisella pallonpuoliskolla. Täällä on aikoinaan hyödytty ja hyödynnetty surutta fossiilisia polttoaineita, kun teollistunutta maailmaa on kehitetty.
Nykyihmiset elävät ilmastonmuutoksen keskellä kovin erilaisissa tilanteissa eri puolilla maailmaa. Mutta on selvää, että mikäli ilmaston lämpenemistä ei pysäytetä nyt, sen vaikutukset ovat yhä kohtalokkaammat nykyisten ja tulevien sukupolvien elinaikana.
Teksti: Marie Kajava
Lähteet: Ilmatieteen laitos, IPCC, YK, ihmisoikeudet.net
Kuvat: Miikka Pirinen ja Amnesty International Suomen osasto