Ilmastonmuutos ei ole vain ympäristökriisi, vaan myös ihmisoikeus- ja oikeudenmukaisuuskriisi. Ratkaisuksi tarjotaan vihreä siirtymää, joka lupaa meille kestävämmän tulevaisuuden, mutta edistysaskeleita otetaan kehittyvien maiden kustannuksella. Olemmeko valmiita kuuntelemaan heitä, joita ongelma koskettaa eniten?
Vuonna 2009 valtioiden johtajille tarjoutui tilaisuus pelastaa maailma.
Oltiin Kööpenhaminassa, YK:n COP15-ilmastokokouksessa. Pöydällä oli pienen saarivaltion Tuvalun ehdotus siitä, että maapallon lämpötilan nousu rajoitettaisiin alle 1,5 asteeseen aiemmin ehdotetun kahden asteen sijaan.
Tuvalulle tukensa antoi moni Afrikan maa sekä pienten saarivaltioiden ryhmä AOSIS (the Alliance of Small Island States). Tämä reilun neljänkymmenen saarivaltion muodostama ryhmä oli kampanjoinut 1,5 asteen puolesta jo ennen Kööpenhaminan kokousta. Ilmastonmuutos haittasi niiden elämää jo silloin, ja tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen kahdella asteella voisi aiheuttaa merenpinnan nousun, joka huuhtoisi alleen kokonaisia valtioita. Tuvalu olisi ensimmäisten joukossa, sillä maan korkein kohta on vain viisi metriä merenpinnan yläpuolella. Seuraukset olisivat katastrofaaliset, mistä kertoi kampanjan iskulause: 1,5 to Stay Alive.
Tuvalun edustaja vaati kokouksen väliaikaista keskeyttämistä, jotta muut maat harkitsisivat sen ehdotusta. Niin tehtiin, mutta tauon jälkeen ehdotus torjuttiin maailman suurten talousmahtien johdolla. 1,5 asteen tavoitetta luvattiin harkita myöhemmin.
Saarivaltiot näkivät tulevaisuutensa karkaavan.
Lopulta Pariisissa, vuoden 2015 ilmastokokouksessa, vauraatkin maat olivat heränneet tiedeyhteisön varoituksiin 1,5 asteen ylittämisen vaaroista. Saarivaltiot saivat viimeinkin vaatimuksensa läpi. Kuusi vuotta oli kuitenkin mennyt hukkaan, ja Pariisin jälkeenkin ilmastotoimia on tehty hitaasti.
Alkuvuodesta 2024 EU:n Copernicus-sääpalvelu tiedotti, että maapallon lämpötila on jo vuoden ajan ollut 1,5 astetta lämpimämpi kuin esiteollisena aikana. Se ei vielä tarkoita, että Parisiin sopimuksen tavoitteet olisivat lopullisesti karanneet, koska ilmastonmuutosta mitataan vuosikymmenien keskiarvona.
Ilmastonmuutos ja rasismi kietoutuvat yhteen
Melkein kaksi kolmasosaa maapallon lämpenemistä vauhdittavista fossiilisista hiilidioksidipäästöistä on historian saatossa tuotettu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Etelä-Amerikan ja Afrikan osuudet ovat kolme prosenttia per manner – tai vielä vähemmän, jos päästöt suhteutetaan väestön määrään.
Koko ihmiskunta ei siis ole ilmastoa lämmittänyt, vaan lähinnä globaalin pohjoisen vauraat maat.
Eli pitkälti ne samat, joille 1,5 asteen tavoite ei Kööpenhaminassa kelvannut.
Tilanne ei vuosien saatossa ole mainittavasti muuttunut. Vuonna 2022 ihmisten fossiilinen hiilidioksidijalanjälki oli Pohjois-Amerikassa keskimäärin 10,5 tonnia, Euroopassa 6,9 tonnia, Etelä-Amerikassa 2,5 tonnia – Afrikassa se oli vain yhden tonnin, kuten muuten myös Tuvalussa.
Vielä yksi luku: Malawissa, Ruandassa ja Ugandassa ihmisten hiilijalanjälki oli yli kuusikymmentä kertaa pienempi kuin suomalaisilla.
Tilastot kertovat johdonmukaista tarinaa. Ihmisen päästöt ovat yleensä sitä suuremmat, mitä enemmän hänellä on rahaa. Tässä maailmassa rahaa on eniten läntisen pallonpuoliskon maissa, eli valkoisissa yhteiskunnissa.
Rasismia käytettiin rodullistettujen ihmisten epäinhimillistämiseksi ja ulossulkemiseksi. Jos et ole ihminen, sinua saa riistää.
Ilmasto-oikeudenmukaisuuden neuvonantaja Magda Boulabiza European Network Against Racism eli rasisminvastaisesta ENAR-verkostosta sanoo, että vaikka rodullistetut yhteisöt ovat lämmittäneet ilmastoa vähiten, juuri he ovat ilmastonmuutoksen aiheuttamille ääri-ilmiöille kaikkein haavoittuvimpia.
– Tämä on linkki ilmastonmuutoksen ja rasismin välillä, Boulabiza sanoo.
Merenpinnan nousun uhkaamat saarivaltiot ovat äärimmäinen esimerkki, mutta eivät suinkaan ainoa. Yhteistyöjärjestö Climate Vulnerable Forum arvioi, että ylivoimaisesti suurin osa lämpenemisen aiheuttamista ihmisten kuolemista ja ympäristötuhojen kustannuksista lankeaa kehittyville maille.
Tämä ei ole sattuma.
Boulabiza alkaa puhua isoista käsitteistä, kapitalismista ja kolonialismista. Tiivistettynä hänen viestinsä on tämä: olemme joutuneet ilmastokriisiin, sillä talousjärjestelmässämme talouden on jatkuvasti kasvettava, ja se ohjaa meitä ylikuluttamaan loputtomasti tavaroita ja palveluita. Niiden tuottamiseen tarvitaan valtavasti resursseja, kuten fossiilisia polttoaineita, metalleja, puuta ja vettä. Historiassa eurooppalaiset hankkivat näitä resursseja siten, että he ottivat väkivalloin haltuunsa siirtomaita saadakseen luonnonvaroja ja orjia. Kaikki tämä oikeutettiin rasismilla.
– Rasismia käytettiin rodullistettujen ihmisten epäinhimillistämiseksi ja ulossulkemiseksi. Jos et ole ihminen, sinua saa riistää.
Ilmasto-oikeudenmukaisuuden neuvonantaja Magda Boulabiza työskentelee European Network Against Racism -verkostossa.
Kolonialismi tuotti eurooppalaisille siirtomaaisännille vaurautta rodullistettujen yhteisöjen kustannuksella. Suurin osa siirtomaista itsenäistyi 1800- ja 1900-luvuilla. Vaurautta ei kuitenkaan koskaan jaettu uudelleen rodullistetuille yhteisöille, Boulabiza sanoo.
Kolonialismin aikainen valtadynamiikka on jämähtänyt kansainvälisen politiikan ja kaupan rakenteisiin, eivätkä köyhät maat ole ehtineet juuri fossiilisia polttoaineitakaan polttaa, saatikka sitten hyötyä niiden mahdollistamasta kasvusta.
Siksi ilmastonmuutos iskee nyt globaaliin etelään niin kovaa: ilmastohaitat kasautuvat vanhojen ongelmien päälle ja rahaa sopeutumiseen on vähän. Sekin vaikuttaa, että ilmasto-olosuhteet globaalissa etelässä ovat jo ennestään haastavammat.
Haitat eivät silti rajoitu kyseiselle alueelle. Euroopassakin kärvistellään vuoron perään helleaalloissa ja tulvissa, Välimeren alueilla on ollut pulaa vedestä.
Boulabiza kertoo, että myös Euroopassa ilmastokriisi vaikuttaa suhteettoman paljon rodullistettuihin yhteisöihin.
– Se näkyy esimerkiksi alueellisena segregaationa. Kaupunginosissa, joissa asuu suhteessa paljon rodullistettuja ihmisiä on usein vähiten viheralueita ja eniten terveydelle haitallisia ilmansaasteita.
ENAR:in raportin mukaan esimerkiksi Ranskassa todennäköisyys sille, että paikkakunnalle sijoitetaan polttolaitos, kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän maahanmuuttajia siellä ennestään asuu. Ilmiölle on jopa nimi: sacrifice zone, uhrattu alue. Se on matalan tulotason alue, jossa asuu suhteessa paljon rodullistettuja ihmisiä, jotka joutuvat sietämään kohtuuttoman paljon ympäristöhaittoja. Haittoja tuottava toiminta hyödyttää ihmisiä, jotka asuvat muualla.
Hiilivoimalan naapurusto voi olla sacrifice zone, ja tavallaan koko globaalia etelää voidaan pitää yhtenä suurena uhrattuna alueena
Onko tämä rasismia? Kun energiayhtiö päättää jatkaa hiilen polttamista tai päättäjät lappavat rahaa ilmastolle haitallisiin tukiin, he eivät välttämättä toimi tieten tahtoen rasistisesti. On vaikea osoittaa suoraan, että juuri heidän päätöksensä takia lähinaapuruston musta ihminen sairastuu tai tuvalulaisten kodit huuhtoutuvat mereen. Silti, kun tällaisia päätöksiä tekee tarpeeksi moni, juuri rodullistetut ihmiset kärsivät eniten.
Vastaus on siis kyllä. Ilmastonmuutoksessa on rasistisia piirteitä, rakenteellisia sellaisia. Sen juuret ja vaikutukset kietoutuvat rasismiin. Rodullistetut ihmiset ovat haavoittuvampia ilmastohaitoille, koska he ovat yhteiskunnassa valmiiksi heikommassa asemassa. Ilmastonmuutos kärjistää eriarvoisuutta.
Siksi Boulabizan leipälajiin, ilmasto-oikeudenmukaisuuteen, liittyy paljon muitakin asioita kuin ilmastonmuutoksen hillintä. Esimerkiksi siirtolais- ja rajapolitiikka vaikuttaa siihen, kuinka oikeudenmukaisesti ilmastonmuutoksen taakka jakautuu.
Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan yli kolme miljardia ihmistä asuu olosuhteissa, joissa he ovat ilmastonmuutokselle hyvin haavoittuvaisia. Ilmastokriisi ajaa ihmisiä kodeistaan jo nyt, ja ennusteiden mukaan ilmastosiirtolaisuus tulee lisääntymään, varsinkin globaalissa etelässä.
– EU:n vastaus on rakentaa vahvempia rajoja, jotta ihmiset voidaan pysäyttää ennen kuin he pääsevät tänne tai jos pääsevätkin, heitä voidaan kohdella huonosti, Boulabiza sanoo.
Tämä näkyy Boulabizan mukaan EU:n rajavalvonnan rahoituksen kasvuna ja EU:n uuden maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksen toimenpiteinä, jotka tähtäävät turvapaikanhaun vaikeuttamiseen.
Kuka saa puhua?
Black lives matter! Mikrofonin ääni kaikuu ympäri Helsingin Senaatintorin. Huuto on niin kova, että se menee kaiuttimissa särölle.
“Black lives matter!”, monituhatpäinen mielenosoittajajoukko vastaa nyrkit ilmassa.
Video on vuodelta 2020. Yleisöä huudattaa aktivisti ja toimittaja Zahra Karimy. Hän oli järjestämässä Helsingissä rasisminvastaista Black Lives Matter -mielenosoitusta sen jälkeen, kun amerikkalainen musta mies George Floyd kuoli pidätystilanteessa poliisin käyttämään väkivaltaan.
Karimyn kasvot ovat monille tutut, sillä kyseinen mielenosoitus ei suinkaan ole jäänyt hänen ainoakseen. Sitä ovat seuranneet lukuisat muut vähemmistöjen oikeuksia puolustavat mielenosoitukset, ilmastolakkoilu, juontokeikat, A-studiot, Suomi-areena ja muut puhujavierailut.
Karimy kertoo, että ilmastoasiat alkoivat kiinnostaa häntä juuri ihmisoikeuksien kautta.
– Nimenomaan ihmisoikeudet sekä naisten ja tyttöjen oikeudet on erityisesti lähellä mun sydäntä. Ja ilmastonmuutos liittyy tähän tosi vahvasti, koska ilmastonmuutos on myös ihmisoikeuskysymys.
Karimy antaa esimerkin toisesta kotimaastaan Afganistanista. Siellä lämpeneminen on lisännyt kuivuutta, mikä vaikeuttaa viljelijäperheiden toimeentuloa. Kun rahaa ja ruokaa ei ole, monet perheet pakkonaittavat nuoret tyttärensä. Uusi suku huolehtii, että tytär saa syödäkseen, ja tyttären perhe voi elää naimakaupoista saaduilla myötäjäislahjoilla.
Afrikassa naiset ovat päävastuussa maatalouden peruselintarvikkeiden tuottamisesta. Sielläkin kuivuus ja tulvat hankaloittavat viljelyä, jolloin naisilla jää entistä vähemmän aikaa ja mahdollisuuksia muuhun työhön tai kouluttautumiseen. Ilmastonmuutos syventää siis myös sukupuolten välistä eriarvoisuutta rajaamalla naisten ja tyttöjen elämänvalintoja.
Zahra Karimy puhumassa Black Lives Matter -mielenosoituksessa. Kuva: Sara Forsius
Karimy sanoo, että ei-valkoisia ihmisiä pidetään edelleen vähempiarvoisina, ja siksi ilmastonmuutoksen vaikutukset globaaliin etelään eivät kiinnosta muuta maailmaa. Hänen mielestään rasismi näkyy myös siinä, että globaalin etelän ääni ei kuulu ilmastokeskustelussa. Suurissa ilmastokokouksissa globaalin etelän aktivistit eivät saa näkyvää roolia, vaikka ilmastonmuutos koskettaa heitä eniten.
Siksi ilmastoliike tarvitsee rasismin vastaista työtä ja yhteistyötä antirasististen järjestöjen kanssa.
– Länsimaiden pitää ottaa vastuu, eikä vain jättää globaalin etelän ihmisiä oman onnensa nojaan. On kuunneltava heitä, joita asia koskettaa. Kaiken a ja o on se, että tehdään yhdessä. Kuullaan enemmän eri ihmisiä eri järjestöistä, eri taustoista, eri puolilta maailmaa.
Vihreää siirtymää vai uuskolonialismia
Mikäli ilmastonmuutos halutaan pysäyttää oikeudenmukaisesti purkaen samalla rasistisia rakenteita, ei riitä, että lämpenemistä onnistutaan hillitsemään. Pitää myös tarkastella, miten se tehdään.
Dorothée Cambou on kansainvälisen oikeuden asiantuntija, joka työskentelee apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa. Hän tutkii sitä, miten alkuperäiskansojen oikeudet toteutuvat tuulivoimahankkeissa ympäri maailman.
Aluksi Camboun tutkimus keskittyi Pohjoismaihin, missä saamelaisten poromaille sijoitetut vihreät investoinnit ovat kirvoittaneet jopa oikeuskanteita. Esimerkiksi Norjan Fosenissa tuulivoimayhtiö rakensi porojen talvilaitumille valtavan tuulivoima-alueen, jonka korkein oikeus myöhemmin totesi laittomaksi. Norjan valtio oli myöntänyt rakennusluvan, vaikka rakentaminen loukkasi saamelaisten kulttuurisia oikeuksia.
– Norjassa sentään on lainsäädäntöä, jonka pitäisi suojella saamelaisia, Cambou toteaa.
Monessa maassa vastaavaa lain suojaa ei ole.
Länsimaiden pitää ottaa vastuu, eikä vain jättää globaalin etelän ihmisiä oman onnensa nojaan. On kuunneltava heitä, joita asia koskettaa.
Tutkimuksen aikana on selvinnyt, että samanlaisia ongelmia on Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Yksi projekti, johon Cambou on perehtynyt, on Kenian Turkana-järven alkuperäiskansojen maille rakennettu valtava tuulivoimahanke, jota myös Suomen valtion rahoittama vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tukenut. Turkana-järvellä Kenian valtio myönsi ensin luvat, yhtiö rakensi, ja myöhemmin tuomioistuin katsoi, että yhtiö oli hankkinut maat käyttöönsä laittomin menetelmin.
Cambou näkee, että kyse ei ole yksittäistapauksista. Monella globaalin etelän maalla ei ole riittävästi pääomaa ja teknologiaa vihreän siirtymän toteuttamiseksi. Siksi paikalliset hallitukset ovat valmiita tukemaan vihreän siirtymän hankkeita, joiden rahoitus tulee länsimaisilta yhtiöiltä ja sijoittajilta. Monessa maassa lainsäädäntö on myös heikkoa, eivätkä yritykset noudata asianmukaista huolellisuutta. Tuloksena on hankkeita, jotka toteutetaan paikallisten ihmisten ja heidän ihmisoikeuksiensa kustannuksella.
– Tätä voisi kutsua uuskolonialismiksi tai vihreäksi kolonialismiksi.
Yritysten toiminta globaalissa etelässä muistuttaa jo ennestään vanhojen siirtomaaisäntien toimintaa. Appelsiinit, läppäreiden osat ja vaatteet tuotetaan usein siellä, missä luonnonvaroja ja työtä saa halvimmalla, eli globaalissa etelässä. Tuotteet rahdataan länsimaisten kauppojen hyllyille ja voitot päätyvät kansainvälisten suuryritysten taskuihin. Huonot palkat ja työolot, tuotannon synnyttämät saasteet, jätteet ja muut haitat jäävät globaaliin etelään.
Nyt myös vihreän siirtymän hankkeet ovat alkaneet toistaa tuttua kaavaa.
Erityisesti kaivannaissektorilla on paljon ongelmia, Cambou sanoo. Kongon kobolttikaivoksissa käytetään lapsityövoimaa ja työskentelyolosuhteet ovat huonot.
Epäkohtia liittyy myös projekteihin, joissa metsiä istuttamalla tai suojelemalla sidotaan hiiltä ilmakehästä. Näin tuotetaan päästöhyvityksiä, joita ostamalla kuluttajat ja yritykset voivat kompensoida päästöjään. Joissain tapauksissa paikallisia on jopa häädetty mailtaan päästöhyvityshankkeiden alta.
Dorothée Cambou työskentelee apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa.
Keskeinen ongelma vihreissä hankkeissa on se, että paikalliset eivät hyödy niistä – usein jopa päinvastoin. Työn varsinaiset tekijät eivät saa reilua osuutta työnsä tuottamasta varallisuudesta. Camboun mukaan tilanteen korjaaminen edellyttäisi muutoksia yritysten toimintamalleihin, kuten paikallisten ottamista hankkeisiin omistajiksi. Toisaalta, jos hankkeella on haitallisia vaikutuksia paikallisiin, heillä tulisi myös olla oikeus vastustaa sitä.
Ylipäätään globaalin pohjoisen pitäisi rahoittaa globaalin etelän ilmastosiirtymää.
– Mutta ei lainojen muodossa. Globaalin pohjoisen pitäisi oikeasti maksaa reilusti, Cambou tarkentaa.
YK:n ilmastokokouksissa on sovittu vauraiden maiden rahoittamasta sopeutumisrahastosta, mutta sen käynnistäminen on toistuvasti viivästynyt. Aktivistit ovat ehdottaneet ratkaisuksi myös kehittyvien maiden valtionlainojen mitätöimistä.
On siis keinoja, joilla ilmastonmuutoksen taustalle kietoutunutta kolonialismin perintöä voidaan purkaa. Jos niihin ei tartuta, vihreä siirtymä johtaa samaan eriarvoiseen yhteiskuntaan, jossa on vain vähemmän päästöjä kuin ennen.
Jos siihenkään.
Cambou haluaa nimittäin puhua vielä yhdestä asiasta. Hän on huolissaan siitä, mihin suuntaan vihreä siirtymä on menossa. Hän sanoo, että vihreän energian hankkeet tuottavat kyllä uusiutuvaa energiaa, mutta muuta vihreää niissä ei ole. Hänen mukaansa vihreä siirtymä toistaa vanhaa kehityksen mallia, jossa globaalista etelästä haalitaan luonnonvaroja globaalin pohjoisen elintason ylläpitämiseksi.
Tuuliturbiinit, aurinkopaneelit ja sähköautot vaativat valtavasti metalleja. Suomessa fossiilisia raaka-aineita on korvattu paljon puulla. Niin uusiutumattomien kuin uusiutuvien raaka-aineiden käyttö on yli kolminkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana maailmassa ja YK:n ennusteen mukaan kasvu jatkuu kovana.
Missä määrin voidaan edes puhua siirtymästä, Dorothée Cambou pohtii. Korvaako uusiutuva energia lopulta fossiilisia polttoaineita vai päätyvätkö ihmiset ja teollisuus kuluttamaan koko ajan vain enemmän, sekä uusiutuvaa että fossiilienergiaa?
– Me emme halua puhua elefantista huoneessa. Eli siitä, miten rajoittaa kulutusta oikeudenmukaisella tavalla. Ilman sitä emme voi hillitä ympäristökriisiä. Ajattelen, että niin kauan kuin kulutuksesta ei puhuta, puutumme vain kriisin oireisiin, emmekä juurisyihin.
Ja jos juurisyihin ei puututa, ilmastokriisi ei ratkea.
Arvaat varmasti, ketkä siitä maksavat korkeimman hinnan.
Teksti: Lotta Närhi
Kuva: Shutterstock
Termit tutuiksi
Globaali pohjoinen ja globaali etelä. Globaalilla pohjoisella viitataan korkeamman tulotason maihin, globaali etelä taas kuvaa alhaisemman tulotason maita.
Rodullistaminen. Ajatusmalli, jossa yksilöihin ja yhteisöihin liitetään ennakkoluuloja ja oletuksia ihonvärin, etnisen taustan tai uskonnon perusteella. Rodullistava ajattelu on ajan saatossa saanut valkoiset ihmiset pitämään itseään ylempiarvoisina suhteessa ei-valkoisiin ihmisiin.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!