Larry Siems on kirjoittanut teoksia Yhdysvaltain siirtolaisten kirjeenvaihdosta, vankien kidutuksesta ja Guantánamon arjesta. Hän haluaa purkaa mustavalkoisia asetelmia maailmasta.
Miehen hiuksissa on hopeaa. Hänen kätensä myötäelävät puheen rinnalla. Kysyn Larry Siemsiltä Guantánamon vankileirin sulkemisesta. Hän katsoo tarkasti silmiin. Sitten hän puhuu, perehtyneitä ja ymmärrettäviä lauseita.
”Uskon, että moni Yhdysvaltain hallinnossa haluaa sulkea Guantánamon.”
”Uskon, että moni Yhdysvaltain hallinnossa haluaa sulkea Guantánamon”, hän päättää lauseensa.
Siems on yhdysvaltalainen kirjailija, ja hän on työskennellyt aiemmin esimerkiksi sananvapausjärjestö PENin Los Angelesin ja New Yorkin toimistojen ohjelmajohtajana. Jotta voi ymmärtää hänen valoisaa luontoaan, on kelattava taaksepäin.
Larry Siems kasvoi lapsuutensa ja nuoruutensa New Hopen kaupungissa Minnesotan osavaltiossa. Alue oli upea ja kaikki pienen pojan ympärillä kasvoi: maatilat kukoistivat ja koulu, jota hän kävi, oli uutuuttaan kiiltävä ja nimetty ensimmäisen kuussa kävelleen ihmisen, Neil Armstrongin mukaan. Elettiin Vietnamin sodan aikaa, ja ihmiset kävivät rauhanmarsseilla ja kannattivat kansalaisoikeuksia.
”Kaikki olivat aktiivisia. Jos he näkivät jotain mistä eivät pitäneet, sen muuttamiseksi tehtiin työtä”, Siems kuvailee. Hän tietää itsekin, että tuo ”uusi toivo” on jättänyt vahvan jäljen siihen, millainen ihminen hän on nyt.
”Yhdysvallat on muuttunut minun elinaikanani todella paljon. Eniten sillä tavoin, että valo ja optimismi ovat poissa”, Siems toteaa.
Kirje saattaa pelastaa ihmishengen
Miehen tie kulki Euroopassa vietettyjen raikulivuosien jälkeen Columbian yliopistoon lukemaan runoutta. Itse asiassa juuri runous toi hänet ihmisoikeuksien pariin, kun ensimmäisillä luennoilla puhuttiin amerikkalaisen runoilija W.H. Audenin tuotannosta.
Ymmärsin aktivismin ja kirjoittamisen välisestä suhteesta jotain itselleni olennaisinta, kun luin Audenin säkeen ’to make action urgent and its nature clear’. Sillä tavoin päädyin ihmisoikeuksien pariin.”
Kirjoittamisesta tuli itseisarvon lisäksi aktivismin väline. Siems eli vapaan runoilijan elämää ja päätyi opettajaksi Los Angelesiin. Paperittomien siirtolaisten määrä oli tuolloin suuri.
Siems alkoi tehdä havaintoja kirjeitä lukevista siirtolaisista kaduilla, kaupoissa, puistoissa. Hän keräsi paperittomien kirjeenvaihtoa kolmen vuoden ajan. Syntyi ensimmäinen kirja, Between the Lines, joka on kokoelma kirjeitä Los Angelesissa asuvien siirtolaisten ja heidän Väli- ja Etelä-Amerikassa asuvien perheidensä välillä.
”Rakastan muiden kuuntelemista ja sellaisten äänien esiintuomista, joita ei yleensä kuulla. Eniten rakastan dokumentteja, sillä ne paljastavat ihmisen. Kirjeet tuoksuvat ja sisältävät arkista tietoa siitä, miten vaikkapa perhe Guatemalassa kiittää Yhdysvalloissa asuvaa poikaansa niistä muutamasta dollarista, joilla sai ostettua auton akkuja, joiden avulla katsoa televisiota.”
Elettiin murroksen aikaa, juuri ennen kuin Yhdysvaltain Meksikon puoleinen raja alkoi sulkeutua. Siems työskenteli Los Angelesin Human Rights Watchissa ja teki siirtolaistutkimusta Yhdysvaltain rajalla. Vuodesta 1995 lähtien hän johti PENin Freedom to Write -ohjelmaa Los Angelesissa.
”Aikakausi oli ihmisoikeuksien kannalta rikasta ja toiminnallista. Ymmärsin paljon kirjoittamisen vallasta ja siitä, miten kirje hallinnolle saattoi oikeasti pelastaa ihmishengen.”
Kidutus epäinhimillistää myös kiduttajan
Sama pesti alkoi uudessa kaupungissa. Vuoden 2001 tammikuussa Larry Siems muutti New Yorkiin. Elämä oli upeaa, kunnes syyskuun 11. päivä muutti kaiken.
”Se, mitä Yhdysvaltain ihmisoikeuksille kuuluu, on seurausta tuosta päivästä. PEN oli juuri julkaissut raportin, jossa vaadimme monia maailman valtioita, Perua, Turkkia, Eritreaa, luopumaan antiterrorismilaeista, ja yhtäkkiä olimme keskellä kaaosta. Emme voineet enää opettaa muuta maailmaa.”
Siems kuvailee sitä, miten ihmisoikeusjärjestöt ja yksityiset ihmiset tiesivät vähemmän ja vähemmän siitä mitä Yhdysvaltain hallitus teki, mutta hallitus tiesi enemmän ja enemmän ihmisistä. Lisääntyneen lainsäädännön, seurannan ja salassapidon huipuksi tammikuussa 2002 avattiin Guantánamon pidätyskeskus.
”Silloin kuvaan astuivat kidutus ja mielivaltaiset vangitsemiset ilman oikeudenkäyntiä. Bushin hallinto alkoi puhua vihollistaistelijoista.”
”Silloin kuvaan astuivat kidutus ja mielivaltaiset vangitsemiset ilman oikeudenkäyntiä. Bushin hallinto alkoi puhua vihollistaistelijoista.”
Käynnistyi vaihe, jossa tehtiin pahoja virheitä, jotka kaivautuivat syvemmälle ja syvemmälle. Syyttömät ihmiset joutuivat vankileirille vuosikymmeniksi. Mauritaniassa syntyneen Mohamedou Slahin tarina on yksi näistä räikeistä virheistä.
”Ja tänä päivänä Guantánamoa ja kidutusta kannattaa useampi amerikkalainen kuin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Olemme antaneet meille syötettyjen ajatusten syventyä ja muodostua tavaksi. Hallitus on kertonut 14 vuoden ajan, että ulkona on uhka ja ryhmä ihmisiä, jotka ovat liian vaarallisia, eikä heille sen tähden voi taata lain ja ihmisoikeuksien turvaa.”
Siems korostaa, että sodissa ja konflikteissa voimakkain ase on se, jolla viholliselta viedään ihmisarvo. Kidutus on merkittävä osa tätä koneistoa. Mutta kidutus epäinhimillistää myös kiduttajan, ja vahingollinen kierre on valmis.
”Vuoteen 2004 ja Abu Ghraibin kuviin asti emme tienneet aivan tarkasti, mitä oli meneillään. Emme tienneet, että on CIA:n salaisia vankiloita. Tuo salassapito oli täysin systemaattista ja takasi sen, että ihmisoikeusloukkaukset saattoivat tapahtua.”
Abu Ghraibin todellisuus päätyi julkisuuteen, ja kidustusraportteja alkoi ilmestyä. Yhdysvaltain hallituksen oli luovutettava lain edessä 140 000 dokumenttia, jotka käsittelivät vankien hyväksikäyttöä Guantánamossa, Afganistanissa ja Irakissa.
Larry Siems oli mukana kidutuksen vastaisessa työssä, ja dokumenttien pohjalta syntyi kirja The Torture Report, jossa ääneen pääsevät kidutetut mutta myös kiduttajat.
”Nykyisin tiedämme, että meille syötetty terrorismin vastaisen sodan puhe on valetta. Tiedämme dokumenttien perusteella myös sen, että monet Guantánamossa työskennelleet ovat voineet pahoin ja kieltäytyneet työstään. Kyse on hyvin perustavanlaatuisesta ihmisen taistelusta.”
Larry Siemsin oli tärkeä tietää, että ihminen ei ole joko hyvä tai paha.
Guantánamon päiväkirja ilmestyy
Yksi dokumenteista oli Guantánamon vankileirillä olevan Mohamedou Slahin kuulusteluista. Kun The Torture Report oli valmistumassa, Siems sai puhelun Slahin asianajajilta. Heillä oli käsissään satoja sivuja Guantánamon vangin päiväkirjamerkintöjä, joiden julkituomisen puolesta he olivat taistelleet kuusi vuotta. Eivätkä he tienneet mitä tehdä.
En usko, että Yhdysvaltain hallitus ymmärsi, että päiväkirjasta tulisi voimakasta kirjallisuutta, joka julkaistaisiin eri puolilla maailmaa.
”Teksti päätettiin varmasti antaa julkisuuteen, koska tieto Mohamedou Slahin vaiheista oli tarkoin dokumentoitu jo kidutusraporteissa. En usko, että Yhdysvaltain hallitus ymmärsi, että päiväkirjasta tulisi voimakasta kirjallisuutta, joka julkaistaisiin eri puolilla maailmaa.”
Päiväkirja oli CIA:n sensuroima – siis täynnä mustin palkein peitettyä tietoa. Kun Siems sai tekstin käsiinsä, hän luki kaiken yhdeltä istumalta.
”Lopetin kahdelta yöllä. Olin erittäin vaikuttunut kirjoittajan tarkkuudesta. Tosiasiat oli kerrottu erittäin suoraan. Ihmisten kompleksisuus ja Guantánamon ulkopuolella oleva suurempi kehys kävivät ilmi. Päiväkirja oli pieni tutkielma ihmisluonnosta.”
Edessä oli kuitenkin paljon työtä: Siems editoi ja työskenteli kuukausia ja lopulta vuosia päiväkirjan parissa. Aikaa vei paljon myös CIA:n sensuroimien tietojen avaaminen.
Kirja valmistui ja julkaistiin. Guantánamon päiväkirja ilmestyi myös suomeksi alkuvuodesta 2015. Teoksen sisältämä huumori ja älykkyys, mutta myös sensuurin läsnäolo kertovat kirjan tarpeellisuudesta ja maailmasta, jossa elämme.
”Suurin kiitos mitä saatoin toivoa on ollut se, että Mohamedoun perheenjäsenet ja muut läheiset ovat sanoneet, että teos kuulostaa aivan häneltä”, Siems sanoo.
Mohamedou Slahi on edelleen Guantánamossa
Paljon on muuttunut, ja mikään ei ole muuttunut: vuonna 2010 habeas corpus -anomuksen nojalla vapautettavaksi määrätty Mohamedou Slahi on edelleen Guantánamossa.
Siems on juuri tavannut Slahin veljen. Vuoden 2015 alusta alkaen veljekset ovat voineet puhua Skypen välityksellä kerran kuukaudessa. Puhelut organisoi Punainen Risti, mutta Yhdysvaltain hallituksen sensori kuuntelee ja vahtii niitä. Slahi ei saa puhua arjestaan Guantánamossa.
”Veljen on vaikea tietää, miten Mohamedou todellisuudessa voi, koska tämä ei halua perheen huolestuvan. Mohamedou oli sanonut, että voi hyvin ja on vahva, mutta veljen mukaan äänestä kuului tietty kamppailu”, Larry Siems kuvailee.
Toiveet ovat Guantánamossa suoritettavissa vangitsemisen perusteiden määräaikaistarkasteluissa. Käsittelyt ovat olleet jonkin aikaa tauolla, mutta Siemsin mukaan kuuleminen voi tapahtua minä päivänä tahansa.
”Kaikkien ihmisten pitäisi nyt vedota Mohamedou Slahin määräaikaistarkastelun puolesta. Kun hän pääsee käsittelyyn, todetaan varmasti, ettei hänestä ole uhkaa ja hänet vapautetaan.”
Larry Siems on selvästi huolissan Mohamedou Slahin voinnista. Kirjan kirjoittaminen oli suuri ja rehellinen teko Slahilta. Samalla se herätti toiveita, jotka eivät ole vielä toteutuneet.
”Muutos tapahtuu aina hiukan hitaammin kuin toivoisimme, mutta se tapahtuu.”
Miehen hiuksissa on hopeaa. Hänen kätensä myötäelävät puheen rinnalla. Tivaan Siemsiltä vielä kerran lisää siitä, miksi Guantánamon vankileiriä ei ole vielä suljettu.
”Niin. Kysymyshän on pakko esittää yhä uudelleen, vaikka siihen ei ole vastausta. Presidentti Barack Obama sanoi kuukausi sitten Ohiossa, että jos hän voisi toimia toisin, hän olisi sulkenut Guantánamon heti ensimmäisenä päivänään. Uskon, että moni Yhdysvaltain hallinnossa haluaa sulkea paikan.”
Siems toteaa, että vastustustakin löytyy: Niiltä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin ja valheisiin. Niiltä, jotka saavat palkkansa siitä, että Guantánamon vankileiri on olemassa. Niiltä, jotka eivät halua presidentti Obamalle yhtään voitonhetkeä. Ja niiltä amerikkalaisilta, jotka ovat alkaneet tarvita Guantánamoa, jotta tuntevat olonsa turvalliseksi.
Guantánamo aiheuttaa joka päivä enemmän ja enemmän vihollisia eri puolilla maailmaa.
”Jos Guantánamo ei ole suljettu, kun seuraava presidentti aloittaa toimikautensa, hän perii kauhean sotkun. Uskon, että presidentiksi pyrkivät ja Obama itsekin haluavat saada vankilan suljetuksi ennen vaaleja. Guantánamo aiheuttaa joka päivä enemmän ja enemmän vihollisia eri puolilla maailmaa.”
Siems korostaa sitä, että poliittisen ja taloudellisen keskustelun sijaan pitäisi keskittyä ihmishengen arvoon.
”Muistan kun lapsena kuulin paavin sanovan, että jos haluaa rauhaa, on tehtävä töitä oikeuden puolesta, siis oltava oikeudenmukainen. Siksi meidän on puhuttava niistä ihmisistä, jotka ovat Guantánamossa. Meidän on vaadittava heille oikeutta.”
Larry Siemsin katse on pistävä. Hän sanoo, että turha toivo aiheuttaa katkeruutta, mutta Mohamedou Slahin ja muiden Guantánamossa syyttömänä istuvien vankien toivo ei ole turhaa.
”Muutos tapahtuu aina hiukan hitaammin kuin toivoisimme, mutta se tapahtuu.”
Sinä päivänä kun muutos tapahtuu, 14 vuotta sitten pidätetty lahjakas kirjailija Mohamedou Slahi on vapaa. Hän voi kääntää selkänsä Guantánamolle ja kirjoittaa jostain aivan muusta.
Teksti Marie Kajava. Kuvat Markus Viljasalo. Teksti on alunperin julkaistu Amnesty-lehdessä 2/2015.
