Alin (nimi muutettu) lapset heräävät joka aamu isänsä puhelinsoittoon. He ovat eläneet lähes neljä vuotta erossa hänestä vailla varmuutta yhteisestä tulevaisuudesta.
36-vuotias perheenisä Ali joutui lähtemään Irakista heinäkuussa 2015. Hän haki turvapaikkaa Suomesta saman vuoden elokuussa. Vaimo ja kolme lasta jäivät odottamaan turvallisen reitin avautumista, jotta voisivat seurata perässä.
Elettiin aikaa, jolloin Irakista alkoi tulla Suomeen poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita ja jonka jälkeen irakilaisten turvapaikan saaminen Suomesta on vaikeutunut merkittävästi maahanmuuttoviraston tiukentuneen linjan vuoksi.
Terveydentila heikkeni nopeasti
Turvapaikkaprosessin aikana Alin terveydentila heikentyi. Hän alkoi kärsiä kroonisista kivuista samoihin aikoihin, kun sai ensimmäisen kielteisen turvapaikkapäätöksensä. Vastaanottokeskuksessa oireiden epäiltiin johtuvan erilaisesta ilmastosta, stressistä tai koti-ikävästä. Tilanteen vakavuutta ei heti ymmärretty ja hoitoon pääsy viivästyi niin, että mies oli lopulta vähällä kuolla leikkauspöydälle sairaalassa. Vastaanottokeskukseen palasi työkyvytön ja masentunut mies.
Toinen kielteinen turvapaikkapäätös tuli sairaalajakson aikana. Alille asian laita selvisi vasta kun poliisi kävi vastaanottokeskuksessa kertomassa, että mies palautettaisiin Irakiin tarvittaessa pakolla. Käännytystä ei kuitenkaan pantu täytäntöön.
Kaksi kuukautta myöhemmin Ali tarjoutui epätoivoisena palaamaan Irakiin vapaaehtoisesti. Hän ikävoi perhettään, eikä enää uskonut mahdollisuuksiinsa jäädä Suomeen.
Lasten kanssa leikkiminen auttoi unohtamaan suuremmatkin murheet.
Alin mukaan elämä oli ennen hänen Irakista lähtöään vaarallista, mutta silti parempaa kuin elämä nyt, erossa perheestä. Lasten kanssa leikkiminen auttoi unohtamaan suuremmatkin murheet.
”Nykyään itken melkein joka päivä, vaikka olen aikuinen mies.”
Paluu Irakiin ei kuitenkaan ollut yksinkertaista tai edes mahdollista. Ali tarvitsee sairautensa vuoksi säännöllistä, lähes päivittäistä hoitoa. Sairaudesta parantuminen vaatisi elinsiirron. Hoidon jatkumista Irakissa ei pystytty takaamaan, joten paluu kotimaahan olisi saattanut johtaa kuolemaan.
Uuden juristin avustuksella Ali sai lopulta oleskeluluvan Suomeen yksilöllisen inhimillisen syyn, eli hänen tapauksessaan heikon terveydentilan perusteella. Perheen saaminen Suomeen tuli ensimmäistä kertaa edes teoriassa mahdolliseksi.
Odotusta Suomessa, odotusta Turkissa
Koska Alilla on terveydentilaan liittyviä vakavia ongelmia, eikä hän ole työkykyinen, voitaisiin hänen kohdallaan harkita laissa olevaa mahdollisuutta poiketa perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksestä. Mahdollisuus on otettu lakiin sen varmistamiseksi, ettei toimeentuloedellytys yksittäisessä tapauksessa muodostuisi kohtuuttomaksi. Poikkeaminen vaatii kuitenkin erityisen painavaa syytä, eikä ole varmaa sovellettaisiinko sitä Aliin nykyisessä tiukan linjan maahanmuuttopolitiikassa.
Perheenyhdistämishakemus pantiin toiveikkaana vireille ja Alin vaimoa ja lapsia haastateltiin Suomen suurlähetystössä Turkissa elokuussa 2018. Asia ei ole sittemmin edennyt, ja perheelle puoleksi vuodeksi myönnetty viisumi Turkkiin on umpeutunut ilman varmuutta tulevasta.
Vaimon ja lasten elämä Turkin syrjäseudulla ilman turvaverkkoa ja kielitaitoa tai edes päätöstä oleskeluluvan jatkumisesta on vaikeaa. Lapset eivät ole voineet käydä koulua yli vuoteen. He eivät oikeastaan voi tehdä mitään. Paitsi odottaa.
”Pahinta on, etten voi tehdä mitään heidän hyväkseen.”
Ali aloittaa päivänsä soittamalla lapsilleen. Hän puhuu perheensä kanssa puhelimessa kaiken aikaa. Sukulaiset ovat kuolleet, joten heillä on vain toisensa. Yhteydenpito sekä helpottaa että pahentaa ikävää.
”Menetän tärkeitä hetkiä lasteni kasvaessa. Kun katson heitä puhelimeni ruudulla, näen heidän muuttuneen niin paljon.”
Vain vanhin lapsista, 12-vuotias poika, tietää isänsä sairaudesta. Hänen 7- ja 9-vuotiaat pikkusiskonsa ovat Alin mielestä vielä liian nuoria kantamaan kaiken ikävän ja epävarmuuden lisäksi vielä huolta isänsä terveydestä.
Teksti: Emma Vepsä
Kuvitus: Elisa Ruuhijärvi