Vuosi oli 2002, kun aloitimme julkisen keskustelun naisiin kohdistuvasta väkivallasta ihmisoikeuskysymyksenä. 14 vuoden ajan olemme puhuneet, vaikuttaneet, kirjelmöineet, twiitanneet ja vedonneet. Myös poliitikot ovat säännöllisesti ottaneet naisiin kohdistuvaan väkivaltaan kantaa, valitettavasti lähinnä juhlapuheissa. Lämpimikseen.
Läpimurto tapahtui vuonna 2011, kun Euroopan valtiot saavuttivat Istanbulin sopimuksena tunnetun yhteisymmärryksen naisiin kohdistuvan väkivallan taklaamisesta. Suomessa sopimus astui voimaan vuonna 2015. Vihdoin naisiin kohdistuva väkivalta otetaan tosissaan, ajattelimme. Työtä aletaan koordinoida valtakunnallisesti! Turvakotipaikat saadaan asianmukaiselle tasolle, lisää raiskauskriisikeskuksia, matalan kynnyksen palveluita.
Tähän kaikkeen sopimus meidät velvoittaa. Ja se on hieno asia monestakin syystä.
Juuri me, juuri nyt, voimme halutessamme kutistaa Suomen laajimman ihmisoikeusongelman.
Kaikkein tärkeintä on se, että meillä on nyt aito mahdollisuus laittaa piste sille inhimilliselle kärsimykselle, jota väkivallalla nujerretut naiset kokevat. Juuri me, juuri nyt, voimme halutessamme kutistaa Suomen laajimman ihmisoikeusongelman. Se on jotakin, mitä ei pääse joka päivä tekemään. Poliitikolle se on mahdollisuus auttaa tuhansia ihmisiä ja jopa pelastaa henkiä.
Sopimusvelvoitteiden toteuttaminen toisi mukanaan myös toisen hienon asian: se on mahdollisuus säästää huomattava määrä euroja.
Joka vuosi maksamme valtavan summan rahaa, koska naiset eivät saa apua ajoissa. Nämä miljardit ovat eräänlaisia pitkään jatkuvan väkivallan sivukuluja: sairaanhoitoa, menetettyjä työpäiviä, mielenterveysongelmia, sosiaalitoimen selvityksiä. Valtion kyvyttömyys auttaa väkivaltaa kokeneita naisia Istanbulin sopimuksen velvoittamalla tavalla maksaa Euroopan tasa-arvoinstituutin mukaan suomalaisille veronmaksajille joka vuosi kaksi miljardia euroa.
Kaksi miljardia euroa. Joka ikinen vuosi.
Hienokaan sopimus ei voi toimia, jos sitä ei noudateta. Inhimillinen kärsimys ei vähene, vaan jatkuu. Viime vuonna 1200 naista ei päässyt turvakotiin, sillä tilaa ei ollut. Suomessa 55 000 naista joutuu vuosittain kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Heidän saamansa apu on postinumerosta kiinni. Vertailun vuoksi tähän kohtaan toinen summa: turvakotipalvelut saadaan riittävälle, Istanbulin sopimuksen määrittämälle tasolle 40 miljoonalla vuotuisella eurolla.
Budjettiriihi on käsillä. Tehkää arvojohtajan arvovalinta, pääministeri Juha Sipilä. Osoittakaa rahaa naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaan ja matalan kynnyksen palveluihin. Apuun, joka tavoittaa väkivaltaa kokevat naiset varhaisessa vaiheessa. Sillä avulla pelastetaan ihmishenkiä, suojellaan hauraita ja vahvistetaan jokaiselle kuuluvaa oikeutta väkivallattomaan elämään.
Samalla säästätte pitkän pennin.
Pia Puu Oksanen. Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston vt. ihmisoikeustyön johtaja.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.