Ihmisoikeudet ja niiden merkitys ovat monella tapaa osa järvenpääläisen Koivusaaren koulun arkea. Opettajat tahtovat herätellä nuorissa empatiaa, mutta myös uskoa siihen, että ympäröivää maailmaa on mahdollista muuttaa.
Koivusaaren yläkoulun katsomusaineiden opettaja Kaija Oksasella on jo pitkä kokemus kansalaisvaikuttamisesta. Opettajana hän tuntee tehtäväkseen jakaa oppilaille tietoa maailmasta ja ennen kaikkea keinoista, joilla siihen voi vaikuttaa. Intomieliseksi innostujaksi itseään kuvaileva Oksanen kertoo tekevänsä mielellään paljon enemmän kuin uskonnon ja elämänkatsomustiedon tuntien aikana ehtii.
”Koen, että vaikka käytettävissä oleva aika on rajallinen, voin kuitenkin avata oppilaille sen ikkunan, josta he sitten itse voivat katsoa.”
Vaikka opettaakin kutakin luokkaa vain tunnin per viikko, Oksanen järjestää koululla myös tapahtumia ja on vetovastuussa muun muassa vuosittaisesta Taksvärkkikeräyksestä. Koivusaaren koulu on ollut hänen aloitteestaan mukana myös Amnestyn Koulujen kirjemaraton -kampanjassa vuodesta 2015 saakka. Oksanen itse on ollut Amnestyn jäsen jo parinkymmenen vuoden ajan. Intomielinen innostuja on onnistunut innostamaan myös muita: kirjemaratoniin lähtivät empimättä mukaan myös koulun äidinkielenopettajat.
Amnesty järjestää Koulujen kirjemaratonin vuosittain osana maailman suurinta ihmisoikeuskampanjaa: Kirjeitä vapaudelle -kampanjan aikana sadattuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa kirjoittavat vetoomuskirjeitä päättäjille ja solidaarisuusviestejä ihmisoikeusloukkauksia kokeneille ihmisille. Suomessa kampanjaan osallistuu vuosittain tuhansia oppilaita kymmenistä eri kouluista.
Äidinkielenopettajat Reetta Koskinen ja Anna Saarikivi ovat Oksasen lailla vieneet maaliin jo useamman kirjemaratonin, kun taas heidän vuoden ajan Koivusaaren koulussa työskennellyt kollegansa Anni Rikkonen on mukana ensimmäistä kertaa. Opettajatoverit jakavat Oksasen ajatuksen ihmisoikeuskasvatuksen merkityksestä. Luonnollisesti he korostavat ihmisoikeuksista puhuessaan etenkin jokaisen oikeutta opetukseen – ja sitä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse: opetus mahdollistaa osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään ja näin edistää myös muiden ihmisoikeuksien toteutumista.
Ihmisoikeuksista ei aina puhuta nimellä ihmisoikeudet, vaan niihin liittyvät teemat nousevat esiin esimerkiksi ihmisarvosta ja erilaisuudesta puhuessa. Opettajien mielestä oikeuksista kertomisen lisäksi on tärkeää herätellä oppilaissa myös empatiaa.
”Se herättää oppilaassa aina jotain, kun kehottaa miettimään asioita omalle kohdalle. Varsinkin jos on puhe nuoresta, joka elää huonoissa oloissa ja joutuu vaikka itse elättämään itsensä”, Rikkonen kertoo. ”Että tuollaistakin elämä voisi olla.”
Kansalaisvaikuttamisen harjoittelua
Koivusaaren koulussa on tutustuttu vetoomuskirjeiden ja solidaarisuuskorttien kirjoittamisen lisäksi muihinkin kansalaisvaikuttamisen keinoihin. Viime vuonna kahdeksasluokkalaiset kirjoittivat Reetta Koskisen äidinkielentunneilla mielipidetekstejä, pitivät vaikuttavia puheenvuoroja ja keksivät iskulauseita. Loppuhuipennuksena järjestettiin mielenosoitus koulun käytävällä.
Harjoitus osoittautui sattumalta pian myös hyvin ajankohtaiseksi: seuraavana keväänä nuoret osoittivat Helsingissä mieltään ilmastonmuutosta vastaan. Myös osa Koivusaaren koulun oppilaista osallistui ilmastolakkoihin.
Oksanen puolestaan kehuu katsomusaineiden oppikirjoja, joissa käsitellään etiikan ja moraalin aihealueilla myös ihmisoikeuksia. Oppilaiden kanssa on tullut puhuttua esimerkiksi kristittyjen ja rohingya-muslimien kohtaamasta vainosta.
Opettajat tekevät mieluusti yhteistyötä eri kansalaisjärjestöjen kanssa. Koululla on käynyt esimerkiksi ilmastonmuutoskouluttaja sekä järjestetty sarjakuvapaja työntekijöiden oikeuksista. Viimeisimpänä Nuorten Akatemian kestävän tulevaisuuden lähettiläät kävivät pitämässä oppilaille mobiilityöpajoja YK:n kestävän kehityksen teemoista. Oksanen muistuttaa, että kolmannen sektorin toimijat mahdollistavat paljon sellaista tärkeää sisältöä koulupäiviin, mihin julkisen sektorin budjetti ei veny.
Kirjemaraton istuu opetussuunnitelmaan
Koivusaaren koulussa Amnestyn kirjemaraton-tunteja on pidetty lukujärjestyksestä riippuen sekä kahdeksas- että yhdeksäsluokkalaisille. Kahdeksannella luokalla äidinkielessä puhutaan muutenkin jo paljon mediasta ja vaikuttamisesta – ei vain siitä miten itse voi vaikuttaa, mutta myös siitä miten itseen vaikutetaan.
”Sananvapauden kautta tulee sitten puhe myös ihmisoikeuksista”, Anna Saarikivi sanoo.
Opettajien mielestä kampanja sopii hyvin perusopetuksen opetussuunnitelmaan, jonka mukaan opetus antaa perustan ihmisoikeuksia kunnioittavaan maailmankansalaisuuteen ja rohkaisee toimimaan myönteisten muutosten puolesta. Äidinkielentunneilla ihmisoikeudet tulevat muutenkin esiin monenlaisissa yhteyksissä.
”Esimerkiksi kirjallisuushistoriassa puhumme realismista, jossa otettiin kantaa köyhien asemaan kuvaamalla heidän kurjia olojaan”, Rikkonen avaa. ”Vaikuttaminen ylipäätään on iso aihe äikässä.”
Toisaalta vetoomuskirjeiden kirjoittaminen tarjoaa oppilaille lukukauden loppuun mahdollisuuden kirjoittaa vapautuneesti tärkeän asian puolesta ilman, että tarvitsee murehtia arvosanasta. Kirjeiden kirjoittaminen ja oikeiden sanojen valitsemien ei silti ole kovin helppoa.
Opettajat saavat kirjemaraton-oppitunnin pitämiseksi opettajan oppaan, joka sisältää tietoa ihmisoikeuksista ja kampanjan henkilöistä, toiminnallisia harjoituksia, ohjeet kirjeiden ja korttien kirjoittamiseen sekä aiheeseen liittyvää sanastoa suomeksi ja englanniksi kirjeen kirjoittamista varten. Opetusmateriaalit julkaistaan myös ruotsiksi.
”Kampanjamateriaalin valmiista kirjemalleista on ollut paljon apua, sillä niiden avulla oppii myös kirjeen rakennetta”, Koskinen sanoo.
Vaikuttamisen mahdollisuus motivoi nuoria
Saarikiven mielestä parasta antia kirjemaratonissa on kampanjan aiheiden ajankohtaisuus ja se, että kirjeet lähetetään todelliselle ihmiselle, kuten presidentille tai pääministerille, jolla on oikeasti valta vaikuttaa asioiden kulkuun. Varsinkin ensimmäisellä kerralla se, kuinka paljon koululaisten lähettämien kirjeiden avulla on saatu aikaan, yllätti positiivisesti.
Joukkovoiman avulla on saavutettu vuosien varrella paljon: esimerkiksi alaikäisenä kuolemaantuomittu ja kidutettu nigerialainen Moses Akatugba vapautui kansainvälisen kirjemaratonin tuloksena vuonna 2015. Samana vuonna Burkina Fason viranomaiset sitoutuivat lapsiavioliittojen vähentämiseen. Kuolemanrangaistuksen kritisoinnista vankilassa istuva iranilainen Atena Daemi sai puolestaan vihdoin tarvitsemaansa lääkehoitoa vuonna 2018, kiitos kansainvälisen vetoomusten tulvan.
Saarikivestä tuntuu, että nuorten on usein helpompaa tarttua ja samaistua ennemmin yksittäisen ihmisen kuin suurten joukkojen tarinaan. Varsinkin kampanjaan liittyvien ihmisoikeusaktivistien esittelyvideot on koettu vaikuttavina.
”Niiden videoiden kautta tulee jotenkin konkreettiseksi ja eläväksi se ihminen, jonka puolesta näitä kirjeitä kirjoitetaan”, Saarikivi pohtii.
Jotkut nuoret ovat todella tietoisia maailman asioista ja vaikuttamisesta, kun taas toisille voi tulla yllätyksenä se, missä on Filippiinit. Opettajat näkevätkin kirjemaratonin hyvänä keinona herättämään oppilaissa empatiaa, mutta myös tietoisuutta maailman tapahtumista ja ihmisoikeustilanteesta eri maissa.
Kiitosta saavat myös kirjemaratonin vuosittain vaihtuvat aiheet ja eri tilanteissa olevien ihmisten tarinat. Viime vuonna moni oppilas halusi kirjoittaa kortteja etenkin ukrainalaiselle ihmisoikeusaktivistille Vitalina Kovalille. Eräs venäjää äidinkielenään puhuva nuori innostui kovasti mahdollisuudesta kirjoittaa terveiset äidinkielellään.
”On ollut ihana huomata, että nuoret kokevat kirjeiden kirjoittamisen merkitykselliseksi”, iloitsee Rikkonen. ”Yksikään oppilas ei sanonut, että en tee, onko pakko?”
Oksanen uskoo, että nuoria motivoi kirjeiden kirjoittamiseen erityisesti se, että he saavat olla osallisia vaikuttamiseen. Nuoret saattavat nähdä omat vaikutusmahdollisuutensa rajallisina, koska eivät ole vielä äänioikeutettuja. Monet oppilaat ovat toki jo lähtökohtaisesti hyvin kiinnostuneita ihmisoikeuksista. Muiden innostamisessa taas tärkeä rooli lienee etenkin opettajan näyttämällä esimerkillä.
”Kyllähän nuoret näkevät, että olen itse aivan liekeissä”, Oksanen nauraa. ”Eivätkä sitten viitsi kieltäytyä vielä yhden solidaarisuuskortin kirjoittamisesta, vaikka olisivat juuri äidinkielentunnilla tehneet vetoomuskirjeitä.”
Opettajien kokemusten mukaan kirjemaratoniin osallistuminen on herättänyt oppilaissa ennen kaikkea myötätuntoa. Se, että jotkut ovat jääneet luokkaan kirjoittamaan kirjeitä myös välitunnin ajaksi osoittaa Koskisen mukaan hyvin sen, että niiden tekemistä pidetään tärkeänä.
”Näistä aiheista on jääty myös tuntien jälkeen juttelemaan”, Koskinen sanoo.
Hienointa hänen mielestään onkin juuri yhdessä tekeminen ja mahdollisuus olla osana valtavaa ihmisoikeuksien puolesta toimivaa joukkoa, jonka liikkeelle laittamilla sadoillatuhansilla kirjeillä on kauaskantoiset jäljet.
Teksti ja kuvat: Emma Vepsä