Jopa miljoona uiguuria ja muihin vähemmistökansoihin kuuluvaa henkilöä on pidätetty ja suljettu uudelleenkoulutusleireille Xinjiangin autonomisella alueella. Heidän kohtalonsa ei ole kenenkään tiedossa ja useimpien sukulaiset on pidetty täydellisessä uutispimennossa.
Kiinan hallitus on pyrkinyt vankistamaan uskollisuutta valtiolle ja kommunistiselle puolueelle. Xinjiangin uiguureille, kazakeille ja muille muslimivaltaisille vähemmistöille pyrkimys on konkretisoitunut massapidätyksinä, tarkkailuna, poliittisena “uudelleenkoulutuksena” ja kulttuurin pakkosulauttamisena.
Amnesty on haastatellut yli sataa Kiinan ulkopuolella elävää henkilöä, joiden sukulaiset ovat kadonneet tai joita itseään on kidutettu pidätysleireillä.
Valvontayhteiskunta
Muslimivaltaisten etnisten vähemmistöjen pidätykset lisääntyivät räjähdysmäisesti maaliskuussa 2017 “ekstremismiä rajoittavan” määräyksen astuessa voimaan.
Määräyksen puittessa uskonnolliset tai kulttuuriset ilmentymät saatetaan tulkita “ekstremisminä”. Näihin voivat kuulua esimerkiksi “epänormaalin” parran kasvattaminen, huivin käyttäminen, säännölliset rukoukset, paastoaminen, alkoholista kieltäytyminen sekä islamia tai uiguurikulttuuria käsittelevän kirjallisuuden hallussapito.
Työn tai opiskelun perässä matkustaminen – etenkin muslimimaihin – tai kontaktit ulkomaalaisiin ovat myös epäilyksen aiheita. Miehet tai naiset; nuoret tai vanhat; kaupunkilaiset tai maalla asuvat – käytännössä kaikkien päällä velloo jatkuva pidättämisen uhka.
Toistuvista turvatarkastuksista on muodostunut rutiininomainen osa elämää Xinjiangissa. Viranomaiset käyttävät kaikki mahdollisuudet tutkiakseen esimerkiksi matkapuhelimet epäilyttävän sisällön osalta tai tarkistaakseen ihmisten henkilöllisyyden kasvojentunnistusteknologian turvin.
Kiina tarkkailee kansalaistensa viestintää ja henkilö saattaa joutua epäilyksenalaiseksi viesteistään muun muassa WeChatissa, joka ei hyödynnä täydellisen salauksen (end-to-end encryption) teknologiaa. Mutta täydellisen salauksen ohjelmien – kuten WhatsAppin – käyttäminen voi jo itsessään johtaa pidätykseen.
Syrlas Kalimkhan kertoi, että hän asensi WhatsAppin isänsä puhelimeen ja testasi sitä lähettämällä viestin isälleen. Viestissä luki Hei isä”. Hieman tämän jälkeen, poliisi tiedusteli hänen isältään WhatsAppin asentamisesta. Pian tämän jälkeen hänen isänsä pidätettiin ja lähetettiin uudelleenkoulutusleirille.
Elämää pidätyskeskuksissa
Viranomaiset tapaavat puhua pidätyskeskuksista “koulutuksellisina muutosprosseina”, mutta useimmat puhuvat niistä uudelleenkoulutusleireinä. Leireille lähetettäviä ihmisiä ei aseteta syytteeseen, heille ei järjestetä oikeudenkäyntiä, he eivät saa tavata asianajajaa eikä heillä ole mahdollisuutta valittaa päätöksestä. Ihmiset saattavat joutua virumaan pidätysvankeudessa kuukausia, sillä vain viranomaiset voivat määritellä milloin henkilö on käynyt “muutosprosessinsa” loppuun.
Kairat Samarkan joutui uudelleenkoulutusleireille lokakuussa 2017. Hän oli palannut Xinjiangiin lyhyen Kazakstanin visiitin jälkeen.
Kairat kertoo, että ensimmäisen pidätyksensä aikana hänen kasvonsa oli huputettu, hänet oli laitettu kahleisiin ja pakotettu seisomaan paikallaan 12 tuntia. Samalla leirillä oli Kairatin mukaan jopa 6000 henkilöä. Heidät pakotettiin laulamaan poliittisia lauluja ja opiskelemaan Kiinan kommunistisen puolueen puheita. Vangit eivät saaneet puhua toisilleen, mutta heidät pakotettiin toistelemaan “kauan eläköön Xi Jinping” -hokemaa ennen ruokailuja. Kairat kertoo, että kohtelu sai hänet yrittämään itsemurhaa juuri ennen vapautumistaan.
Minua seisotettiin samassa asennossa 12 tuntia. He mursivat täysin tahtoni, jonka jälkeen tottelin kaikkia heidän määräyksiään.
- Kairat Samarkan, entinen uudelleenkoulutuskeskuksen vanki
Niitä, jotka uskaltavat vastustella tai eivät osoita “riittävää edistystä”, rangaistaan. Tämä saattaa tarkoittaa mitä vain solvaamisesta näännyttämiseen, eristysvankeuteen, pahoinpitelyyn tai kidutukseen. Raporttien mukaan keskuksissa on ollut myös kuolintapauksia ja itsemurhia.
Viranomaiset väittävät toimenpiteiden olevan välttämättömiä “uskonnollisen ääriajattelun” ja “terrorismin” kitkemiseksi. Niitä perustellaan myös “etnisen yhtenäisyyden” ja kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Mutta vaikka valtioilla on oikeus ja velvollisuus pyrkiä estämään väkivaltaisuuksia, niitä estämään pyrkivien toimenpiteiden pitää olla tarpeellisia, suhteessa vaaraan ja kohdistua vain tiettyyn määriteltyyn uhkaan. Tiettyjen etnisten vähemmistöjen tai uskontokuntien edustajien joukkopidätykset Xinjiangissa eivät yksinkertaisesti ole oikeutettuja.
Nämä niin sanotut ‘uudelleenkoulutusleirit’ ovat aivopesun, kidutuksen ja rangaistuksen keskittymiä. Ne tuovat mieleen Maon aikauden synkimmät hetket, jolloin ketä tahansa voitiin epäillä epälojaaliudesta puoluetta ja valtiota kohtaan ja siten lähettää Kiinan pahamaineisille työleireille. Pääasiassa muslimitaustaisten etnisten vähemmistöjen jäsenet joutuvat elämään jatkuvassa pelossa – niin itsensä kuin sukulaistensa puolesta”, sanoo Nicholas Bequelin, Amnestyn Itä-Aasian johtaja.
On hirveää seurata etäältä mitä Uiguureille tapahtuu. Joka päivä palaan unelmissani kauniiseen kotikaupunkiini ja ihanien sukulaisteni luo.
- Gulzire, kadonneen väitöskirjaopiskelijan sisko
Rikottuja perheitä
Kadonneiden omaiset pitivät tuskan omana tietonaan kuukausien ajan. He toivoivat, että yhteyden katkeaminen rakkaisiin olisi vain väliaikaista. He eivät uskaltaneet etsiä apua muualta, koska pelkäsivät sen pahentavan asioita: Kiinan hallitus pitää yhteydenpitoa ulkomailla asuviin sukulaisiin lähtökohtaisesti epäilyttävänä – ja jossain tapauksissa perusteena sulkemiseen “uudelleenkoulutuskeskukseen”. Mutta tuskaisen tilanteen pitkittyessä, yhä useammat uskaltavat avata suunsa.
Kazakki Bota Kussaiyn puhui isänsä kanssa viimeksi WeChatissa marraskuussa 2017. Moskovan valtionyliopistossa opiskelevan Botan perhe muutti Xinjiangista Kazakstaniin vuonna 2013.
Vuonna 2017 Botan isä matkusti Kiinaan hoidattamaan jalkaansa. Hänen saavuttuaan Xinjiangiin, viranomaiset takavarikoivat hänen passinsa. Kolme kuukautta myöhemmin, Bota sai kuulla sukulaisiltaan, että hänen isänsä oli lähetetty “uudelleenkoulutusleirille”.
Botan Xinjiangissa asuvat sukulaiset eivät uskalla puhua tapahtuneesta ja katkaisivat kaikki välit perheeseen, koska pelkäävät kiinnittävänsä viranomaisten huomion.
“Isäni on tavallinen kansalainen. Perheellämme oli kaikki hienosti ennen isän pidätystä. Me nauroimme paljon. Mutta emme osaa nauraa enää. Emme pysty nukkumaan öisin. Me elämme pelon vallassa. Asia on järkyttänyt äitiäni. Me emme tiedä missä isä on. Me emme edes tiedä onko hän elossa. Haluan vain nähdä isäni jälleen.”
Perheet ovat kärsineet jo tarpeeksi. He haluavat epätoivoisesti tietää mitä heidän rakkailleen on tapahtunut, ja nyt on Kiinan hallituksen aika antaa heille ansaitsemansa vastaukset.
- Nicholas Bequelin, Amnestyn Itä-Aasian johtaja
Maailmanlaajuinen ongelma
Monet ulkomailla asuvat sukulaiset ja ystävät kertovat, että he kokevat olevansa vastuussa ja “syyllisiä” tilanteeseen, sillä vaikuttaa, että juuri yhteydenpito ulkomaille asettaa monet Xinjiangissa asuvat epäilyksen alaisiksi. Viranomaiset väittävät heillä olevan suhteita ja siteitä ryhmiin, joiden Kiinan hallitus väittää edistävän ääriuskonnollisia näkemyksiä tai suunnittelevan terroristisia tekoja. Todellinen päämäärä vaikuttaa kuitenkin olevan tiedon levittämisen estäminen: Kiina ei halua tiedon Xinjiangin sortotoimista leviävän maailmalle.
Välttääksen huomiota ja epäilystä, uiguurit, kazakit ja muut Xinjiangissa asuvat ovat katkaisseet välit ystäviin ja sukulaisiin, jotka asuvat Kiinan ulkopuolella. He varoittavat tuttujaan olemaan soittamasta ja poistavat kaikki “ulkopuoliset” kontaktit sosiaalisen median palveluista. Ja koska luotettavaa tietoa tapahtumista ei alueelta ole tarjolla, monet ulkomailla asuvat ystävät ja sukulaiset elävät alati pahinta peläten.