Amnesty International Suomen osasto lausui 22.8.2024 sosiaali- ja terveysministeriölle asetusluonnoksesta toimeentulotuen tarpeellisen suuruisten asumismenojen määrästä.
Luonnoksessa esitetään hyvin rajattuja ja pieniä korotuksia perustoimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen kuntakohtaisiin rajoihin vuodelle 2025.
Amnesty painottaa, että kohtuullisina pidettävien asumismenojen tason tulee vastata todellisia ja ajantasaisia asumismenoja. Nyt näin ei ole.
Asumismenojen huomioiminen todellisen menotason perusteella on entistä tärkeämpää nyt, kun huhtikuussa 2024 voimaan tullut lakimuutos on tiukentanut asumismenojen huomioimista ja normitusta toimeentulotuessa.
Toimeentulotuen ollessa viimesijainen tuki, jonka myöntäminen perustuu yksilölliseen tarveharkintaan, Amnesty korostaa tarvetta varmistaa etuuskäsittelyssä riittävä mahdollisuus tehdä perus- ja ihmisoikeusmyönteistä yksilöllistä harkinnanvaraista päätöksentekoa.
Amnesty muistuttaa eduskunnan antamasta lausumasta (EV 63/2023 vp): ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa toimeentulotuesta annetun lain asumismenoja koskevan sääntelyn vaikutuksia toimeentulotuen hakijoiden ja heidän lasten oikeuksiin, asemaan ja toimeentuloon, asuntomarkkinoihin sekä palvelutarpeeseen ja kustannuksiin hyvinvointialueilla.”
Toimeentulotuen kokonaisuudistuksen yhteydessä tulee arvioida toimeentulotuen asumismenoja koskevan sääntelyn vaikutuksia eduskunnan lausuman edellyttämällä tavalla.
Amnesty korostaa kaikkien toimeentulotukea koskevien sääntelymuutosten yhteydessä perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin merkitystä. Vaikutusarvioinnin merkitys korostuu, kun kyseessä on toimeentulotuen kaltainen viimesijainen etuus, jonka saajien joukossa on erityisen heikossa ja syrjinnälle alttiissa asemassa olevia ihmisiä ja perheitä.
Vaikutusarvioinnin pohjalta hallituksella tulee olla valmius tehdä toimeentulotukisääntelyyn sellaisia muutoksia, jotka vahvistavat perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattuja oikeuksia riittävään toimeentuloon ja asumiseen.
Lue lausunto kokonaan täältä.