Amnesty International Suomen osasto lausui sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta koskien paperittomina elävien välttämätöntä terveydenhuoltoa (esitysluonnos laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 56 a §:n muuttamisesta).
Esitysluonnoksen mukaan paperittomina elävät ihmiset olisivat jatkossa lähtökohtaisesti oikeutettuja saamaan vain kiireelliset terveyspalvelut, kun voimassa olevan lainsäädännön perusteella he ovat oikeutettuja saamaan terveydenhuollon ammattilaisen välttämättömiksi arvioimat kiireettömät terveyspalvelut kiireellisten palveluiden lisäksi.
Amnesty vastustaa esitysluonnoksessa esitettyjä heikennyksiä perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisina.
Ennen nykysääntelyn voimaantuloa Suomi sai kansainvälisten ihmisoikeussopimusten toimeenpanoa valvovilta elimiltä moitteita paperittomina elävien ihmisten kokemista esteistä terveyspalveluiden saannissa.
Amnesty katsoo, että esitysluonnoksessa ei esitetä perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kannalta hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia perusteluita esitetyille heikennyksille. Paperittomina elävien välttämättömän terveydenhuollon rajaaminen ei tuota esitettyjä säästöjä tai paranna terveydenhuoltojärjestelmän kantokykyä, eikä se vaikuta maahantuloon tai maassaoloon vailla oleskeluoikeutta. Välttämättömän hoidon epääminen aiheuttaa paitsi inhimillistä kärsimystä, myös kasvavia kustannuksia päivystys- ja erikoissairaanhoidossa.
Useat hallituksen lakihankkeet tulevat lisäämään paperittomuutta Suomessa. Tällaisia suunnitelmia ovat muun muassa työperäisen oleskeluvan haun epääminen turvapaikanhakijoilta, vastaanottorahan leikkaaminen, oleskelulupahakemuksen tutkimatta jättäminen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta, kotikuntamerkinnän poistaminen ja merkinnän saamisen vaikeuttaminen sekä työperäisen oleskeluluvan tulorajan nostaminen. Amnesty pitää erittäin ongelmallisena, että paperittomuutta lisätään päätösperäisesti ja samalla heikennetään oleellisesti pääsyä välttämättömiin terveyspalveluihin.
Amnesty katsoo, että hallituksen tulee perua esitys kokonaisuudessaan haavoittuvaan ihmisryhmään kohdistuvana perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisena ja syrjivänä heikennyksenä.
Lue lausunto kokonaan täältä.