Runoilija ja spoken word -artisti Laura Eklund Nhaga muuttaa maailmaa sanoin.
Laura Eklund Nhagan runosuoni pulppusi jo lapsena: L. M. Montgomeryn klassiset Runotyttö-kirjat innoittivat häntä riimittelemään seitsemän vuoden iässä. Muutamia vuosia myöhemmin Youtuben ihmemaailma johdatti nuoren taitelijan spoken word -genren, eli lavarunouden pariin. Siinä teoksia lausutaan ääneen ja tarinan lisäksi keskiöön nousee esitystapa.
Monet spoken word -teokset kommentoivat yhteiskunnallisia aiheita, ja teini-ikäisen Eklund Nhagan runot käsittelivätkin politiikkaa, antirasismia ja feminismiä. Lukion kursseilla hän sai tilaisuuden lausua teoksiaan yleisön edessä, ja opettajan kannustamana esiintymiset veivät koulun liikuntasalin lavalta aikuisten open mic -tilaisuuksiin.
“Opettajani järjesti minut 16-vuotiaana baariin luvattuaan paikan pyörittäjälle pitävänsä huolta siitä, että en juo viinaa”, hän hymähtää.
Laura Eklund Nhagan ensimmäinen suuren yleisön tavoittanut teos oli Avoin kirje valkoiselle miehelle, joka toi voiton Rasisti on pahisti –videokilpailussa ja levisi somessa. Lukion jälkeen Suomen piirit tuntuivat pieniltä, ja hän muutti Isoon-Britanniaan opiskelemaan yhteiskuntatieteisiin erikoistuneeseen Warwickin yliopistoon. Siellä hän perehtyi muun muassa kriittiseen rotuteoriaan, joka analysoi ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta yhteiskunnalliset rakenteet huomioiden.
Laura Eklund Nhagan puhe vilisee englanninkielisiä tieteellisiä termejä ja viittauksia sosiologian teorioihin. Sosiologia on läsnä muuallakin kuin koulun penkillä: se on olennainen osa hänen taidettaan. Eklund Nhaga kertoo runonlausunnan ja kirjoittamisen olevan hänelle tapa luoda muutosta maailmaan.
Se, että haluaa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ei kuitenkaan tarkoita, että on muodostettava kanta maailman jokaiseen epäkohtaan. Laura Eklund Nhagan mielestä julkisessa keskustelussa olisi tärkeää miettiä, mitkä ovat niitä aiheita, joista itsellä on oikeasti sanottavaa. Ihmisten omakohtaisille kokemuksille tulisi antaa tilaa sen sijaan, että keskitymme kuuntelemaan ilmiöitä objektiivisesti ja kliinisesti analysoivia asiantuntijoita.
“Ei tarvitse olla sosiologi tai tutkija vaikuttaakseen yhteiskuntaan.”
Yhteiskuntatieteilijänä häntä kiinnostavat rasismin ja sorron syntymekanismit. Niissä tärkeää osaa näyttelee epäinhimillistäminen – se, kuinka kokonaiset ryhmät voidaan nähdä vähemmän ihmisinä.
“Rasismissa on harvemmin kyse siitä, että ihmiset olisivat empatiakyvyttömiä. Jo päiväkodissa opimme, että meidän tulee olla reiluja toisiamme kohtaan. Kyse on enemmänkin siitä, ketkä laskemme ihmisiksi ja keitä pidämme vertaisinamme.”
“Jos et näe jotakuta ihmisenä, et myöskään koe, että hänelle kuuluvat yhtäläiset ihmisoikeudet.”
Näitä teemoja käsittelee myös Kansanvalta-dokumentti, joka seuraa Laura Eklund Nhagan kasvua yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Elokuva pohtii identiteettikysymyksiä, ja minkälaista on kasvaa rodullistettuna naisena Suomessa. Mervi Enqvistin dokumenttitiimi kuvasi päähenkilöä 21-vuotiaasta 24-vuotiaaksi.
“Tuntuu hassulta, että elämästäni on tehty dokumentti, ja sitten minulta kysytään, mikä on sen tärkein opetus. Omasta näkökulmastani olen vain ollut olemassa.”
Kuvausten alussa Eklund Nhaga kertoo haaveilevansa näyttelemisestä. Kun ensi-ilta koitti, oli hän jo ehtinyt esiintyä useassa kotimaisessa sarjassa. Nyt suunnitelmana on jatkaa esiintymistä, kenties myös kirjoittaa kirja ja aikanaan perustaa oma ihmisoikeusjärjestö. Jonain päivänä Laura Eklund Nhagan papereissa tulee myös lukemaan sosiologian maisteri, vaikka akateemista uraa hän ei tässä vaiheessa tavoittele.
“En kuvitellut edes kouluun hakiessani, että minusta tulisi sosiologi. Haluan ymmärtää paremmin niitä rakenteita, joista puhun. Sosiologia tukee aktivismiani ja aktivismi on läsnä kaikessa mitä teen.”
Teksti: Adina Nivukoski & Mikaela Remes
Kuva: Marek Sabogal