”Vene katosi parissa minuutissa pinnan alle”, kertoo Syyriassa syntynyt Muhammad Kazkji, joka selvisi haaksirikosta Välimerellä. Moni upposi veneen mukana mereen.
Hän on Maltan paras sähköasentaja. Hän käy vapaa-ajalla kavereiden kanssa tanssimassa klubilla. Hän ei jaksa olla aina kiltti. Ja tänään hänen nenänsä vuotaa.
Flunssainen Muhammad Kazkji vaikuttaa aavistuksen väsyneeltä. Hän puhuu alkuun englanninkielisiä lauseita kuin ulkomuistista: kenties siksi koska kielitaito on niukka tai koska suojaa itseään vaikeiden muistojen edessä.
Takana on matka Amnestyn tutkijan Matteo de Bellisin kanssa. Parivaljakko on vieraillut useissa Euroopan kaupungeissa, joissa Kazkji on kertonut kokemuksistaan ja de Bellis vaatinut, että pakolaisille on varmistettava turvalliset reitit Eurooppaan.
23-vuotias Kazkji on selvinnyt hengissä turvattomalta reitiltä. Lokakuussa 2013 vene, jolla hän ja yli 400 muuta ihmistä matkustivat Libyasta kohti Eurooppaa, upposi Välimereen.
Kirje armeijalta muutti kaiken
Ennen haaksirikkoon johtanutta matkaa Kazkji eli Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Äiti oli kotona lasten kanssa ja isä valmisti työkseen kenkiä. Kazkjilla on kaksi siskoa ja veljeä.
Peruskoulusta Kazkji siirtyi opiskelemaan sähköinsinöörin tutkintoa. Ensimmäisen opintovuoden jälkeen hän aloitti työt. Elämä Syyriassa oli hyvää: yksinkertaista ja turvallista. Muhammad Kazkji, kuten kuka tahansa nuori, kaipasi ja saavutti sellaisen itsenäisyyden, mitä toivoi.
Kaikki nytkähti, kun arabikevät alkoi Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa ja Jemenissä.
”Meillä oli Syyriassa kaikki mitä tarvitsimme, vihannekset, polttoainetta ja autoja, mutta presidentti halusi varastaa kaiken ihmisiltä”, nuorimies kuvailee vuosien takaista aikaa.
”Meillä oli Syyriassa kaikki mitä tarvitsimme, vihannekset, polttoainetta ja autoja, mutta presidentti halusi varastaa kaiken ihmisiltä”
Myös Syyriasta tuli rauhattomampi, ja mielenosoitukset vapauden puolesta yltyivät. Hallinto mustamaalasi niitä, jotka osoittivat mieltään, ja presidentti Bashar al-Assadin sotilaat hyökkäsivät. Kazkji ei ollut erityisen poliittinen, ja hän oli saanut opintojensa vuoksi lykkäystä kahden vuoden asepalveluksesta.
Vuonna 2012, kun täysimittainen sisällissota oli alkamassa, Muhammad Kazkji kuitenkin sai kirjeen, jossa sanottiin, että hänen oli liityttävä armeijaan.
”En vastannut mitään. En aikonut lähteä tappamaan omia ihmisiäni. He lähettivät muutamia viestejä lisää ja tulivat kahdesti kotiin hakemaan minua, mutta isäni oli varoittanut asiasta, ja olin pois kotoa. He eivät kysy, he hakevat.”
Tilanne ei rauhoittunut, ja eräänä iltana kun perhe oli illallispöydässä, isä ilmoitti päätöksestään: Muhammadin oli oman ja perheen turvallisuuden vuoksi paettava Syyriasta.
Kazkji muutti Egyptiin.
”En tuntenut oloani tervetulleeksi. En tiedä, ajattelivatko ihmiset, että olin tehnyt jotain pahaa ja siksi lähtenyt Syyriasta.”
Mies viipyi Egyptissä viikon ja lähti Libyaan, jossa läheinen serkku asui. Libyan raja oli suljettu, mutta Kazkji maksoi ja sai järjestettyä autokuljetuksen.
”En ollut koskaan nähnyt sellaista määrää poliiseja. Kuulin etäisten pommien äänet ja olin matkalla pohjoiseen, kohti ääniä. Tie oli tyhjä, olimme keskellä ’ei mitään’.”
Kolmen päivän kuluttua Muhammad Kazkji saapui Mistratan kaupunkiin, jossa autoalalla työskentelevä serkku asui. Vaikka aika oli jo levotonta ja ihmiset kantoivat aseita,
Kazkji asettui kaupunkiin ja löysi sähköalan töitä.
Kuulin että Euroopassa ei ole taisteluita
Yhdeksän kuukauden kuluttua tilanne oli niin vaarallinen, että Kazkji ei voinut enää jäädä Libyaan. Koska myös naapurivaltiot olivat levottomia eikä paluuta Syyrian ollut – mies olisi pidätetty heti kotimaan rajalla –, ainoa mahdollinen suunta oli pohjoinen.
”Näin uutisista ja kuulin tutuilta tarinoita ihmisistä, jotka olivat saapuneet Eurooppaan. Kuulin, että siellä ei ole väkivaltaa eikä taisteluita.”
Tutut ihmiset kertoivat Kazkjille, että Italiaan voi päästä veneellä yhdessä päivässä ja että kyseessä ei ole heppoinen vene vaan vahva alus. Matka maksaisi tuhat euroa. Valinta ei ollut helppo, sillä vaikka Kazkji osasi uida, hän pelkäsi vettä.
”Kun katsoo merelle, näkee vain vettä, mutta ei tiedä, mitä on pinnan alla.”
Kazkji päätti lähteä matkaan yhdessä muutaman syyrialaisen ystävän kanssa.
Vaikka Kazkji osasi uida, hän pelkäsi vettä.
”Ajattelin, että minulle ei voi tapahtua mitään, koska en ollut koskaan tehnyt mitään väärää. Halusin tehdä perheeni onnelliseksi ja ylpeäksi minusta”, hän muistelee.
Ensin piti maksaa, sitten ihmiset ajettiin rantakaupunki Zuwarahiin lähelle Tunisian rajaa. Matkalle lähtijöitä oli yli 400. Mukana oli monia lääkäreitä perheineen, suurin osa oli paennut Syyriasta. Elettiin lokakuuta ja syksyinen merenkäynti oli voimakasta. Ihmiset vietiin piiloon vanhaan rakennukseen, jossa he odottivat matkaan lähtöä kolmen päivän ajan.
Pimeä meri, turvallista matkaa
Lähtö tapahtui alkuillasta 10. lokakuuta vuonna 2013.
”Meille tultiin sanomaan, että nyt mennään, vene on valmiina.”
Oli jo pimeää, kun ihmiset vietiin rantaan.
”Saavuin viimeisten joukossa suureen veneeseen. Ajattelin, että nyt ei ole enää paluuta. Vene oli ikään kuin kalastusvene, ei niin vahva tai suuri kuin olin toivonut.”
Muhammad Kazkji löysi paikkansa kannelta. Hänen paras ystävänsä Yahya oli jo veneessä. Matkustajat rantaan kuljettaneet miehet toivottivat hyvää matkaa. Meri oli tyyni eikä kuuta näkynyt, kun matkanteko alkoi.
”Vene oli erittäin täysi. Perheet istuivat yhdessä. Emme mahtuneet liikkumaan lainkaan. Mietin Hollantia, toivoin pääseväni sinne, sillä elämä pienissä kylissä vaikutti kivalta.”
Heillä oli aseet ja he vaativat kapteenia pysäyttämään veneen ja palaamaan takaisin Libyaan.
Ihmiset olivat hiljaisia. Osa rukoili ja toivoi. Moni pelkäsi.
Muutaman tunnin kuluttua tapahtui jotain. Muhammad Kazkji näki valoa, joka lähestyi venettä. Kyseessä oli pieni pikavene, jonka kyydissä oli 6–7 ihmistä. Heillä oli aseet ja he vaativat kapteenia pysäyttämään veneen ja palaamaan takaisin Libyaan.
”Ihmiset puhuvat vanhaa arabiaa ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa he eivät halua muiden tietävän, mistä maasta ovat peräisin. Aksentista ei voinut tunnistaa heidän kansallisuuttaan. He sanoivat olevansa poliiseja.”
Vene jatkoi kulkuaan entistä nopeammin, poliisina esittäytyneet seurasivat ja alkoivat ampua venettä kohti. Muhammad Kazkji tunsi luodin lentävän päänsä yläpuolella ja pelkäsi, osuisiko seuraava häneen. Ihmiset huusivat, lapset itkivät.
Kello oli tuolloin Kazkjin käsityksen mukaan noin yksi tai kaksi yöllä. Pelottelu jatkui aamukuuteen saakka: tunkeutujat ampuivat kohti venettä, sitten lähtivät ja palasivat takaisin ampumaan.
”Tuntui, että silmäni olivat auki, mutta mieleni oli jossain muualla, koska en voinut uskoa, mitä tapahtui.”
Lopulta pikavene häipyi.
Piinallinen odotus
Aamun aurinko ilmestyi hiljalleen. Kazkji toivoi veneen olevan jo lähellä Italian rajaa.
”Noin kymmenen aikaan aamulla joku kertoi, että veneen alakerrassa on vettä, että vene alkaa täyttyä vedellä, koska luodit olivat tehneet siihen reikiä.”
Vene oli keskellä merta. Puolen päivän aikaan eräs matkustajista, syyrialainen lääkäri jolla oli satelliittipuhelin, soitti Italiaan.
”Siellä sanottiin, että olette lähempänä Maltaa, soittakaa maltalaisille. Hän soitti Maltalle. He lupasivat tulla kahden aikaan. Ymmärsimme, että kaksi tuntia oli liian pitkä aika. Jatkoimme matkaa ja koetimme vahvistaa venettä, heittää vettä ulos ja tukkia reikiä.”
Veneessä matkustaneen syyrialaisnaisen synnytys käynnistyi.
Matkustajat toivoivat ehtivänsä Maltalle ennen pelastusjoukkoja. Merenkäynti yltyi, aallot kasvoivat. Ihmiset koettivat tasapainottaa venettä eri tavoin.
Kello oli kaksi. Ketään ei saapunut auttamaan.
Kello oli kolme. Ketään ei edelleenkään saapunut.
Kello oli neljä. Ei ketään.
Veneessä matkustaneen syyrialaisnaisen synnytys käynnistyi. Ihmiset kuulivat, kun synnytyksessä auttanut lääkäri kertoi, että kello oli 16.15. Se oli vauvan syntymisen tarkka aika.
Apua liian myöhään
Sitten vene kaatui kylki edellä veteen. Muhammad Kazkji istui veneen kannella ja oli valmiina, kun kaikki tapahtui. Hän oli arvannut, ettei vene kestäisi enää kauaa.
Kazkji kertoo, että merivesi oli todella kylmää ja tummaa. Hän koetti päästä pintaan, mutta jalka oli jäänyt kiinni johonkin.
”Pelkäsin todella paljon. Muistan miettineeni, että tämä on pahinta, mitä ajattelin etukäteen ja nyt se tapahtuu. Melkein kuolin, mutta sain jalkani vapautettua ja pääsin pintaan.”
Tämä on pahinta, mitä ajattelin etukäteen ja nyt se tapahtuu
Kazkji etsi katseellaan venettä, mutta sitä ei näkynyt enää missään. Kazkji etsi ystäväänsä Yahyaa, mutta häntäkään ei näkynyt. Veden varassa olevat ihmiset huusivat eivätkä ymmärtäneet, mihin vene oli kadonnut. He etsivät läheisiään, jotka olivat uponneet sen mukana.
”Vene katosi parissa minuutissa pinnan alle.”
Muhammad Kazkji ja muut pelastuneet jatkoivat uimista. Apua ei näkynyt missään. Aallot olivat korkeat. Aurinko alkoi hiipua. Ihmiset ehtivät olla meressä kauan, Kazkjista aika tuntui parilta tunnilta.
Lopulta auringon jo laskiessa maltalaiset ja italialaiset saapuivat. He aloittivat selviytyneiden pelastus- ja etsintätyöt. Veneessä olleista yli 400 matkustajasta 212 pelastui. Merestä saatiin nostettua ainoastaan 26 kuollutta, muut katosivat veneen mukana.
”He tulivat erittäin myöhään. Jos apu olisi tullut ajoissa, he olisivat voineet pelastaa kaikki matkustajat.”
Muhammad Kazkji pelkäsi, että häntä ei löydetä merestä, koska oli jo melko pimeää. Lopulta hänet pelastettiin maltalaiseen laivaan.
Maltan paras sähköasentaja
Tapahtuneesta on noin kaksi vuotta. Nykyisin nuorimies asuu Maltalla kahden veneestä pelastuneen kaverinsa kanssa. Hän elää tätä päivää ja toivoo huomista. Sen enempää hän ei ajattele tulevaisuutta.
”Olen onnellisessa asemassa. Matkustin juuri Matteon (Amnestyn tutkija) kanssa Itävaltaan, ja siellä syyrialaiset turvapaikanhakijat nukkuvat metroasemilla kylmässä.”
Sähköasentajan työ tuo tärkeän itsenäisyyden tunteen.
”Olen paras sähköasentaja Maltalla, aivan pian olen maailman paras sähköasentaja, sitten koko galaksin. Vietän välillä myös vapaa-aikaa ja käyn ravintolassa tai klubilla tanssimassa. Olen järjestänyt kämppiksilleni töitä ja he ovat nyt alaisiani, joten he keittävät minulle aamuisin kahvia”, Kazkji kertoo hymyillen.
Alku Euroopassa oli kuitenkin painajaismaista. Pelastuneet joutuivat elämään Maltalla vankilamaisissa olosuhteissa. Monet eivät saaneet unta. Muhammad näki painajaisia aalloista ja kuolleista sinisistä vauvoista.
Muhammad näki painajaisia aalloista ja kuolleista sinisistä vauvoista.
Heti kun oli saapunut Maltalle, Kazkji pyysi lupaa soittaa perheelleen Syyriaan. Vanhemmat tiesivät, että poika oli veneessä Välimerellä matkalla kohti Eurooppaa. Puhelin annettiin viiden päivän kuluttua, ja vanhempien pelko purkautui hallitsemattomasti.
”Äitini oli ollut sairaana, hän itki ja huusi, että miksi teen tällaista, miksi hänen on pitänyt itkeä monta päivää. Sanoin, että en halunnut aiheuttaa tällaista perheelleni enkä voinut tietää. Halusin vain, että he olisivat ylpeitä minusta.”
Kazkji soitti myös ystävänsä Yahyan äidille ja kertoi pojan kuolleen. Kymmenen päivän kuluttua merestä pelastuneet siirrettiin vastaanottokeskukseen.
”Olin vihainen Maltalle, koska olosuhteet olivat sielläkin niin huonot.”
Kazkjista tuntui, että hän oli menettänyt kaiken mereen, ja viha purkautui päätöksenä paeta Amsterdamiin ja hakea sieltä turvapaikkaa. Mies matkasi lautalla, jalan ja junalla, ja saapui Hollantiin.
”Se oli kaikki mitä toivoin. Tulppaanit, lehmät, suklaa. Sain apua unettomuuteen ja kipuihin.”
Vuoden 2014 huhtikuussa kuuden kuukauden oleskelu Amsterdamissa päättyi, kun Kazkji palautettiin Dublin-asetuksen nojalla Maltalle. Hän oli kuitenkin saanut Amsterdamissa hieman toivoa ja ymmärsi, että ei voinut antaa itsensä kuolla suruun.
Takaisin Maltalla rahaton Kazkji nukkui puistoissa ja bussipysäkeillä muutaman yön ajan, kunnes löysi afrikkalaisten tuttavien kautta maalaustöitä.
Maalaustyöt vaihtuivat sähkötöiksi, ja Muhammad Kazkjin elämä on Maltalla ”ok”. Hän ei tarvitse kenenkään apua ja tienaa tarpeeksi voidakseen lähettää osan rahasta perheelleen Syyriaan. Kazkjilla on oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella. Hän unelmoi, että saa perheensä pois Syyriasta.
”Kaikki taistelut käydään nyt Damaskoksen lähettyvillä. Sodan osapuolet haluavat Damaskoksen, koska se joka saa kaupungin hallintaansa, hallitsee koko Syyriaa. Juuri nyt sieltä on hyvin vaarallista yrittää lähteä yhtään mihinkään.”
Teksti Marie Kajava
Kuvat Markus Viljasalo
Artikkeli on julkaistu Amnesty-lehdessä 4/2015.