Demonisoiva politiikka ja “me vastaan he” -ajattelu kyseenalaistavat ihmisoikeudet kaikille kuuluvina arvoina ja normeina. Nykyinen kehitys uhkaa koko ihmisoikeusjärjestelmää.
Demonisointia ja epäinhimillistämistä on ollut aina, kaikkialla maailmassa. Viime vuosina ilmiö on muuttunut entistä vakavammaksi, sillä vihaa lietsova retoriikka on yhä julkisempaa ja laajempaa. Erityisen vaarallisen ilmiöstä tekee sen saama julkinen tuki. Monet maailman poliittisista johtajista käyttävät viharetoriikkaa häpeämättä oman valtansa vahvistamiseen.
Taitavat populistit jakavat ihmiset helposti kahtia meihin ja ”muihin”, joiden ihmisoikeudet ja samalla koko ihmisoikeusjärjestelmän perusta kyseenalaistetaan. Kansalaisten osin perusteltuihin, osin aiheettomiin huoliin vastataan lietsomalla lisää pelkoa. Maahanmuuttajat ja vähemmistöt on usein helppo leimata syyllisiksi vaikkapa epätasa-arvoisuuden lisääntymiseen.
Neljä haastetta ihmisoikeuksille
Ihmisoikeuksien edistämisen tiellä on tällä hetkellä useita haasteita.
Ensiksi, ihmisoikeudet nähdään alisteisena muille yhteiskunnallisille prioriteeteille. Virheelliset käsitykset, joiden mukaan turvallisuus tai hyvinvointivaltion ylläpitäminen vaativat ihmisoikeuksien rajoittamista, leviävät. Suomessa kiristynyt turvapaikkapolitiikka ja valmisteilla olevien tiedustelulakien ongelmat ovat kotimaisia esimerkkejä. Turvallisuuden nimissä tehdään myös epämääräisiä ja monitulkintaisia terrorismilakeja, joiden varjolla rajoitetaan esimerkiksi poliittista ilmaisunvapautta, kuten on jo tapahtunut esimerkiksi Espanjassa.
Toiseksi, ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus kyseenalaistetaan. Vaikka vain harva johtaja kyseenalaistaa ihmisoikeusjärjestelmän kokonaisuudessaan, moni kritisoi tiettyjen ihmisryhmien tiettyjä oikeuksia. Ihmisoikeusinstituutioiden alta kaivetaan maata väittämällä niiden ajavan muiden maiden tai eliittien asemaa.
Myös ihmisoikeusjärjestöjen kriminalisointi on yksi ilmiön peruspiirteistä. Esimerkiksi Unkarissa kriminalisoitiin hiljattain, ironisesti juuri kansainvälisenä pakolaispäivänä, turvaa etsivien ihmisten auttaminen, joka on täysin välttämätöntä ja legitiimiä ihmisoikeustyötä. Kriminalisointi vaikuttaa muun muassa Amnestyn Unkarin osaston ja YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n työhön. Turkissa ihmisoikeuspuolustajien työtä estetään nostamalla heitä vastaan tekaistuja oikeusjuttuja. Amnestyn osaston toiminnanjohtaja İdil Eser oli työnsä takia vangittuna lähes puoli vuotta ja puheenjohtaja Taner Kılıç on edelleen vangittuna.
Kolmanneksi, solidaarisuus ei ole muotia. Demonisoiva puhe näyttää nauttivan kansan suosiota eikä monelta, perinteisesti ihmisoikeuksia tukevalta poliittiselta johtajalta ole löytynyt riittävää johtajuutta ja voimaa viedä ihmisoikeusviestiä eteenpäin. Myös Suomessa on esitetty ajatuksia siitä, että äärioikeiston nousua voitaisiin estää parhaiten rajoittamalla laillista oikeutta hakea turvapaikkaa.
Neljänneksi, ihmisoikeustoimijat, Amnesty mukaan lukien, eivät ole onnistuneet viestimään, että ihmisoikeudet tosiasiassa ovat elintärkeitä myös yhteiskuntiemme enemmistöille.
Meidän on pystyttävä parempaan
Maailmanlaajuinen ihmisoikeusliike on epäonnistunut näyttämään, miten tärkeitä ihmisoikeudet ovat erilaisten vähemmistöjen lisäksi ihan jokaiselle, ja miten suurta roolia ne näyttelevät jokapäiväisessä elämässämme. Maailmamme näyttäisi hyvin erilaiselta ilman ihmisoikeuksia, jotka turvaavat meille niin monta arkista asiaa sananvapaudesta, koulutukseen ja äänioikeudesta perustoimeentuloon.
Meidän on oltava todellinen vastine viharetoriikalle, tuulahdus paremmasta ja liike, jonka ihmiset tuntevat omakseen.
Meidän on vakuutettava ne ihmiset puolellemme (ja saatava heidät toimimaan), jotka jo samastuvat ihmisoikeuksien heijastamiin arvoihin ja päämääriin, mutta jotka ovat alttiita viharetoriikalle. He voivat olla huolissaan niin valtion turvallisuudesta, taloudellisesta tulevaisuudesta kuin oman kulttuurin oletetusta heikentymisestä. Meidän täytyy kyseenalaistaa huoliin vastaaminen pelolla ja ihmisoikeuksien kaventamisella. Meidän on oltava todellinen vastine viharetoriikalle, tuulahdus paremmasta ja liike, jonka ihmiset tuntevat omakseen.
Avainasemassa on ymmärtää, mikä ihmisoikeuksissa on myös enemmistölle ihmisistä tärkeää ja tuoda se esille. Meidän täytyy viestiä paremmin ja houkuttelevammin – tavalla, joka koskettaa ihmisten arvoja ja tunteita. Se vaatii meiltä uutta otetta, ammattikielen jättämistä ajoittain syrjään ja poistumista omalta mukavuusalueeltamme.
Tämä ei tarkoita ihmisoikeusnormien laimentamista, vaan ihmisoikeuksien merkityksellisyyden korostamista meille jokaiselle. Sitä, mitä ihmisoikeuksien avulla on saavutettu ja millaista tulevaisuutta me tavoittelemme. Miltä näyttää maailma, jossa ihmisoikeudet toteutuvat kaikille.
Ihmisoikeuskasvatus on merkittävässä asemassa
Ihmisoikeuskasvatus on kaiken ytimessä. Kuten YK:n entinen ihmisoikeusvaltuutettu Bertrand Ramcharan on kuvaavasti sanonut: “Ihmisoikeustyön voi jakaa kahteen osaan: siementen istuttamiseen ja tulipalojen sammuttamiseen. Pitkällä tähtäimellä ensimmäisellä on suurempi strateginen merkitys, vaikka jälkimmäinen onkin tärkeä kaikkina aikoina.” Jatkossa meidän täytyykin tulipalojen sammuttamisen lisäksi iskeä kätemme multaan ja keskittyä entistä enemmän siementen istuttamiseen. Vain tarjoamalla jokaiselle tietoa ihmisoikeuksista, ihmisten on mahdollista nousta puolustamaan sekä omia, että toisten oikeuksia.
Muutos on jo täällä
Ympäri maailmaa vastustetaan vihan täyttämää politiikkaa ja puolustetaan ihmisoikeuksia. Konkreettisesti näemme sen siinä, miten ihmiset tukevat turvapaikanhakijoita ja pakolaisia niin Suomessa kuin monissa muissakin Euroopan maissa. Myös globaali #metoo-kampanja, naisten mielenosoitukset Puolassa, Irlannin kansanäänestys abortista ja valtavat joukot nuoria, jotka vastustavat aseväkivaltaa Yhdysvalloissa, ovat esimerkkejä uudesta alusta – ihmiset ympäri maailmaa haluavat muutosta, eikä heitä voi pysäyttää! Tässä muutoksessa me olemme mukana, seisomme rinnalla ja varmistamme, että muutos parempaan toteutuu.
Teksti: Niina Laajapuro. Kirjoittaja toimii Amnestyn Suomen osastossa ihmisoikeustyön johtajana.
Blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.