Euroopan unionin täytyy rangaista Kreikkaa, sillä se rikkoo unionin lakeja ja kansainvälistä oikeutta käännyttäessään pakolaisia ja siirtolaisia rajalta Turkkiin, todetaan Amnestyn tänään julkaistussa raportissa.
Pakolaisten ja siirtolaisten kohtelu Kreikan rajoilla on surkeaa. Sen sijaan, että he löytäisivät turvallisen paikan, he kohtaavat aivan liian usein väkivaltaa ja pelottelua. Joissain tapauksissa heidät on pakotettu riisuutumaan, heidän omaisuutensa on varastettu ja heitä on jopa uhattu aseella ennen kuin heidät on käännytetty rajalta takaisin Turkkiin, sanoo Amnesty Internationalin Euroopan ja Keski-Aasian ohjelmajohtaja John Dalhuisen.
Amnesty Internationalin raportti Greece: Frontier of hope and fear kertoo, että Kreikka rikkoo räikeästi sitä sitovia kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. Amnesty International vaatiikin Euroopan unionia ryhtymään oikeustoimiin Kreikkaa vastaan.
Rajalta käännyttäessään (push-back) Kreikka pakottaa pakolaisia ja siirtolaisia palaamaan sinne mistä he ovat tulleetkin ilman, että heille annetaan mahdollisuutta anoa turvapaikkaa. Tämä on Kreikan ja EU:n lakien sekä kansainvälisen oikeuden vastaista.
Amnesty Internationalin raportin mukaan rajalta käännyttäminen on Kreikassa yleinen käytäntö. Käännytyksiä tehdään säännöllisesti esimerkiksi Koillis-Kreikassa Evrosin alueella, jossa maarajaa vartioivat tuhannet rajavartijat ja 10,5 kilometrin mittainen aita. Myös Egeanmeren Lesvosin, Chiosin ja Samosin saarilta käännytetään pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Merellä rajalta käännyttäminen voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rannikkovartiosto häiritsee tai jopa ampuu maihin pyrkiviä veneitä jotta nämä kääntyisivät takaisin.
Amnesty International haastatteli syyskuun 2012 ja huhtikuun 2014 välillä 148 pakolaista ja siirtolaista. Hieman alle puolet kertoi joutuneensa käännytetyksi Kreikan rajalta takaisin Turkkiin.
Kreikan viranomaisten tulee kantaa täysi vastuu teoistaan ja varmistaa, että laittomat ja usein vaaralliset käännytykset lopetetaan, John Dalhuisen sanoo.
Euroopan suojamuurit nousevat
Euroopan unionin nykyiset linjaukset pyrkivät ennemmin estämään laitonta maahanmuuttoa kuin tarjoamaan suojaa sitä tarvitseville.
Euroopan komissio myönsi Kreikalle 227 576 503 euroa jotta se pitäisi pakolaiset ja siirtolaiset poissa unionin alueelta vuosina 2011–2013. Pakolaisten ja siirtolaisten vastaanottoon se myönsi samalle ajalle 19 950 000 euroa.
Kun Eurooppa tiukentaa rajavalvontaa, joutuvat pakolaiset ja siirtolaiset liikkumaan yhä vaarallisempia reittejä pitkin. Pelkästään Egeanmereen on hukkunut 188 aikuista ja lasta elokuun 2012 ja maaliskuun 2014 välillä.
Valtioilla on valta suojella rajojaan, mutta sitä ei missään tapauksessa saa tehdä niiden ihmisten henkien ja turvallisuuden kustannuksella, jotka etsivät epätoivoisesti suojelua tai yksinkertaisesti parempaa elämää, John Dalhuisen sanoo.
Kreikan toimet rikkovat Euroopan unionin lakeja. Euroopan komission pitää nyt toimia ja ryhtyä oikeustoimiin Kreikkaa vastaan. Tästä häpeällisestä käytännöstä pitää päästä lopullisesti eroon.