Euroopan unioni on Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan tärkein vaikuttamiskanava. Juuri alkanut EU-puheenjohtajuus tarjoaa Suomelle harvinaisen mahdollisuuden vaikuttaa unionin suuntaan ja nostaa ihmisoikeudet sen päätöksenteon ytimeen.
Suomi aloitti Euroopan unionin puheenjohtajana maanantaina 1. heinäkuuta. Pesti kestää puoli vuotta ja kiertää vakiintuneessa järjestyksessä jäsenmaiden kesken. Ministerineuvosto, jonka kokouksia Suomi – ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta – kauden ajan johtaa, on yhdessä Euroopan parlamentin kanssa unionin tärkein päättävä elin. Jäsenmaiden hallituksia edustavat kokouksissa niiden ministerit. Vaikka puheenjohtajan rooli on neutraali, puheenjohtaja pääsee käytännössä määrittelemään kokousten asialistat eli sen, mistä aiheista ministerineuvostossa keskustellaan ja mistä asioista siellä päätetään.
Vaikka puheenjohtajan rooli on neutraali, puheenjohtaja pääsee käytännössä määrittelemään kokousten asialistat.
Suomea ennen puheenjohtajamaana toimi Romania, joka on unioniin liittymisestään saakka ollut erityistarkkailussa korruptioepäilyjen vuoksi. Lisäksi Romania on toteuttanut sisäpoliittisia uudistuksia, jotka saattavat rikkoa oikeusvaltioperiaatetta. Suomella on nyt loistava tilaisuus erottua edukseen tuomalla ihmisoikeusmyönteisempää politiikkaa unionin päätöksentekoon. Vaikka kiertävän puheenjohtajan tehtävät ovat vuoden 2009 Lissabonin sopimuksen myötä vähentyneet, tarjoavat seuraavat kuusi kuukautta Suomen kaltaiselle pienelle jäsenmaalle harvinaisen tilaisuuden vaikuttaa unionin suuntaan.
Euroopan unioni vedenjakajalla
Euroopan unionin varsinainen lainsäädäntötyö on tauolla hiljattain pidettyjen eurovaalien sekä seuraavien komissaarien valinnan vuoksi, mutta Suomen puheenjohtajuus osuu aikaan, jolloin EU painii lukuisten paikallisten ja globaalien haasteiden kanssa. Näitä ovat muun muassa ilmastonmuutos, jumiutuneet neuvottelut unionin yhteisestä turvapaikkapolitiikasta, tiettyjen jäsenvaltioiden huolestuttava oikeusvaltiokehitys, kasvavat jännitteet maailman suurvaltojen välillä ja konfliktit EU:n lähialueilla. Keskelle Suomen kautta suunnitellun Brexitin pelätään vievän huomiota muilta tärkeiltä teemoilta.
Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen on yksi arvoista, joiden varaan Euroopan unioni perustuu. Unionin perusoikeuskirja suojaa kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen kattavasti sekä ihmisten taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä että kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Lissabonin sopimuksen tultua voimaan perusoikeuskirjasta tuli suoraan kaikkia sen jäsenmaita sitova ja EU-oikeuden ydintä. Siitä huolimatta niin Euroopan unionin sisä- kuin ulkopolitiikastakin löytyy kritisoitavaa niiden ihmisoikeusvaikutuksiin liittyen.
Suomen läpi EU-puheenjohtajakauden luotsaava Antti Rinteen hallitus mainitsee hallitusohjelmassaan perusoikeudet seitsemän ja ihmisoikeudet peräti 38 kertaa. Ohjelmassa on useita lupaavia kirjauksia ja esimerkiksi Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro kuvaili hallitusohjelmaa ”ihmisoikeusmyönteisimmäksi naismuistiin”. Ohjelmassa mainitaan niin ikään Suomen mahdollisuus olla kokoaan suurempi maailmalla. Euroopan unionin ollessa Suomen ulkopolitiikan tärkein viitekehys, tarjoaa sen puheenjohtajuus tälle tavoitteelle parhaan sauman. Ihmisoikeusnäkökulmasta tärkeitä vaikuttamisen teemoja ovat etenkin Euroopan unionin oikeusvaltiokehitys, ihmisoikeuspuolustajien asema, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeudet ja ilmastonmuutos.
Unionin mustat lampaat koettelevat yhteisiä arvoja
Yksi merkittävä ihmisoikeuskysymys, jonka Suomi on jo nostanut puheenjohtajakautensa agendalle, on EU:n yhteisten perusarvojen toteutumisen edistäminen, mikä viittaa etenkin Puolan, Unkarin ja Romanian tilanteeseen.
Euroopan unionin keinot puuttua jäsenmaidensa harjoittamaan politiikkaan ovat valitettavan heikkoja silloin, kun rettelöitsijöitä on useampi kuin yksi.
Ihmisoikeustilanne Puolassa on heikentynyt merkittävästi vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen. Useita maan oikeuslaitoksen riippumattomuuden vaarantavia lakimuutoksia on saatettu voimaan Euroopan unionin oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti. Unkarissa on Viktor Orbánin noustua pääministeriksi vuonna 2010 muutettu perustuslakia lähes vuosittain ja vaaleja koskevaa lainsäädäntöä muokattu niin, että valta pysyy jatkossakin tiukasti Orbánin puolueen käsissä. Media on alistettu valtion hallintaan ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoitettu. Romania taas on menestynyt huonosti korruption vastaisessa taistelussaan ja niin ikään kaventanut oikeuslaitoksensa riippumattomuutta.
Euroopan unionin keinot puuttua jäsenmaidensa harjoittamaan politiikkaan ovat valitettavan heikkoja silloin, kun rettelöitsijöitä on useampi kuin yksi. Euroopan komissio on käynnistänyt sekä Puolan että Unkarin kohdalla perussopimuksen 7. artiklan mukaisen järeimmän kurinpitomenettelynsä. Vaikuttavat sanktiot, kuten äänioikeuden vieminen unionin päätöksenteossa, vaativat kuitenkin yksimielisen päätöksen, ja kurinpidon kohteena olevat maat pitävät toistensa puolta estäen siten päätöksenteon. Enemmistöpäätöksellä voidaan antaa korkeintaan suosituksia.
Rinteen hallitusohjelmassa muistutetaan, että eurooppalainen menestystarina pohjautuu demokraattisiin instituutioihin, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen. Siihen on kirjattu vaatimus jäsenmaille maksettavien tukien, kuten rakennerahastovarojen kytkemisestä EU:n perusarvojen noudattamiseen. Puheenjohtajakauden ohjelmassaan Suomi kertoo edistävänsä unionin mekanismeja puuttua oikeusvaltioperiaatteen rikkomiseen. Myös kansalaisyhteiskunnan tukeminen mainitaan keinona oikeusvaltion vahvistamiseksi.
Ihmisoikeuspuolustajia tukien, kuunnellen ja osallistaen
Kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuspuolustajien asema on heikentynyt jo pidemmän aikaa niin EU:ssa kuin sen ulkopuolellakin. Ihmisoikeuspuolustajien murhat ja katoamiset ovat lisääntyneet valtioiden välinpitämättömyyden ja rankaisemattomuuden kulttuurin seurauksena. Euroopan unioni on Suomen ulkosuhteiden ja kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan ensisijainen vaikutuskanava ja siten myös tehokkain väylä vaikuttaa ihmisoikeuspuolustajien tilanteeseen.
Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeuspuolustajatyön asiantuntijan Anu Tuukkasen mukaan Suomella on seuraavan puolen vuoden aikana erinomainen vaikuttamisen paikka ja mahdollisuus ottaa rooli kannustavana ja rohkaisevana puheenjohtajamaana, joka luo käytäntöjä ihmisoikeuspuolustajien säännölliselle kuulemiselle EU:n päätöksenteon pöydissä.
”Ihmisoikeuspuolustajia tulisi kuulla sellaisissakin paikoissa, jotka eivät ole niitä ilmeisimpiä. Sen sijaan, että ihmisoikeuspuolustajat ja heidän tukemisensa jää vain omaan lokeroonsa, olisi tärkeää saada ihmisoikeudet läpileikkaavaksi teemaksi EU:n ulkopolitiikassa.” Tuukkanen painottaa.
”Ihmisoikeuspuolustajia tulisi kuulla sellaisissakin paikoissa, jotka eivät ole niitä ilmeisimpiä.
Amnesty on vedonnut Suomen hallitukseen, että se puheenjohtajakaudellaan osallistaisi järjestelmällisesti ihmisoikeuspuolustajia neuvoston keskusteluihin ja informaatiotilaisuuksiin ja tapaisi heitä julkisesti kolmansissa maissa, jäsenmaiden pääkaupungeissa ja Brysselissä. Suomi voisi Helsingissä pidettävien kokousten yhteydessä luoda toimintamallin ihmisoikeuspuolustajien säännölliselle kuulemiselle ja näyttää näin esimerkkiä tuleville puheenjohtajamaille. Elokuun lopussa pidettävä epävirallinen ulkoasiainneuvoston kokous tarjoaisi tälle sopivat puitteet. Amnestyn Suomen osasto järjestää sen yhteydessä KIOSin ja Euroopan parlamentin tiedotustoimiston kanssa ihmisoikeuspuolustajanaisia koskevan seminaarin, johon kutsutaan puhumaan vieraita eri maista.
Ihmisoikeuspuolustajien tukemista unionin ja sen jäsenmaiden toimesta EU:n ulkopuolisissa maissa ohjaavat ihmisoikeuspuolustajia koskevat suuntaviivat. Käytännössä suuntaviivoja toimeenpanevat ruohonjuuritasolla EU:n jäsenmaiden edustustojen työntekijät. Suomella löytyy tältä alueelta osaamista ja hyviä käytäntöjä, joita on myös arvioitu ulkopuolisessa selvityksessä. Kokemuksiaan jakamalla Suomella on mahdollisuus kannustaa muitakin jäsenmaita aktivoitumaan ihmisoikeuspuolustajien suojelemisessa.
Amnesty on seurannut tiiviisti suuntaviivojen toimeenpanoa ja sitä, millä tavoin jäsenmaat ja EU-delegaatiot tukevat ihmisoikeuspuolustajia. Yksi tiedossa oleva ongelma on kirjavuus suuntaviivojen toimeenpanossa, sekä jäsenmaiden välillä että yksittäisten maiden eri edustustojen kesken. Suuntaviivat ovat lopulta vain ohjeita, eivätkä poliittisesti sitovia. EU:n ihmisoikeuspuolustajia koskevien suuntaviivojen toimeenpanoa olisikin syytä pyrkiä parantamaan siten, että EU:n ja sen jäsenmaiden työ ihmisoikeuspuolustajien tukemiseksi on strategisempaa, yhtenäisempää ja johdonmukaisempaa.
”Amnestylta on tulossa pian raportti, jossa arvioidaan EU:n ihmisoikeuspuolustajasuuntaviivojen toimeenpanoa viidessä esimerkkimaassa. Siihen perustuen lähdetään keskustelemaan, miten EU voisi Suomen puheenjohtajakaudella kehittää ja tehostaa ihmisoikeuspuolustajien suojelua.” Tuukkanen kertoo.
Vastuunjakoa vastuunpakoilun sijaan
Suomella on puheenjohtajakaudellaan myös mahdollisuus vaikuttaa Euroopan unionin yhteisen turvapaikkapolitiikan suuntaan. Keskustelua ovat jo pitkään hallinneet jäsenmaiden keskinäiset ristiriidat. Sopimukseen esimerkiksi turvapaikanhakijoiden jakamisesta tasaisemmin jäsenmaiden kesken ei ole päästy. Sen sijaan unionin toimesta on päädytty lähinnä rajoittamaan turvapaikanhakijoiden liikkumista, vahvistamaan rajavalvontaa ja ulkoistamaan vastuuta turvapaikanhakijoista kolmansille maille, kuten Turkille ja Libyalle.
Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Kaisa Korhonen nostaa esiin kolme teemaa, joita Suomi voisi edistää turvapaikka-asioissa EU-puheenjohtajakaudella: väliaikaisen mekanismin kehittämisen Välimerellä pelastettujen turvapaikanhakijoiden auttamiseksi, solidaarisuuden kriminalisoinnin lopettamisen ja turvapaikkaprosessien ulkoistamisesta luopumisen.
Koska EU:n yhteisten sääntöjen ja jäsenmaiden välisen vastuunjaon kehittäminen on vaikeassa neuvottelutilanteessa, voisi Suomi edistää väliaikaista ratkaisua Välimerellä pelastettujen turvapaikanhakijoiden sijoittamiseksi ja auttaa näiden hädässä olevien ihmisten tilannetta. Suomi ilmoittaa puheenjohtajakauden ohjelmassaan kannattavansa yhtenä mahdollisuutena lähestymistapaa, jossa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa rakennetaan pala kerrallaan hyväksyen yksitellen ehdotuksia, joissa on päästy yksimielisyyteen. Suomi kannattaa myös EU:n laajuista, taloudellisilla kannustimilla tehostettua uudelleensijoittamisohjelmaa, joka osoittaisi solidaarisuutta eniten tulijoita vastaanottavia maita kohtaan. Korhonen muistuttaa, että jakamisperiaatteiden tulisi olla inhimillisiä turvapaikanhakijoiden kannalta ja perustua ensisijaisesti perhe- tai muihin yhteyksiin.
Suomi ei ota ohjelmassaan kantaa viime vuosina eurooppalaiseen kansalaisyhteiskuntaan kohdistuneeseen solidaarisuuden kriminalisointiin. Tällä hetkellä lukuisissa EU-maissa humanitaarisen avun antamisesta voi seurata pidättäminen, rangaistus tai sakkoja. Vuosi sitten Unkarissa hyväksyttiin lakimuutos, joka rajoittaa merkittävästi maahanmuuton kanssa tekemisissä olevien kansalaisjärjestöjen työtä ja useat EU-maat ovat pyrkineet estämään Välimerellä liikkuvien avustuslaivojen toimintaa.
Korhonen näkee EU:n puheenjohtajuuden mahdollisuutena Suomelle lunastaa takaisin ihmisoikeusmyönteinen kuvansa maailmalla.
Jo useamman vuoden ajan jotkut EU-maat Italia etunenässä ovat tehneet yhteistyötä Libyan viranomaisten kanssa sulkeakseen siirtolaisten käyttämän reitin Libyasta Eurooppaan. Pelkästään vuoden 2017 aikana Libyan rannikkovartiosto pysäytti noin 20 000 Välimeren yli pyrkinyttä ihmistä ja vei heidät Libyan pahamaineisiin pidätyskeskuksiin. Maassa ei ole turvapaikanhakijoiden tai ihmiskaupan uhrien oikeuksia suojaavaa lainsäädäntöä, mikä on altistanut siirtolaiset ja pakolaiset vakaville ihmisoikeusloukkauksille, kuten kidutukselle. Lisäksi viime aikoina Libyan pääkaupungissa Tripolissa on käyty verisiä taisteluja, joiden seurauksena kymmeniä tuhansia ihmisiä on joutunut jättämään kotinsa, lisäten mahdollisesti niiden ihmisten määrää, jotka pyrkivät muualle turvaan. 3. heinäkuuta ainakin 53 siirtolaista kuoli ja 130 loukkaantui ilmaiskussa Tripolin lähellä sijaitsevaan pidätyskeskukseen. Isku saattaa täyttää sotarikoksen tunnusmerkit.
Keväällä 2016 Euroopan unioni sulki osana ulkoistamispolitiikkaansa myös toisen turvapaikanhakijoiden suosiman reitin Eurooppaan solmimalla Turkin kanssa sopimuksen, jonka puitteissa Turkista Kreikkaan pyrkivät turvapaikanhakijat palautetaan takaisin Turkkiin. Amnestyn mukaan palautukset loukkaavat kansainvälistä oikeutta, sillä Turkkia ei voida pitää turvallisena kolmantena maana. Turkin viranomaisilla ei ole myöskään realistisia mahdollisuuksia taata suojaa maassa oleville yli kolmelle miljoonalle pakolaiselle ja turvapaikanhakijalle.
Korhonen näkee EU:n puheenjohtajuuden mahdollisuutena Suomelle lunastaa takaisin ihmisoikeusmyönteinen kuvansa maailmalla. Suomen maine on hänen mukaansa saanut viime vuosina kolhuja etenkin maan harjoittaman turvapaikkapolitiikan vuoksi.
Maailmassa on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tuoreen raportin mukaan nyt yli 70 miljoonaa kodistaan paennutta ihmistä. Korhonen muistuttaa, että Eurooppaan pyrkivät edustavat tästä pientä vähemmistöä, sillä lähes 85 prosenttia kotoaan lähtemään joutuneista ihmisistä elää kehittyvissä maissa lähellä kotiseutuaan.
”Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrä ei nykyiset konfliktit huomioiden tule varmaankaan laskemaan, kun pitää mielessä vielä tulevien ilmastonmuutoksen seurauksia pakenevien ihmisten määrän.” Korhonen toteaa. ”EU ja Suomi eivät voi sulkea silmiään globaalilta vastuultaan.”
Kohti kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa
”Ilmastonmuutos on kaikkein suurin ihmisoikeusongelma, sillä kuolleella planeetalla ei ole ihmisiä tai ihmisoikeuksia”, totesi Amnestyn pääsihteeri Kumi Naidoo vieraillessaan Helsingissä maaliskuun alussa. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt ovat jo nyt vaikuttaneet lukuisten ihmisten elinolosuhteisiin ympäri maailmaa. Jos mitään ei tehdä, tulevat yleistyvät tulvat, lämpöaallot ja kuivuus vaarantamaan etenkin jo ennestään heikommassa asemassa olevien ihmisten elämän edellytykset ja pakottavat yhä useammat lähtemään kodeistaan.
Rinteen hallituksen tavoite tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä on ilmastopolitiikkaa EU:n kunnianhimoisimmasta päästä. Ilmastonmuutos nostettiin odotetusti myös yhdeksi Suomen EU-puheenjohtajakauden keskeisimmistä tavoitteista. Puolivuotiskauden ohjelmassa todetaan suoraan, että EU:n tulee nostaa profiiliaan globaalina ilmastojohtajana luomalla pitkän tähtäimen ilmastostrategia, jolla EU on hiilineutraali vuonna 2050. Euroopan unioni on yksi maailman suurimmista hiilidioksidipäästöjen tuottajista, joten sen harjoittamalla ilmastopolitiikalla on valtava merkitys globaalisti. Sen vastuu ilmastokriisin ratkaisusta on niin ikään suurempi kuin kehittyvillä mailla, joiden historia saastuttajina ei vedä vertoja Euroopan kauan sitten teollistuneille valtioille.
Lähes kaikki Euroopan unionin jäsenmaat – Tšekkiä, Viroa, Unkaria ja Puolaa lukuun ottamatta – kannattavat tavoitetta hiilineutraaliudesta vuoteen 2050 mennessä. Vastarannankiiskien ylipuhuminen ei tule olemaan helppoa, mutta Suomen tuore ympäristöministeri Krista Mikkonen kertoo suhtautuvansa haasteeseen optimistisesti.
Amnestyn Suomen osasto oli mukana muun muassa #ilmastoveivi2019-kampanjassa, jossa vaadittiin ilmaston nostamista Suomen EU-puheenjohtajakauden prioriteetiksi ja Suomea kirimään koko EU:ta kohti entistä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa. Kampanjan 1. heinäkuuta hallitukselle luovuttamaan vetoomukseen kirjatut ilmastotavoitteet ovat vielä tiukemmat kuin ne, mistä Euroopan unionissa on tähän asti keskusteltu. Vetoomuksen allekirjoitti yli 60 000 ihmistä Suomessa.
Teksti: Emma Vepsä
Kuvitus: Elisa Ruuhijärvi