Kokkolan ensimmäinen Pride järjestettiin kesällä 2018. Tiina Isotalus ja Virpi Karhu olivat osa pientä aktivistijoukkoa tapahtuman taustalla.
Ettekö te edes ymmärrä hävetä? Ylpeys on kuolemansynti.
Jo sanan ylpeys käyttöön suhtauduttiin Kokkolassa nuivasti. Tiina Isotaluksen ja Virpi Karhun mielestä se kuvastaa tyypillistä pohjalaista ajattelutapaa ja sitä, miten ihmiset pakotetaan elämään piilossa häpeän avulla.
“Konservatiivisen yhteisön hönkiessä niskaan moni nuori on kokenut, että ainut mahdollisuus oman näköiseen elämään on muuttaa pois ensimmäisen tilaisuuden tullen.”
“Me näimme, miten kipeästi tämä Suomen kolkka oli tällaisen tapahtuman tarpeessa.”
Vastustus ei lannistanut
Kokkola Pridea vastustettiin alusta asti. Tapahtumaa puitiin julkisessa keskustelussa paljon, äänekkäästi ja loukkaavasti.
“Mielipidekirjoituksissa ja tekstiviestipalstoilla väiteltiin yksinkertaisista perusasioista, kuten siitä, onko tässä kyse ihmisoikeuksista. Se oli turhauttavaa”, Karhu kuvailee.
Valtakunnallisesti priden ympärillä on puhuttu pinkkipesusta, eli ilmiöstä, jossa sateenkaariyhteisöä tukevilla kannanotoilla kiillotetaan yrityksen imagoa. Kokkolassa sen sijaan yhteistyötahoja oli vaikeaa löytää, eikä valtaosa organisaatioista uskaltanut tukea tapahtumaa julkisesti.
“Pinkkipesu on kaukana meidän todellisuudestamme. Täällä se, että lähtee liputtamaan sateenkaariväreillä, on yhä todella rohkea kannanotto”, Isotalus naurahtaa.
Aktivistit kokivat myös henkilökohtaista häirintää. Uhkaavia kirjeitä lähetettiin esimerkiksi Tiina Isotaluksen vanhempien kotiin. Vaikeudet kääntyivät kuitenkin voitoksi, sillä julkinen ryöpytys toi tapahtumalle näkyvyyttä, jota ei muuten olisi saatu. Loppusuoralla ihmiset pysäyttelivät järjestäjiä kadulla ja ilmaisivat tukensa.
“Rankka julkinen keskustelu teki näkyväksi asenneympäristön, jossa sateenkaari-ihmiset täällä elävät. Se aktivoi hiljaisen enemmistön ja sai kaduille väkeä, jotka eivät yhtään ajatelleet tämän tapahtuman olevan heille”, Isotalus kuvailee.
Silloin pääsi itku
Kaikesta vastustuksesta huolimatta Kokkola Pride keräsi noin 2000 osallistujaa – paljon enemmän kuin kukaan uskalsi toivoa. Jo varhain aamulla sateenkaaripiknikille saapui väkeä aina lapsiperheistä paikallispoliitikkoihin. Myös Kokkolan kaupunki lähetti tervehdyksen.
“Lähdin kotoa toivoen, että tulisi nyt edes parisataa ihmistä paikalle. Minulla oli kyllä sellainen tunne, että meillä on kansalaisten tuki takanamme, mutta vasta silloin puistoon saapuessa se tuli selväksi. Silloin pääsi itku”, Karhu muistaa.
Aktivismilla saatiin aikaan konkreettisia muutoksia.
Osallistujien suuri määrä oli odottamaton ja ihana yllätys, mutta Isotalus ja Karhu korostavat, ettei tapahtuman merkitys riipu siitä.
“Ei pidä pelätä, että tuleeko kukaan paikalle. Jos tällaisen tapahtuman järjestää ja tavoittaa sen yhden ihmisen, joka kipeästi sitä tarvitsee, on se ollut sen arvoista”, he summaavat.
Kokkola Pride teki näkyväksi sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan häirinnän että enemmistön tuen. Aktivismilla saatiin aikaan konkreettisia muutoksia.
“Kaupunki on herännyt tämän asian suhteen ja järjestää sateenkaaritoimintaa. Kokkolassa on nyt tukiryhmät transihmisille sekä sateenkaarinuorille ja -vanhemmille”, Isotalus kertoo.
Muutos jatkuu yhä ja kesällä 2020 aiottiin jälleen viettää Kokkola Pridea. Koronaviruksen vuoksi tapahtuma joudutaan nyt kuitenkin siirtämään ensi vuoteen. Tiina Isotalus ja Virpi Karhu uskovat, että toisella kerralla kaikki tulee olemaan helpompaa.
Yksi aurinkoinen päivä ei ehkä voi korjata kaikkia syvään juurtuneita ongelmia, mutta se on alku.
Teksti: Anni Helkovaara
Kuva: Martu Väisänen