Ihmisoikeusjärjestöjen johtajat keskustelevat vaalien jälkeisestä Suomesta. Heitä huolestuttaa muukalaisvihan lisääntyminen ja eriarvoistuminen.
Vaalit ovat takanapäin ja uusi hallituskausi edessä. Amnestyn toimiston pienen kirjastohuoneen sohvalla istuvat Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila. He pohtivat sitä, miltä ihmisoikeustyön tulevaisuus näyttää Suomessa.
Eduskuntavaalien alla julkista keskustelua dominoivat talouden huonot näkymät. Eri puolueet julkaisivat kilvan omia leikkauslistojaan, ja moni esittikin vaalien aikana huolensa sen johdosta, että arvopohjaista keskustelua ei käyty.
Päätöksenteon pohjaksi voidaan ottaa arvoperustainen tavoite.
Mattila kuitenkin tyrmää ajatuksen, että arvot olisivat jääneet kokonaan paitsioon. ”Uusliberalistinen talouspolitiikkakin perustuu arvoihin. Ihmisoikeustyön ja aktivistien näkökulmasta arvoja ovat esimerkiksi vähemmistöjen suvaitseminen tai erilaisuuden kunnioittaminen, mutta arvoja on muitakin – ja se on hyväksyttävä”, Mattila muistuttaa.
Johansson kiinnittää arvokeskustelun puuttumisen sijaan huomiota siihen, miten arvoista puhuttiin vaalien alla. Hänen mukaansa päätöksentekoa voidaan lähestyä kahdesta suunnasta. ”Lähtökohtana voivat olla resurssit ja niiden käyttäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Tai päätöksenteon pohjaksi voidaan ottaa arvoperustainen tavoite, kuten oikeudenmukaisuus, ja käyttää rajalliset resurssit tavoitteeseen pääsemiseksi”, Johansson toteaa. Hänen mukaansa arvoja käsiteltiin vaaleissa nimenomaan sen kautta, että niihin ei ole varaa.
Leikkauspolitiikka ja eriarvoistuminen
Kun puhe kääntyy leikkauspolitiikkaan, kummankin ihmisoikeusjärjestön johtaja ilmaisee huolensa eriarvoistumisesta Suomessa. Mattila mainitsee taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, joka velvoittaa allekirjoittaneet maat edistämään näitä oikeuksia. Sopimuksessa myös mainitaan erikseen, että maat eivät voi loukata näitä oikeuksia taloudellisesti vaikeinakaan aikoina.
”Sopimus jättää kuitenkin paljon tulkinnanvaraa siitä, mikä on taloudellisesti vaikea tilanne. Mikäli perusturvaa ja sosiaalietuuksia leikataan, pitäisi arvioida, missä vaiheessa aletaan mahdollisesti polkea perusoikeuksia”, Mattila täsmentää. Hänen mukaansa Suomessa asuvan ihmisoikeusasioista kiinnostuneen henkilön on helppo ymmärtää, miksi kuolemanrangaistus tai kidutus on ihmisoikeusloukkaus.
“On paljon hankalampi hahmottaa, että saatetaan rikkoa jopa perustuslakia, jos koululaisen vanhemmat joutuvat kustantamaan esimerkiksi tehtäväkirjoja perusopetukseen. Taloudellisten, sivistyksellisten ja sosiaalisten oikeuksien loukkaukset ovat usein niin arkisia, että niitä on hankala huomata”, Mattila pohtii.
Johansson toteaa, että leikkauksilla heikennetään juuri olemassa olevaa tasoa, mikä on ihmisoikeuksien näkökulmasta tuomittavaa. ”Koko ajan käydään keskustelua siitä, onko meillä varaa hyvinvointivaltioon. Mielestäni kysymys on käsittämätön. Jos meillä kerran oli 1950-luvulla varaa lähteä rakentamaan hyvinvointivaltiota, vaikka kokonaisvarallisuus oli paljon pienempi, miten meillä ei nyt olisi varaa ylläpitää sitä. Se on poliittinen valinta.”
Mattila korostaa, että Suomessa monen ihmisoikeuskysymyksen kohdalla on kyse rahasta. “On täysin sietämätöntä, että naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön ei esimerkiksi saada niitä suhteellisen vähiä rahoja, joilla voitaisiin saada aikaan suuri muutos”, Mattila toteaa.
Jos tahtoa riittää
Kun vaalitulos oli ratkennut Ihmisoikeusliitto julkaisi avoimen kirjeen Juha Sipilälle, jossa kiinnitetään tulevan pääministerin huomiota Suomen ratkaisemattomiin ihmisoikeusongelmiin. Kirjeessä mainitaan muun muassa edellisen hallituksen pitkään valmistelema mutta kesken jäänyt translain uudistus.
Toukokuun alussa sosiaali- ja terveysministeriön translain uudistamista selvittänyt työryhmä julkaisi loppuraporttinsa, jossa se suosittelee selvittämään, miten sukupuolen vahvistamista voitaisiin helpottaa.
”Joko translain uudistus menee suhteellisen kivuttomasti läpi tai sitten se ei tule seuraavan neljän vuoden aikana uudelleen käsittelyyn”, Johansson ennustaa. Riittääkö ministeriön suositus siihen, että translaki saadaan uudistettua – vai onko ministerillä väliä? ”Jos ministerillä on tahto ajaa lakiuudistusta, niin se varmasti etenee”, Johansson sanoo.
Esimerkiksi Erkki Tuomioja edisti aiemmalla ulkoministerikaudellaan merkittävästi kansainvälistä asekauppasopimusta pelkästään vaatimalla, että virkamiehet valmistelevat sitä. Seuraavaa hallitusta taas kiinnosti enemmän uusien markkinoiden etsiminen eurooppalaiselle aseteollisuudelle, eikä asekauppasopimus edennyt ennen kuin Tuomiojasta tuli uudelleen ulkoministeri.
Translain uudistamisen lisäksi edellisen hallituksen valmisteltavina olivat pitkään alkuperäisja heimokansoja koskeva ILO 169 -yleissopimus 29 sekä YK:n vammaisyleissopimus. Kumpikin jäi ratifioimatta. ILO 169 ei koskaan tullut ratifioitavaksi, koska hallitus veti pois eduskunnan käsittelystä saamelaiskäräjälain, joka olisi taannut saamelaisille itsemäärittelyoikeuden.
Se, että näitä sopimuksia ei saatu ratifioitua, on Suomen häpeäpilkku.
Vammaisyleissopimuksen lopullinen ratifioiminen puolestaan kaatui itsemääräämisoikeuslain liian hitaaseen valmisteluun. Tämänhetkinen laki on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten sekä perustuslain kanssa, sillä se ei takaa potilaan itsemääräämisoikeutta. ”Se, että näitä sopimuksia ei saatu ratifioitua, on Suomen häpeäpilkku”, Johansson puuskahtaa. ”Itsemääräämisoikeuslain valmistelu aloitettiin hävyttömän myöhään”, Mattila jatkaa.
Kaikki aloitteet eivät silti jääneet edelliseltä hallitukselta puolitiehen. Mattila kiittää tämän vuoden alusta voimaan tullutta yhdenvertaisuuslakia, joka mahdollistaa aiempaa tehokkaamman puuttumisen esimerkiksi syrjintään työpaikoilla. ”Uusi yhdenvertaisuuslaki oli pitkän työn takana, mutta se oli vaivan arvoista. Laista tuli ihmisoikeusnäkökulmasta aiempaa selvästi vahvempi”, Mattila toteaa tyytyväisenä.
Vastuu pakolaisten hädästä
Nykyisessä ihmisoikeustilanteessa keskustelijoita huolestuttaa muukalaisvihan lisääntyminen ja sen salonkikelpoistuminen. Vastauksena Välimeren pakolaiskriisiin Euroopan komissio on vaatinut, että EU:n jäsenmaat sopivat 20 000 pakolaisen jakamisesta keskenään.
Tähän hallitusneuvottelijat totesivat, ettei Suomea voi pakottaa ottamaan vastaan lisää pakolaisia. Kiintiöpakolaisten määrä aiotaan kuitenkin pitää vähintään edellisvuosien tasolla.
Suomi on mielellään mukana sotilasoperaatiossa, jossa ammutaan ihmissalakuljettajien veneitä.
”Suomi ei halua ottaa enempää kiintiöpakolaisia, mutta Suomi on mielellään mukana sotilasoperaatiossa, jossa ammutaan ihmissalakuljettajien veneitä ja pidetään ongelma Euroopan rajojen ulkopuolella. Puolustusvoimat onkin yksi harvoista osa-alueista, joille on luvattu lisärahoitusta”, Johansson ynnää.
Mattila on huolissaan siitä, että perheenyhdistämistä vaikeutetaan entisestään, sillä silloin heikennetään juuri niiden ihmisten asemaa, joiden asema on valmiiksi heikko. Hän uskoo, että ihmisoikeusjärjestöjen yhteistyölle on tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää.
”Se tarkoittaa yhteistyötä hyvin erilaisten järjestöjen kesken, joista osa on uusia toimijoita kentällä. Molemmat seikat tekevät yhteistyöstä haastavampaa, mutta nyt jos koskaan on tärkeää pitää ääntä yhdessä”, Mattila linjaa.
Sekä Frank Johansson että Päivi Mattila ovat sitä mieltä, että ihmisoikeudet etenevät hitaasti ja hivuttamalla. Joskus pitkäjänteinen työ kuitenkin palkitaan. ”Amnesty on tehnyt kymmenen vuotta työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, ja vasta parina viime vuonna olemme nähneet edistystä lakimuutoksina”, Johansson toteaa.
Mattila käyttää esimerkkinä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa, jossa on aidosti tapahtunut murros parempaan. “Kymmenen vuotta sitten kukaan ei olisi uskonut, että tilanne voisi jonain päivänä olla näinkin hyvä.”
Teksti Sanni Myllyaho. Kuvat Katja Tähjä. Teksti on alunperin julkaistu Amnesty-lehdessä 2/2015.