Naisten kokema häirintä ja seksuaalinen väkivalta nousivat kuumaksi puheenaiheeksi Suomessa talvella turvapaikanhakijoihin liittyneiden häirintätapausten yhteydessä. Huolestuneita kannanottoja kuultiin hallitusta myöten. Muun muassa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula ja sisäministeri Petteri Orpo vaativat yhteisessä kannanotossaan nollalinjaa naisten häirinnälle.
Ministerit Rehula ja Orpo tunnustivat myös, että naisiin kohdistuvan väkivalta on Suomessa laajempi ongelma, jonka korjaamiseksi tarvitaan palveluita, kuten turvakotipaikkoja. Hallituksen tunnustama huoli ei ole kuitenkaan näkynyt toistaiseksi riittävinä resursseina naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön. Ensi viikolla alkavassa kehysriihessä hallituksella on mahdollisuus osoittaa, etteivät nämä puheet olleet vain sanahelinää.
”Jokaisella hallituskaudella poliitikot hoksaavat uudelleen, että pelkät lakimuutokset eivät riitä väkivallan vähentämiseksi. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi tarvitaan palveluja ja resursseja”, sanoo Amnestyn Suomen osaston sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Tanja Noponen.
Suuri osa väkivaltaa kokeneista jää ilman riittävää tukea ja suojaa
Naisiin kohdistuva väkivalta on ollut yksi Suomen vakavimmista ihmisoikeusongelmista jo pitkään. Naisuhritutkimuksen mukaan joka kolmas suomalaisnaisista on kokenut eron tai erilleen muuttamisen jälkeen väkivaltaa tai häirintää. Euroopan perusoikeusviraston vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan noin 55 000 suomalaisnaisista oli kokenut seksuaalista väkivaltaa kuluneen vuoden aikana.
”Suurimassa osassa tapauksista väkivallan tekijä on uhrin kumppani tai tuttu. Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole myöskään mitenkään katoava tai vähenevä ongelma Suomessa”, Noponen korostaa.
Väkivaltaa kokeneiden naisten suojelu tai tukeminen ei toteudu Suomessa nykyisellään. Esimerkiksi turvakotipaikkoja ei ole tällä hetkellä läheskään kaikille sitä tarvitseville. Viime vuonna pelkästään Helsingissä jouduttiin käännyttämään 528 aikuista ja heidän lapsensa pois turvakodista muualle, sillä turvakotipaikat olivat täynnä. Vantaalla ilman paikkaa jäi 237 aikuista ja noin 250 lasta.
Turvakotiverkosto ei ole myöskään maantieteellisesti kattava: joillakin paikkakunnilla lähin turvakoti voi olla satojen kilometrien päässä. Kattavaa turvakotiverkostoa varten tarvittaisiin THL:n arvion mukaan vuosittain 40 miljoonan euron rahoitus. Viime vuonna turvakotien ylläpitoon oli varattu 11,3 miljoonan euron budjetti.
Myös seksuaalista väkivaltaa kokeneille suunnatut palvelut ovat täysin riittämättömät. Raiskauskriisikeskuksia tarvitaan vähintään 13. Nyt niitä on yksi. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa seksuaalista väkivaltaa kokeneista jää Suomessa vailla tarvitsemaansa apua ja tukea.
”Avun pitäisi olla lähellä, mutta käytännössä näin ei ole. Puutteet tukipalveluissa ovat häpeällisiä”, Noponen sanoo.
Naisiin kohdistuva väkivalta maksaa Suomelle vuosittain kaksi miljardia euroa
Suomen kansainväliset velvoitteet edellyttävät uskottavia resursseja naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön. Ensimmäinen Euroopan laajuinen, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyvä ihmisoikeussopimus eli Istanbulin sopimus astui voimaan Suomessa elokuussa 2015. Sopimuksen täysimittainen täytäntöönpano vaatii Suomelta uskottavia panostuksia jo kehysriihessä.
Inhimillisen kärsimyksen lisäksi naisiin kohdistuva väkivalta aiheuttaa Suomessa vuosittain valtavat kustannukset, Euroopan tasa-arvoinstituutin arvion mukaan runsaat 2 miljardia euroa vuodessa. Arvio sisältää eri palvelusektoreiden kuluja, mutta myös työpanoksen menetykset esimerkiksi sairauslomien seurauksena.
Amnesyn laatima Istanbulin sopimuksen varjotoimintaohjelma luettavissa tämän linkin takaa: Istanbulin varjotoimintaohjelma AMNESTY