Lähes 220 palestiinalaista kuoli ja yli 10 000 loukkaantui Israelin joukkojen hyökkäyksissä helmikuun 2022 ja tammikuun 2023 välisenä aikana. Väkivaltaisuudet ylläpitävät Israelin apartheid-järjestelmää, joka on rikos ihmisyyttä vastaan.
Kuluneen viikon aikana Länsirannalla on tapahtunut lukuisia kuolonuhreja vaatineita hyökkäyksiä. Torstaina 26. tammikuuta Israelin joukot tekivät ratsian Jeninin pakolaisleirille ja tappoivat 10 palestiinalaista. Seuraavana päivänä palestiinalaismies avasi tulen Neve Ya’akovissa, Israelin siirtokunnassa Itä-Jerusalemissa, ja tappoi seitsemän israelilaista siviiliä. Israelin viranomaiset vastasivat hyökkäykseen kollektiivisilla rangaistuksilla, kuten joukkopidätyksillä ja uhkauksilla kotien tuhoamisesta.
“Muut maat eivät ole onnistuneet saattamaan Israelia vastuuseen rikoksistaan, joten se on saanut jatkaa palestiinalaisten päivittäistä eristämistä, kontrollointia ja sortoa”, sanoo Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamard.
“Israelin hallitus pyrkii kaikin tavoin mustamaalaamaan ja hiljentämään maan politiikkaa arvostelevia tahoja ja muut maat suostuvat tähän. Ennen kuin apartheid hajotetaan, siviilien suojelu ei onnistu. Niin palestiinalaiset kuin israelilaiset perheet joutuvat kärsimään, eivätkä saa oikeutta”, Callamard jatkaa.
“Palestiinalaisia ammutaan kaduille ja koteihinsa”
Amnesty julkaisi helmikuussa 2022 kattavan raportin, jonka mukaan kaikki palestiinalaiset ovat saman, sortavan järjestelmän kohteita. Sorto kohdistuu sekä Israelissa, miehitetyillä palestiinalaisalueilla että muualla maailmassa pakolaisina eläviin palestiinalaisiin. Raportti osoittaa, että kaikilla Israelin hallitsemilla alueilla noudatetaan käytäntöjä, jotka ovat eduksi Israelin juutalaisille ja jotka syrjivät palestiinalaisia.
Vuodesta 2022 tuli yksi Länsirannan verisimmistä sitten vuoden 2005. Israelin joukot tappoivat ainakin 153 palestiinalaista, mukaan lukien kymmeniä lapsia. Suurin osa palestiinalaisista kuoli Israelin viranomaisten ratsioissa ja pidätyksissä. Amnestyn tutkimuksen mukaan 33 palestiinalaista, joista 17 oli siviilejä, kuoli Israelin joukkojen hyökkäyksessä Gazaan elokuussa 2022. Seitsemän siviiliä kuoli palestiinalaisen aseryhmän laukaisemiin raketteihin. Vuoden aikana Israelin joukot tuhosivat lähes 1000 palestiinalaisten omistamaa rakennusta.
“Palestiinalaisia ammutaan kaduille, koteihinsa ja tarkastuspisteille Länsirannalla. Gazassa asuvat ovat ansassa laittoman saarron vuoksi. Tilanne on sietämätön”, Agnés Callamard toteaa.
Samaan aikaan israelilaiset siirtokuntalaiset Länsirannalla pahoinpitelivät palestiinalaisia ja tuhosivat heidän omaisuuttaan. Väkivallan teot lisääntyivät kuudetta vuotta putkeen ilman, että Israelin viranomiset puuttuivat asiaan.
Pääministeri Benjamin Netanjahun uusi hallitus on esittänyt Israelin laittomien siirtokuntien laajentamista miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Suunnitelmat tarkoittavat pakkosiirtoa lukemattomille palestiinalaisille ja täyttävät sotarikoksen tunnusmerkistön.
Apartheid tunnistetaan yhä laajemmin
Vuonna 2022 useat kansainväliset tahot totesivat Israelin syyllistyvän apartheidiin palestiinalaisia vastaan. Apartheid-järjestelmässä yksi rodullinen ryhmä järjestelmällisesti syrjii ja alistaa toista, tavoitteenaan sortohallinnon ylläpito.
Amnestyn vuosi sitten ilmestynyt, yli 200-sivunen raportti esittää todisteita Israelin palestiinalaisiin kohdistamista rikoksista. Amnestyn analyysin mukaan nämä rikokset ovat osa systemaattista palestiinalaisväestöön kohdistuvaa hyökkäystä, joka tähtää sortavan ja alistavan järjestelmän ylläpitämiseen. Siksi ne ovat apartheidia, joka on rikos ihmisyyttä vastaan.
Monet muut ihmisoikeusjärjestöt, kuten Human Rights Watch, B’Tselem ja Yesh Din ovat todenneet Israelin syyllistyvän apartheidiin palestiinalaisia vastaan. Samaan johtopäätökseen tulivat myös kaksi YK:n erityisraportoijaa. YK:n ihmisoikeusneuvostossa Israelin harjoittamaan apartheidiin viittasi jo 18 jäsenvaltiota, kun vielä vuonna 2021 määrä oli vain yhdeksän valtiota.
Israel ei noudata kansainvälisen oikeuden velvoitteita tai YK:lta saamiaan suosituksia
YK:n jäsenvaltiot antoivat Israelille lukuisia suosituksia UPR-menettelyssä vuonna 2018. Suosituksiin lukeutuivat muun muassa palestiinalaisten syrjinnän lopettaminen, liikkumisvapauden rajoitusten poistaminen, hallinnollisten pidätysten lopettaminen sekä laittomasta voimankäytöstä rankaiseminen.
Israel on jättänyt suurimman osan suosituksista huomiotta. Tälläkin hetkellä yli 860 palestiinalaista on pidätettynä ilman syytteitä ja oikeudenkäyntiä. Määrä on suurempi kuin kertaakaan 15 vuoden aikana.
“Israel pitää kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeusneuvoston suosituksia pilkkanaan tavalla, jonka ei pitäisi olla mahdollinen yhdellekään valtiolle. Vaadimme muita valtioita lopettamaan Israelin ihmisoikeusloukkausten tukemisen välittömästi ja saattamaan Israelin viranomaiset vastuuseen teoistaan”, sanoo Angés Callamard.
Israelin ihmisoikeustilannetta tarkastellaan seuraavan kerran UPR-menettelyssä tämän vuoden toukokuussa. Amnesty kehottaa maata osallistumaan menettelyyn aktiivisesti.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!