Pakolaisoikeuden perusteet kehittyivät aikana, jolloin ilmastonmuutoksesta ei vielä ollut juurikaan tietoa. Tulevien vuosikymmenten aikana yhä useampi joutuu kuitenkin pakenemaan kotoaan osin ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Koska pakolaissopimus ei varsinaisesti tunnista ”ilmastopakolaisuutta”, jäävät luonnonkatastrofeja, merenpinnan nousua, kuivuutta ja kuumuutta pakenevat usein epävarmaan ja haavoittuvaan asemaan.
UNHCR julkaisi kesäkuun lopussa uudet luvut maailman pakolaisista. Pakolaisia on taas enemmän kuin koskaan aiemmin ja jopa yksi prosentti koko maailman väestöstä on joutunut lähtemään kotoaan. Heistä 26 miljoonaa on paennut kotimaansa ulkopuolelle ja saanut pakolaisaseman.
Pakolaisuuden tulevaisuudenkuvat ovat kuitenkin vielä synkemmät – kotinsa menettävien määrä maailmassa saattaa jopa kymmenkertaistua muutaman vuosikymmenen aikana, jollei ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa päästä eteenpäin. Maailmanpankki arvioi, että jopa 140 miljoonaa ihmistä voi joutua muuttamaan kotimaansa rajojen sisällä ilmastonmuutoksen takia vuonna 2050. Kotimaansa sisällä ja maan rajojen ulkopuolelle ilmastonmuutosta pakenevien yhteenlaskettu määrä saattaa kuitenkin nousta huomattavasti korkeammalle. Puhutaan 200 miljoonasta tai jopa miljardista ilmastonmuutosta pakenevasta. Toki kyse on vain arveluista ja ennusteista.
Kyse ei ole myöskään pelkistä tulevaisuudennäkymistä, vaan ilmastonmuutos pakottaa ihmisiä jättämään kotinsa tälläkin hetkellä. YK:n nykyinen pääsihteeri Antonio Guterres kertoi jo yli kymmenen vuotta sitten, että ilmastonmuutokseen liittyvien katastrofien takia jopa 20 miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan.
Mitä on ilmastopakolaisuus?
Ilmastonmuutos vaikuttaa pakolaisuuteen jo nyt, monella eri tasolla. Kuivuuden, äärimmäisen kuumuuden ja merenpinnan nousun hitaasti pahenevat uhat eroavat luonteeltaan äkillisistä luonnonkatastrofeista. Ilmiöitä yhdistää kuitenkin se, että ne tavalla tai toisella liittyvät ilmastonmuutokseen. Kaikki myös aiheuttavat muuttoliikettä.
Joskus ilmastonmuutoksen vaikutus muuttoliikkeeseen ja pakolaisuuteen on hyvinkin suoraa. Ilmastonmuutoksen takia esimerkiksi seitsemäsosa bangladeshilaisista saattaa joutua jättämään kotinsa vuoteen 2050 mennessä. Jo pelkän merenpinnan nousun takia jopa 18 miljoonaa bangladeshilaista voi tuohon mennessä joutua jättämään kotinsa, mikä vastaa noin kahta kolmasosaa koko maailman tämänhetkisestä pakolaismäärästä.
Usein ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kuitenkin epäsuorempia, sillä ilmastonmuutos heikentää elinoloja eri puolilla maailmaa usein hitaasti ja vaivihkaa. Ilmastonmuutos myös kärjistää konflikteja ja osuu pahimmin kaikista haavoittuvimmassa asemassa oleviin. Ilmasto, konflikti, nälkä, köyhyys ja vaino – kaikki vaikuttavat toisiinsa ja heikentävät elinolosuhteita usein kestämättömälle tasolle.
Esimerkiksi sodankäynti äärimmäisen kuivuuden riepottelemalla alueella voi olla huomattavasti vaarallisempaa siviileille, kun epävarma ruoantuotanto yhdistetään erilaisten sotilaallisten voimien valtakamppailuun. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat heikentyneet elinolosuhteet ovat tällöin yksi osatekijä, joka vaikuttaa siihen, että pakenemisesta tulee ainoa vaihtoehto. Tilanne on tällöin suoranaista “ilmastopakolaisuutta” monimutkaisempi, minkä takia monet asiantuntijat puhuvatkin pikemminkin ilmastonmuutokseen liittyvästä pakolaisuudesta.
”Ilmastopakolaisten” oikeudellinen asema
Pakolaisoikeus ei tunnista ilmastopakolaisuutta. Kansainvälinen pakolaisoikeus perustuu Geneven pakolaissopimukseen vuodelta 1951, jossa pakolaisiksi määritellään henkilöt, joita vainotaan esimerkiksi etnisyyden, kansallisuuden, uskonnon tai poliittisen mielipiteen takia. Ilmastonmuutoksesta sopimuksessa ei luonnollisesti ole mainintaa.
Vaikka pakolaisasemaa ei voikaan saada suoraan ilmastonmuutokseen perustuen, on ilmastonmuutosta pakenevilla muita mahdollisuuksia suojelun saamiseen. Pakolaissopimuksessa ja muissa ihmisoikeussopimuksissa kielletään henkilön palauttaminen alueelle, jossa hän voi joutua kuolemanvaaraan tai kidutuksen tai muun vakavan ihmisoikeusloukkauksen uhriksi. Tämä ehdoton palautuskielto voi turvata myös ilmastonmuutosta pakenevien asemaa.
YK:n ihmisoikeuskomitea on käsitellyt ilmastonmuutosta pakenevien asemaa. Tapaus liittyi merenpinnan nousun uhkaamasta Kiribatista paenneen miehen tilanteeseen. Hän haki turvapaikkaa Uudesta-Seelannista ilmastonmuutoksen vuoksi sitä kuitenkaan saamatta. Komitea katsoi, että kansainvälistä suojelua ei tarvinnut myöntää, koska Kiribatilla oli vielä 10–15 vuotta aikaa ennen merenpinnan nousemista niin hälyttävälle tasolle, että pakeneminen olisi välttämätöntä. Päätöksessä komitea kuitenkin tunnisti, että suojelun myöntäminen merenpinnan nousua pakeneville voi myöhemmin muodostua välttämättömäksi.
Kansainvälisten sopimusten lisäksi maat voivat myös itsenäisesti päättää myöntää suojelua ilmastonmuutosta ja ympäristökatastrofeja pakeneville. Suomessa onkin aiemmin ollut mahdollista saada suojelua ympäristökatastrofin takia, jolloin henkilölle myönnettiin humanitaarinen suojeluasema. Humanitaarisesta suojelusta kuitenkin luovuttiin viime hallituskaudella, kun turvapaikkapolitiikkaa pyrittiin kaikin keinoin kiristämään. Niinpä Suomi päätyi ottamaan takapakkia ilmastonmuutosta pakenevien aseman turvaamisessa.
Miksi ilmastonmuutoksesta ja pakolaisuudesta tulee puhua?
Vuosi vuodelta yhä useampi joutuu pakenemaan vainoa, konflikteja ja muita epäinhimillisiä olosuhteita. Mikäli valtioiden ilmastopolitiikassa ei tehdä nopeaa täyskäännöstä, tulee tulevaisuudessa pakoon lähteneiden määrä kasvamaan ennenkuulumattomille tasoille.
Ilmastonmuutoksen vaikutus kotoaan pakenevien määriin on kiistaton. Merenpinnan nousua, nälänhätää sekä äärimmäistä kuumuutta pakenevien ihmisten oikeudellinen asema on kuitenkin todella epävarma, sillä pakolaissopimusta laatiessa ilmastopakolaisuutta ei osattu odottaa. Kansainvälinen oikeus on kädetön ilmastonmuutosta pakenevien osalta ilman poliittista tahtotilaa suojella näitä ihmisiä.
Tarvitaankin päätöksiä siitä, miten parhaiten turvata ilmastonmuutosta pakenevien ihmisoikeudet. Asiaa ei ratkaista välttelemällä poliittisesti vaikeita aiheita tai odottamalla, kunnes pahin tapahtuu.
Teksti: Elsa Korkman. Kirjoittaja työskentelee Amnesty Internationalin Suomen osaston oikeudellisena harjoittelijana.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.