Muutama vuosi sitten Hilla Marin raiskattiin hänen omassa kodissaan. Tapahtuma johti yhdeksän kuukauden mittaiseen oikeusprosessiin, joka vei Marinin jaksamisen äärirajoille. Nyt hän puhuu, jotta uhrien kokemuksista ei vaiettaisi ja että oikeusprosesseja voitaisiin kehittää edelleen.
Hilla Marin on yksi Amnestyn Oikeuksien arpapeli -tutkimukseen haastatelluista raiskauksen selviytyjistä. Maaliskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan suurin osa seksuaalista väkivaltaa kokeneista ei Suomessa tee ilmoitusta poliisille. Ne, jotka tekevät, joutuvat käymään läpi pitkän oikeusprosessin, jossa kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet eivät toteudu.
Marin tajusi nopeasti, mitä oli tapahtunut. Psykologian opinnot olivat valmistaneet hänet toimimaan kriisitilanteessa. Myös kämppäkaveri oli sitä mieltä, että nyt on soitettava hätänumeroon.
”Minulla soi vain päässä, ettei minulta kysytty lupaa, minulta ei muuten kysytty lupaa.”
”Jos ihmisillä on tietoa siitä, mitä raiskaus tarkoittaa, heillä on paremmat valmiudet toimia tällaisissa tilanteissa. Uskon, että avoin keskustelu aiheesta lisää ihmisten tietoa seksuaalirikoksista”, Marin jatkaa.
Poliisit veivät Marinin ensiapuun, minkä jälkeen hän pääsi antamaan lausunnon. Marinia kohdeltiin koko oikeusprosessin ajan pääasiassa hyvin, minkä oli toipumisen kannalta tärkeää.
”Minulla soi vain päässä, ettei minulta kysytty lupaa, minulta ei muuten kysytty lupaa.”
Ensiavun työntekijät sen sijaan eivät vaikuttaneet niin kokeneilta. Heissä oli havaittavissa lievää paniikkia, joka tarttui myös Mariniin.
”Olisin toivonut heille enemmän valmiuksia turvallisen ympäristön luomiseen, ettei siinä ainakaan traumatisoituisi enempää.”
Poliisin esitutkinnan käynnistyttyä Marin etsi itselleen asianajajan ja oikeudellisen tukihenkilön. Tämän jälkeen alkoi pitkä odottelu, jonka päättymisajankohdasta ei ollut tietoa.
”Minulla oli kauhea tarve saada jotain hallinnan tunnetta. Netti oli väärällään kauhukuvia siitä, miten prosessi voi jatkua kuukausitolkulla”, Marin sanoo.
”Olisin kaivannut lisää tietoa ja jonkinlaisia aikarajoja käsittelylle. On hirveän raskasta elää normaalia arkea tietämättä, eteneekö oikeusprosessi huomenna vai vuoden päästä.”
Marin toivoo, että tapausten käsittelyajat olisivat mahdollisimman lyhyitä ja kaikille uhreille olisi tasavertaisesti tarjolla matalan kynnyksen tukipalveluita. Hän kokee itse saaneensa tukea hyvin, mutta sitä oli osattava ja jaksettava hakea itse.
”Ollakseen vahva, tarvitsee oikeudenmukaista kohtelua”
Seksuaalisen väkivallan lopettaminen on meidän kaikkien asia. Tuomarit tekevät tärkeää ihmisoikeustyötä käsitellessään ja ratkaistessaan seksuaalirikoksia. Hovioikeudenneuvos Timo Ojalan mukaan seksuaalinen tasa-arvo on tärkeä osa yleistä tasa-arvokehitystä.
Ojala painottaa seksuaalirikoksissa uhrin kohtaamisen ja käsittelyn nopeuden merkitystä henkisen kuorman lievittämiseksi.
”Monesti tämä on tahtokysymys. Jokaisesta vaiheesta voidaan varmasti ottaa aikaa pois ihan pienilläkin toimenpiteillä.”
”On myös tärkeää kohdata ihminen ihmisenä. Usein vaihdan muutaman sanan uhrin kanssa ennen oikeudenkäyntiä. Silloin hän voi kokea, että ihminen se tuo tuomarikin on ja tämä asia on meillekin tärkeä”, Ojala jatkaa.
Kaksi viikkoa Marinin oikeudenkäynnin jälkeen tekijä tuomittiin käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen ja korvausten maksuun. Kumpikaan osapuolista ei valittanut hovioikeuteen. Pitkän prosessin jälkeen oli huojentunut olo, mutta vasta silloin Marinilla oli kunnolla aikaa kysyä, mitä hänelle itselleen kuuluu.
”Minulle on jäänyt mieleen erään opettajani sanat. Hän käski minua varautumaan siihen, että oma käsittelyni alkaa vasta oikeuden päätöksen jälkeen. Silloin kohtasin prosessin syvimmän vaiheen.”
Vaikeassa elämäntilanteessa Marinia auttoi ennen kaikkea puhuminen. Ensin ystäville ja läheisille ja myöhemmin terapiassa. Maaliskuussa Marin puhui Oikeuksien arpapeli -tutkimuksen julkistamistilaisuudessa.
Ollakseen rohkea ja vahva, tarvitsee tukea ja oikeudenmukaista kohtelua”, Marin sanoi täydelle salille ihmisiä.
”Kun puhun tästä omalla nimelläni ja omilla kasvoillani, haluan tukea ajatusta, ettei kenenkään tarvitse pysyä piilossa eikä hävetä kokemuksiaan.”
Teksti: Hanna Strandman
Kuva: Aino Haili