Vain ihmisiä -kohtaamiskahviloissa erilaisista taustoista tulevat ihmiset istuivat saman pöydän ääreen kuuntelemaan ja jakamaan tarinoita. Yksi heistä oli Amnestyn viestinnän harjoittelija Anni Helkovaara.
Melkein jokainen meistä on joskus kokenut, ettei saa omaa ääntään kuuluviin. Tälle tunteelle voi olla monia syitä: kiireinen arki, baaripöydän ympärillä huutavat kaverit tai syvä yksinäisyys. Entä miten vaikeaa on saada ääntään kuuluviin, jos et puhu suomea?
Vain ihmisiä -kampanjan ja kohtaamiskahviloiden tarkoituksena on ollut aloittaa muutos kohti oikeudenmukaisempaa ja moniäänisempää Suomea, jossa kaikki tulevat kuulluiksi. Kohtaamiskahviloiden pöytien ääreen istuttiin Helsingissä, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Mikkelissä ja Oulussa. Amnestyn harjoittelijana osallistuin kahviloihin Jyväskylässä, Kokkolassa ja Oulussa. Erilaisilla paikkakunnilla ja erilaisten ihmisten kokoontuessa yhteen kaikki kohtaamiset olivat ainutlaatuisia – silti kaikissa oli jotain yhteistä ja jaettua.
Parin tunnin kahvittelun jälkeen istuimme pöydässä hymyssä suin ja lähdimme tapahtumasta monta uutta tarinaa rikkaampina. Jokaisessa pöydässä istui keskustelua ohjaava tarinankertoja, joka aloitti keskustelun ja jakoi omia tarinoitaan. Keskustelua käytiin valmiiden kysymysten pohjalta. Yksinkertaiselta kuulostavat kysymykset toivat kuitenkin mieleen jo unohtuneita muistoja, ja jokaiseen kysymykseen vastatessamme tulimme kertoneeksi jotain uutta ja yllättävää.
Vaikka aluksi ajatus omien muistojen ja kokemusten jakamisesta tuntemattomien kanssa saattoi jännittää, teki kahvilan lämmin tunnelma ja tarinankertojien esimerkki avautumisesta lopulta hyvin helppoa. Unohdin oman roolini harjoittelijana ja järjestön edustajana hyvin nopeasti, kun pöydässä syntynyt iloinen keskustelu vei mukanaan.
Vielä hetki sitten tuntemattoman pöytäseurueen jäsenet tuntuivat pian tutuilta, kun kuulimme toistemme kertomuksia: yksi oli tullut Suomeen rakkauden perässä, toinen oli viettänyt lapsuuden kesänsä saaristossa ja kolmas muisteli lämmöllä isoäitinsä kokkaamia aterioita.
Kohtaamiskahviloissa keskityttiin kohtaamaan pöytäseurueen jäsenet tasavertaisina yksilöinä ja kuunnellen. Pöydissä ei yleistetty, ylistetty eikä oletettu, ja jokainen sai kertoa tarinansa omin sanoin. Puheensorina oli iloista, monikielistä ja taukoamatonta. Kaikissa kahviloissa itkettiin ja naurettiin, ja ennen kaikkea kohdattiin toinen toisemme ilman ennakkoluuloja.
Kohtaa toiset kunnioittavasti – opit samalla itsestäsi
Toisen, ehkä itselle vieraan ihmisen kunnioittava kohtaaminen antaa paljon. Kuuntelemalla voimme nähdä ihmisyyden toisissamme, sekä ymmärtää omien tunteidemme ja kokemustemme inhimillisyyden ja universaaliuden. Vaikka osallistujat olivat erilaisia, korostui muistoissa ja tarinoissa jaettujen, meitä kaikkia koskettavien hetkien voima: muistot lapsuudesta, äidistä tai ensirakkaudesta yhdistivät ihmisiä, sijoittuivat nuo muistot sitten 1970-luvun Kokkolaan tai 2000-luvun Bagdadiin.
Kohtaamiskahviloissa kävi selväksi, miten eri puolilla maailmaa syntyneet, täysin erilaista elämää viettävät ihmiset ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Esimerkiksi kaipuu oman äidin luokse yhdisti kaksi naista eräässä kahvipöydässä Kokkolassa: toinen ikävöi äskettäin poisnukkunutta äitiään, toinen taas äitiä, jonka luota oli joutunut lähtemään paetessaan kotimaastaan. Kaipuu yhdistää ihmisiä kaikkialla, sillä meistä jokainen on joskus ikävöinyt rakasta ihmistä, jonka luokse ei pääse.
Kohtaaminen on erityisen merkityksellistä ajassa, jossa yhteiskunnallisen keskustelun ja asenteiden polarisoituminen ei aina anna tilaa lempeydelle, kunnioitukselle ja ymmärrykselle. Ennakkoluulot ajavat meitä kauemmaksi toisistamme, ja pysähdymme liian harvoin pohtimaan omaa suhtautumistamme ympärillämme oleviin ihmisiin. On helppoa olla pysähtymättä, kääntää katse toisaalle ja antaa ennakkoluulojen ja pelkojen hiljentää meidät.
Istuessani ensimmäisen kerran pöydän ääreen viiden tuntemattoman ihmisen kanssa, en tiennyt mitä odottaa. Nyt jälkeenpäin huomaan, miten paljon nuo lyhyet tunnit saman pöydän ääressä opettivat minulle sekä itsestäni että ihmisistä ympärilläni. Oli hienoa huomata, miten helppoa meidän oli ymmärtää toinen toistamme: kielimuurista, ikäerosta tai asuinpaikasta huolimatta.
Kohtaamiset jatkuvat nyt kohtaamiskorttien avulla
Kohtaamiskahvilakiertue on nyt ohi, mutta Vain ihmisiä -kampanja jatkuu. Nyt meidän jokaisen on mahdollista keskittyä kohtaamaan toisemme arkisissa tilanteissa. Avuksi näihin tilanteisiin voit ladata Kohtaamiskortit, joiden tarkoituksena on tarjota työkaluja kunnioittavaan kohtaamiseen ja tutustumiseen.
Kortit tarjoavat myös uuden näkökulman keskusteluun vanhojen tuttujen kanssa: korttien avulla kysyt ja kerrot asioita, jotka muuten eivät ehkä koskaan olisi tulleet puheeksi.
Lataa kohtaamiskortit ja käytä niitä apuna keskusteluissa työpaikoilla, kouluissa tai harrastustoiminnassa!
Vain ihmisiä on Amnestyn, Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Punaisen Ristin yhteinen kampanja.
Teksti: Anni Helkovaara. Kirjoittaja on Amnestylla viestinnän harjoittelijana.