Haastattelimme keväällä 2019 kolmea irakilaista, jotka ovat saaneet Suomesta kansainvälistä suojelua. Ali, Omar ja Zeinab pyrkivät saamaan myös perheensä turvaan perheenyhdistämisen kautta. Vuotta myöhemmin vain yksi heistä on saanut puolisonsa ja lapsensa luokseen – kahden muun tuskallinen odotus jatkuu yhä. Tilanteen herkkyyden vuoksi he eivät esiinny artikkelissa omilla nimillään.
37-vuotias Ali pakeni Irakista heinäkuussa 2015 ja haki turvapaikkaa Suomesta saman vuoden elokuussa. Vaimo ja kolme lasta eivät lähteneet salakuljettajien armoille vaan jäivät Turkkiin odottamaan turvallisen reitin avautumista, jotta voisivat seurata perässä.
Turvapaikkaprosessin aikana Alin terveydentila heikentyi merkittävästi. Sittemmin hän on tarvinnut sairautensa vuoksi säännöllistä, lähes päivittäistä hoitoa. Alin turvapaikkahakemus hylättiin, mutta koska hoidon jatkumista Irakissa ei pystytty takaamaan, paluu kotimaahan olisi saattanut johtaa kuolemaan.
Ali sai lopulta oleskeluluvan Suomeen yksilöllisen inhimillisen syyn, eli hänen tapauksessaan heikon terveydentilan perusteella. Oleskelupa avasi ensimmäistä kertaa mahdollisuuden siihen, että Ali saisi myös perheensä Suomeen. Perheenyhdistämishakemus pantiin toiveikkaana vireille. Alin vaimoa ja lapsia haastateltiin Suomen suurlähetystössä Turkissa elokuussa 2018.
Vuotta myöhemmin Alin tarinaan tuli onnellinen käänne: hän sai perheensä luokseen oltuaan heistä erossa yli viisi vuotta.
Huonoa tuuria ja syyllisyyttä rikotuista lupauksista
38-vuotias Omar saapui turvapaikanhakijana Suomeen toukokuussa 2015 ja sai kahdeksan kuukautta myöhemmin oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella. Perheenyhdistämisprosessi aloitettiin aikailematta, jotta Irakiin pakolaisleirille jääneet vaimo ja neljä lasta saataisiin myös turvaan Suomeen. Hakemuksen jättäminen viivästyi neljällä kuukaudella, koska Turkki sulki Irakin vastaisen rajan. Lopulta tarvittavat matkustusasiakirjat järjestyivät ja Omarin perheenjäseniä haastateltiin heinäkuussa 2016 Suomen suurlähetystössä Ankarassa. Kesäkuussa 2017 hakemus hylättiin.
Vasta kielteisen päätöksen myötä Omar sai tietää Suomen ulkomaalaislain viimeisimmästä muutoksesta, joka oli tullut voimaan vain muutamaa päivää ennen hänen perheensä haastattelua ja hakemuksen vireille panoa. Toissijaista suojelua saaneiden on nykylainsäädännön mukaan aina pystyttävä täyttämään toimeentuloedellytys saadakseen perheensä luokseen. Omarin kohdalla se tarkoitti yli 4000 euron bruttotuloja.
Omar opiskeli itselleen Suomessa ammatin suomen kielellä ja sai sen myötä myös töitä. Kymmenen euron tuntipalkalla hänen tulonsa jäivät kuitenkin kauas vaaditusta. Lisäksi ensimmäinen työsuhde oli määräaikainen. Vaikka Omar uskookin mahdollisuuksiinsa työllistyä uudelleen, maahanmuuttoviraston asettama tuloraja tuntuu mahdottomalta.
Omar valitti maahanmuuttoviraston päätöksestä, mutta sekä hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus puolsivat kielteistä päätöstä. Siitä huolimatta perheenisä ei aio luovuttaa. Syyskuussa 2019 hän jätti hakemuksen saadakseen Suomen kansalaisuuden, mikä mahdollistaisi perheenyhdistämisen ilman korkeita tulorajoja.
Vaikka Omar on edelleen toiveikas sen suhteen, että saa vielä perheensä Suomeen, on vuosia kestänyt – ja edelleen jatkuva – odotus erossa rakkaista vaatinut veronsa. Erityisen vaikeaa on ollut se, ettei hän ole pystynyt pitämään lupauksiaan vaimolleen ja lapsilleen. Perheen keskinäinen luottamus on sen myötä rakoillut, läheisistä väleistä huolimatta.
Vaimoni on se, joka huolehtii lapsistamme ja on kamalassa tilanteessa.
Vaimon ja lasten elämä Irakissa jatkuu yhä vaikeana. Heillä ei ole kotimaassaan kunnollista tukiverkkoa ja perheen ainoat tulot muodostuvat Omarin Suomesta lähettämistä rahoista. Yhteydenpito on katkonaista, sillä suuren osan ajasta Omarin vaimolla ja lapsilla ei ole käytössään internetiä. Turvallisuustilanne Irakissa on heikentynyt entisestään viimeisen vuoden aikana.
Omar myöntää, että pitkä aika erossa perheestä on ollut raskasta, mutta hänestä tuntuu väärältä puhua omasta kärsimyksestään.
”Vaimoni on se, joka huolehtii lapsistamme ja on kamalassa tilanteessa. Kaikki taakka on hänen harteillaan – ei minun”, Omar sanoo.
Saatuaan oleskeluluvan Suomeen vuonna 2016, Omar pääsi käymään lyhyesti Turkissa tapaamassa perhettään. Heidän oli tarkoitus tavata uudelleen maaliskuussa 2020. Suunnitelma kuitenkin peruuntui, kun Turkin ja Irakin välinen raja suljettiin koronaviruspandemian vuoksi.
”Kaikki mitä yritän, tuntuu menevän pieleen. Jopa yksinkertaiset asiat, kuten yritys tavata vaimoani ja lapsiani Turkissa”, Omar huokaa.
Omar kertoo, että hänellä on olosuhteista huolimatta hyvä suhde ja yhteisymmärrys vaimonsa kanssa. Lapsille tilanne on ollut paljon vaikeampi käsittää. Omarin soittaessa perheelleen lapsilla oli tapana kysyä isältään, milloin he taas näkisivät toisensa – kunnes eräänä päivänä he lakkasivat kysymästä.
Perheen arkea hallitsee ahdistus ja pelko
Kun Zeinab perheineen pakeni henkilökohtaista vainoa Irakista Turkkiin, eivät rahat riittäneet koko viisihenkisen perheen matkaan salakuljettajien kyydissä edemmäs Eurooppaan. Vanhemmat päättivät, että äiti lähtisi vanhimman poikansa ja alta kouluikäisen tyttärensä kanssa matkaan, kun taas isä ja toinen pojista jäisivät Turkkiin odottamaan turvallisen reitin avautumista perheenyhdistämisen kautta.
Zeinab saapui lapsineen Suomeen syyskuussa 2015 ja maaliskuussa 2017 äidille ja hänen tyttärelleen myönnettiin oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella. Perheen täysi-ikäinen poika sai turvapaikan. Perheenyhdistämishakemus pantiin vireille ja Zeinabin miestä ja nuorempaa poikaa haastateltiin Suomen Ankaran suurlähetystössä saman vuoden toukokuussa. Päätös saapui yhdeksän kuukautta myöhemmin kielteisenä.
Myös Zeinabin kohdalla perheenyhdistäminen kaatui toimeentuloedellytykseen. Keski-ikäiseltä kotiäidiltä, joka ei ollut eläessään ollut töissä kodin ulkopuolella, vaadittiin perheenkokoajana noin kahden ja puolen tuhannen euron kuukausittaisia nettotuloja. Kohtuuttomalta tuntuneesta päätöksestä valitettiin aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, mutta turhaan.
Ero isästä ja veljestä on ollut erityisen kova paikka Zeinabin kouluikäiselle tyttärelle ja johtanut muun muassa unettomuuteen ja oppimisvaikeuksiin. Zeinab kertookin toimittaneensa tuomioistuimeen tyttärensä lääkärintodistuksia, jotta oikeus ymmärtäisi isän ja veljen saamisen turvaan ja normaalin perhe-elämän jatkumisen olevan lapsen edun mukaista – olihan juuri ero isästä tärkein tekijä tytön oireilun taustalla.
”Korkeimman hallinto-oikeuden päätös oli kova isku, sillä kaikki merkit viittasivat siihen, että vaikea tilanteemme viimein ymmärrettiin ja perheenyhdistäminen onnistuisi”, Zeinab kertoo.
Kevään 2020 edetessä maailmanlaajuiseksi levinnyt koronavirusepidemia on vaikeuttanut hajallaan olevan perheen tilannetta entisestään. Irakissa olevat perheenjäsenet ovat riippuvaisia Zeinabin Suomesta lähettämistä rahoista, sillä jo ennen koronavirusepidemian aiheuttamia rajoituksia tilanne Irakissa oli ollut pitkään epävakaa suurten mielenosoitusten vuoksi, eikä Zeinabin mies onnistunut saamaan töitä. Mies ja poika oleskelivat alkuun Turkissa turistiviisumeilla, mutta joutuivat niiden umpeuduttua palaamaan Irakiin.
Suomessa äidin ja tyttären on puolestaan ollut pakko tukeutua yhä enemmän toisiinsa, sillä viruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehdyt rajoitukset työnsivät perheen turvaverkon pitkälti etäyhteyksien päähän: koulut siirtyivät etäopetukseen ja tapaamisiin terapeutin kanssa tuli tauko. Vaikea tilanne on koetellut äidin ja tyttären välistä suhdetta, mutta omalla tavallaan myös lujittanut sitä. Uutiset viruksen leviämisestä pelottavat Zeinabin tytärtä.
”Yritän lohduttaa häntä vakuuttamalla, että kotona pysymme kyllä turvassa”, Zeinab kertoo.
Sekä Zeinab että hänen miehensä ymmärtävät, että tilanne on vaikea heille molemmille. Tuo yhteisymmärrys on se liima, joka sitoo jo pitkään erillään ollutta perhettä edelleen yhteen.
Omarin tavoin myös Zeinabin viimeinen toivo perheensä yhdistämiseksi on saada Suomen kansalaisuus. Se ei käy helposti, sillä kansalaisuuden saamiseksi edellytetty kielikoe on vaikea. Zeinab opiskelee suomea, mutta jatkuva huoli sekä tyttären jaksamisesta että Irakissa olevien perheenjäsenten turvallisuudesta haittaa opiskeluun keskittymistä. Epävarmojen yhteyksien vuoksi menee toisinaan jopa viikkoja, ettei Irakista kuulu mitään. Viimeiset viisi vuotta arkea on hallinnut ahdistus ja pelko.
”En toivo mitään niin paljon kuin että saisin nähdä mieheni ja poikani jälleen. Nykyisellään elämämme on yhtä kärsimystä.”
Kohti inhimillisempää perheenyhdistämispolitiikkaa?
Oikeus perhe-elämän kunnioitukseen on ihmisoikeus, joka on turvattu sekä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja EU:n perusoikeuskirjassa. Lisäksi YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista velvoittaa valtioita käsittelemään perheenyhdistämistä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti. Tästä huolimatta kansainvälistä suojelua saaneiden perheenyhdistämistä on vaikeutettu Suomessa viime vuosina merkittävästi tekemällä kiristyksiä niin lainsäädäntöön kuin käytäntöihinkin.
Aiemmin perheenyhdistämisen hakeminen oli helpompaa. Sittemmin käytännöt on tehty todella hankaliksi.
Yksi merkittävimmistä muutoksista on kesällä 2016 voimaantullut lakimuutos, jonka myötä Suomesta kansainvälistä suojelua saaneilta edellytetään turvattua toimeentuloa, jotta he voivat saada perheensä luokseen. Toissijaista suojelua saaneet ovat vielä vaikeammassa asemassa turvapaikan saaneisiin nähden, joita toimeentuloedellytys ei koske ensimmäiseen kolmeen kuukauteen turvapaikkapäätöksen saamisesta.
Esimerkiksi Zeinab sai oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella, kun taas hänen pojalleen myönnettiin turvapaikka – siitä huolimatta, että he pakenivat samaa uhkaa. Jos Zeinabkin olisi saanut pakolaisstatuksen, olisi hän todennäköisesti jo saanut miehensä ja nuoremman poikansa luokseen. Hänen vanhin poikansa on jo täysi-ikäinen, eikä olisi siksi edes voinut tuoda veljeään ja isäänsä Suomeen.
Amnestyn Suomen osaston oikeudellisen asiantuntijan Kaisa Korhosen mukaan perheenyhdistämiseen liittyy toimeentuloedellytyksen lisäksi monia käytännön ongelmia.
”Aiemmin perheenyhdistämisen hakeminen oli helpompaa. Sittemmin käytännöt on tehty todella hankaliksi”, Korhonen sanoo.
Vuodesta 2012 lähtien Suomesta kansainvälistä suojelua saanut perheenkokoaja ei esimerkiksi ole enää voinut tehdä itse hakemusta perheensä saamiseksi luokseen, vaan hänen perheenjäsentensä täytyy jättää hakemus ja käydä lisäksi henkilökohtaisesti Suomen edustustossa. Irakilaisille tämä tarkoittaa matkustamista Turkin pääkaupunkiin Ankaraan.
Sen lisäksi, että hakemuksen jättäminen tulee kalliiksi, saattaa matka lähetystöön estyä myös äkillisten matkustusrajoitusten vuoksi: näin kävi esimerkiksi Omarin perheelle keväällä 2016, kun Turkki sulki Irakin vastaisen rajansa. Heidän kohdallaan viivytyksellä oli kauaskantoiset seuraukset. Jos Omarin perhe olisi päässyt Turkkiin ajoissa ennen toimeentuloedellytystä koskevan lakimuutoksen voimaantuloa, perhe saattaisi olla nyt yhdessä Suomessa.
Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että perheenyhdistämiseen liittyviä ongelmia sekä kansainvälistä suojaa saavien perheenkokoajiin sovellettavien tulorajojen kohtuullisuutta selvitetään perhe-elämän suoja ja lapsen edun toteutuminen huomioiden. Hallitusohjelman mukaan toimeentuloedellytyksen soveltamisesta kansainvälistä suojelua Suomesta saaneisiin alaikäisiin perheenkokoajiin luovutaan.
Korhosen mielestä suunniteltu toimeentuloedellytyksen poistaminen alaikäisiltä perheenkokoajilta on hyvä alku. Hän kuitenkin painottaa, että toimeentuloedellytys tulisi poistaa kaikilta Suomesta kansainvälistä suojelua saaneilta. Korhonen kaipaa Suomen hallitukselta ennen kaikkea tekoja:
”Hallitusohjelman lupaukset perheenyhdistämiseen liittyvien ongelmien selvittämiseksi tulisi laittaa täytäntöön ja hallituksen tulisi ryhtyä tekemään tarvittavia toimenpiteitä perheenyhdistämisen helpottamiseksi.”
Teksti: Emma Vepsä
Kuvitus: Oona Raadelma