Seksuaalirikoksiin liittyvät asenteet ovat historiallisesti olleet oman aikansa viisari siinä, miten naisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksiin on suhtauduttu. Yksilötasolla asenteiden ja arvojen yhteisvaikutus ilmenee toiminnassamme ja manifestoituu mielipiteissämme. Institutionaalisella ja kulttuurisella tasolla se näkyy lainsäädännössä. Niihin molempiin voimme onneksi vaikuttaa: kampanjointi kannattaa.
Asenteet ennen
Pohjoismaisessa oikeushistoriassa seksuaalirikoksen uhri on ollut taajaan suurennuslasin alla arvioidessa, onko rikosta tapahtunut. Parisataa vuotta sitten raiskaus oli rikos vain, jos uhri oli neitsyt, leski tai naimisissa toisen miehen kanssa.
Ajattelet ehkä, että noista ajoista on vuosisatoja. Kuitenkin vielä vuoteen 2013 asti Tanskan lainsäädännössä raiskaussyyte raukesi, jos uhri ja syytetty avioituivat keskenään. Eikä ole kauaa siitäkään, kun Suomen rikoslaissa oli pykälä, jonka perusteella kyseessä oli raiskaus vain, jos tekijä oli juottanut uhrin humalaan. Jos taas uhrin avuton tila ei johtunut tekijästä vaan oli itse aiheutettu, oli kyseessä seksuaalinen hyväksikäyttö. Itse aiheutetuksi tilaksi laskettiin päihtyneisyys, väsymys ja vammaisuus.
Tämä rikoslain epäkohta oli pontimena, kun Amnestyn Suomen osasto toteutti yhdessä Lapin yliopiston kanssa mielipidekyselyn vuonna 2010. Tutkimuksen ja kampanjan nimi oli Asenne esiin.
Tutkimuksen aineistona oli 1637 haastattelua yhdeksältä eri paikkakunnalta. Vastaajilta kysyttiin muun muassa, onko seksuaaliväkivallan uhri vastuussa joutumisestaan rikoksen kohteeksi
a) jos hänellä tiedetään olleen useita seksipartnereita,
b) jos hän on humalassa tai huumeiden vaikutuksen alainen,
c) jos hän on harrastanut seksiä saman miehen kanssa aikaisemmin
d) jos hän ei tee fyysistä vastarintaa tai huuda apua,
e) tai hän ei kieltäydy selkeästi.
70 prosentin mielestä yksi tai useampi listatuista tilanteista vähensi tekijän vastuuta raiskauksesta. Suurin osa vastaajista näki tekijän vastuun vähenevän ainakin joissakin edellä mainituissa tilanteissa. Väittämässä “Jos nainen ei kieltäydy selkeästi” puolet vastaajista sälytti vastuun raiskatuksi tulemisesta naiselle.
Kampanjointi kuitenkin kannatti. Vuoden 2010 Asenne esiin -kampanja sai aikaan sen, mihin se tähtäsi: seksuaalisen hyväksikäytön pykälästä poistettiin momentti, jolla uhri syyllistettiin.
Leikkaus vuoteen 2022
Amnesty tilasi keväällä 2022 Aula Researchilta kansalaistutkimuksen, johon vastasi hieman yli kaksituhatta Suomessa asuvaa henkilöä. Tutkimuksen alueellinen kattavuus on parempi ja vastaajien moninaisuus on paremmin kontrolloitu kuin vuonna 2010 tehdyssä Asenne esiin -mielipidekyselyssä.
Reilussa 10 vuodessa tapahtunut muutos on selvä. 86 prosenttia vastaajista katsoo, että seksi ilman suostumusta ei ole oikeutettua missään olosuhteissa. Hurraa!
Mutta mitä tämä tarkoittaa? 33 prosenttia on samaa, tai osittain samaa mieltä, kun väite on muotoiltu seuraavasti: ”Ihmisen pitää kieltäytyä seksistä ääneen tai vastustella fyysisesti, jotta teko olisi seksuaaliväkivaltaa”.
Se siitä hurraasta. Vastaukset ilmentävät samaa uhria syyllistävää asennetta kuin vuoden 2010 tutkimus. Sama syyllistäminen on tunnistettavissa myös rikosprosessissa. Amnestyn Oikeuksien arpapeli -tutkimus vuodelta 2019 osoittaa, että rikosprosessiin vaikuttavat olennaisesti raiskauksen uhrin käyttäytymiseen liittyvät oletukset. Näihin raiskausmyytteihin kuuluu esimerkiksi se, että raiskauksen uhri taistelee hyökkääjää vastaan ja ilmaisee voimakkaasti kieltäytymisensä. Todellisuudessa uhrin ”jäätyminen” on normaali ja yleinen reaktio tekohetkellä. Jos tekijä käyttää parisuhteessa sosiaalista ja taloudellista kontrollia tai väkivaltaa, uhrilla ei ole mahdollisuutta kertoa vapaasti, haluaako hän harrastaa seksiä vai ei, tai millaisesta seksistä hän pitää.
Oma tahto nyt
Toivoa kuitenkin on. Lainsäädäntö muokkaa käsitystämme siitä, mikä on rikos: 1.1.2023 astuu voimaan seksuaalirikoslaki, joka tulee syyllistämisen sijaan suojelemaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta aiempaa paremmin. Kampanjointi kannatti jälleen. Uudessa laissa painopiste ei enää ole kieltäytymisessä tai vastustelemisen todentamisessa, vaan suostumuksen puutteessa. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus ei hupene humalaan tai uneen. Se ei katoa yllättävissä tilanteissa tai painostuksen alla.
Lakiuudistus muuttaa myös lähestymistapaa erityisesti naisten seksuaalisuuteen. Aiempi määritelmä, jossa väkivallan käyttö kehysti rikosta, sisälsi oletuksen, että ilman selvää kieltämistä naisen keho on käytettävissä toisen ihmisen nautinnon välineeksi.
Asennetutkimuksia on tehty vuosikymmenten sivu, ja niitä on tehty Suomessa myös suhteessa rikoslakiin. Riikka Kotasen tutkimus Näkymättömästä näkökulmaksi – parisuhdeväkivallan uhrit ja oikeudellisen sääntelyn muutos Suomessa (2013) nostaa kirkkaana esille sen, minkä me vaikuttamistyötä tekevissä järjestöissä hyvin tiedämme: kampanjointi kannattaa. Lainsäädäntö ei ole irrallaan yhteiskunnasta ja sen jäsenistä: se välittää kuvan yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Me voimme vaikuttaa siihen monella tapaa.
Myös medialla on merkittävä rooli asenteiden muokkaajana.
Helsingin Sanomat on nostanut kuluvan vuoden aikana naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät asenteet esiin julkaisemalla muun muassa kirjoitukset seksuaalirikosten tutkinnan viivästyksistä ( 16.1.), perheoikeuden päätöksestä huumerikoksista tuomitun uhkailijan tapauksessa (22.1.) ja naisiin kohdistuvasta työpaikkaväkivallasta ja sen seurauksista (17.8.) sekä Istanbulin sopimuksen toimeenpanon puutteista (6.8.).
Sillä on merkitystä, että Suomen laajalevikkisimmässä aikakauslehdessä nostetaan esiin poliisin, poliitikkojen ja viranomaisten toiminnan asenteellisuus. Heidän asenteensa ratkaisee, pitääkö Suomi kiinni väkivaltakulttuuria ylläpitävästä asennehistoriallisesta taakasta vai rakennetaanko naisvihasta vapaata, ihmisoikeusperustaista toimintakulttuuria.
Maailma ei ole edelleenkään valmis
Seksuaalirikoslakimme ei tule kuitenkaan valmiiksi tällä uudistuksella. Uudistusta on kritisoitu erityisesti seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä pykälistä. Lakitekstin mukaan valta-aseman väärinkäytön on oltava vakavaa ja valta-aseman erityinen, jotta se täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Sille, miten vakava ymmärretään, annetaan tällä rajauksella liian suuri merkitys. Vammaisjärjestöt ovat kritisoineet sitä, että valta-aseman väärinkäyttö laitoksessa asuvan henkilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen yhteydessä on yhä luokiteltu vähemmän moitittavaksi seksuaaliseksi hyväksikäytöksi – ei raiskaukseksi tai seksuaaliseksi kajoamiseksi. Asenne- ja lakimuutoksille on vielä tämänkin uudistuksen jälkeen tilaus. Kampanjointi siis jatkuu.
Teksti: Pia Puu Oksanen. Kirjoittaja toimii sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntijana Amnestyn Suomen osastossa.
Kirjoitus on julkaistu osana Suomen väkivaltaobservatorion Valoa, ei väkivaltaa -kampanjaa.