Amnesty International Suomen osasto myöntää perinteisen Kynttiläpalkinnon oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuorille. Hän on puolustanut läpi uransa johdonmukaisesti ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja kansainvälistä oikeutta. Palkinto myönnetään ihmisoikeuksien päivänä 10.12.2024.
Pitkän uran tehnyt oikeustieteilijä Kaarlo Tuori tunnetaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti erityisesti merkittävästä työstään oikeusvaltioperiaatteen parissa. Hän on puolustanut läpi uransa tinkimättömästi ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta. Viime aikoina Tuori on ilmaissut vakavan huolensa Suomen heikkenevästä oikeusvaltiotilanteesta.
“Haluamme antaa tunnustusta Tuorin merkittävälle työlle oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien eteen. Tämän työn tärkeys korostuu aikana, jolloin oikeusvaltiota ja kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää pyritään rapauttamaan paitsi maailmalla myös Suomessa”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson toteaa.
Tuori on hiljattain esittänyt vakavan huolensa etenkin perustuslakivaliokunnan toiminnasta ja pitänyt esillä varoittavia esimerkkejä Puolasta ja Unkarista, joissa oikeusvaltion romuttaminen alkoi perustuslain valvonnan rapauttamisesta.
“Tuori on tarvittaessa kritisoinut rohkeasti niin poliittisia päättäjiä ja eduskunnan perustuslakivaliokuntaa kuin muita toimijoita ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion rapauttamisesta”, Johansson sanoo.
Tuori katsoo nykyisen hallituksen kävelleen kansainvälisten normien yli muun muassa sosiaaliturvaleikkausten ja turvapaikanhakijoiden “välineellistämistä” koskevan poikkeuslain kohdalla. Poikkeuslakia hallitus perusteli kansallisella turvallisuudella, mutta Tuori katsoo, ettei se ole kestävä peruste.
“Kansallinen turvallisuus ei ole perusoikeus eikä ihmisoikeus. Se voi kuitenkin olla hyväksyttävä peruste rajoittaa niitä perusoikeuksia tai ihmisoikeuksia, joita on ylipäätään sallittua rajoittaa. Ehdottomia oikeuksia, joihin kuuluu esimerkiksi palautuskielto, ei saa rajoittaa koskaan. Ei edes kansallisen turvallisuuden nimissä”, Tuori sanoo. Palautuskielto tarkoittaa, että turvapaikanhakijaa ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kidutus tai kuolemantuomio.
Tuori muistuttaa, että poliittisilla pyrkimyksillä on oikeusvaltiossa aina rajansa.
“Kansainvälisten sopimusten takaamat ihmisoikeudet ovat erottamaton osa Suomen perustuslakia. Se, mikä loukkaa ihmisoikeussopimusta, ei voi olla sopusoinnussa myöskään perustuslakimme kanssa.”
Amnestyn Suomen osasto on jakanut Kynttiläpalkinnon vuodesta 2002 alkaen. Palkinto myönnetään sellaiselle suomalaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt ihmisoikeuksia. Viime vuonna se myönnettiin elokuvaohjaaja Katja Gauriloffille. Aiemmin palkinto on myönnetty muun muassa Kyyjärven asukkaille, Global Clinicille ja terveydenhuollon ammattilaisille.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!