Amnestyn kansalaiskysely: Suostumuksen ja uudistuneen seksuaalirikoslainsäädännön ymmärrys riittämätöntä Suomessa 

Amnestyn Suomen osasto selvitti kansalaiskyselyllä, miten hyvin Suomessa asuvat tuntevat reilu vuosi sitten uudistuneen seksuaalirikoslain ja ymmärtävät suostumuksellisen seksin. Vastaukset osoittavat, että seksuaalirikoslain suostumusperustaisuuden ymmärrys on jäänyt puolitiehen. Suomessa on myös selkeää epäluottamusta oikeuslaitoksen kykyyn kohdella seksuaalirikosten uhreja oikeudenmukaisesti.

Aula Research toteutti kansalaiskyselyn Amnestyn Suomen osaston toimeksiannosta alkuvuonna 2024. Kyselyyn vastasi 1058 Suomessa asuvaa henkilöä. Tulosten perusteella suostumus käsitteenä tunnetaan hyvin, mutta vapaaehtoisuuden varmistamiseen liittyvää vastuuta ei vielä ymmärretä yhtä hyvin. Nuoret ymmärtävät suostumuksen ja tuntevat uudistuneen seksuaalirikoslain muita ikäluokkia paremmin. Vastaukset paljastavat myös eroja miesten ja naisten käsityksissä suostumuksesta sekä luottamuksessa suomalaiseen oikeuslaitokseen.

Suostumuksen ymmärryksessä toivoa, mutta seksuaalirikoslain suostumusperustaisuuden ymmärrys jäänyt puolitiehen

Valtaosa (88 %) kyselyn vastaajista ymmärsi suostumuksen olevan prosessi, jossa vapaaehtoisuus on jatkuvaa ja seksistä voi kieltäytyä missä vaiheessa tahansa. Nuorista (18–35-vuotiaat) peräti 98 % tunnisti tämän. Suurin osa (87 %) myös tunnisti, että seksi on vapaaehtoista ainoastaan, kun suostumus annetaan ilman painostusta, pelkoa tai valta-aseman väärinkäyttöä. Kuitenkin vain 76 % oli sitä mieltä, että seksuaaliseen kanssakäymiseen osallistuvien kesken sovitaan rajoista ja toiveista.

Vastauksista kuitenkin kävi myös ilmi, että suostumusta ja uudistunutta seksuaalirikoslakia ei täysin ymmärretä Suomessa. Vastaajista 48 % katsoi, että ihmisen pitää kieltäytyä seksistä ääneen tai vastustella fyysisesti, jotta teko olisi seksuaaliväkivaltaa. Vain 41 % vastaajista oli sitä mieltä, että seksuaaliväkivalta ei määrity uhrin vastustelun kautta, oli vastustelu fyysistä tai sanallista. Jälleen nuoremmat ikäluokat osoittivat ymmärtävänsä paremmin sen, mikä on seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa: 18–35-vuotiaista 69 % ei määritellyt väkivaltaa uhrin vastustelun kautta.

Amnestyn Suomen osasto toteutti vuonna 2010 yhdessä Lapin yliopiston kanssa mielipidekyselyn samasta aiheesta. Tällöin tutkimuksen aineistona olivat haastattelut, joita kertyi yhteensä 1 642 yhdeksältä eri paikkakunnalta. Vastaajilta kysyttiin muun muassa, onko seksuaaliväkivallan uhri vastuussa joutumisestaan rikoksen kohteeksi, jos hän ei kieltäydy selkeästi. 2010 vain 30 % vastaajista oli sitä mieltä, ettei mikään tilanne vähentäisi tekijän vastuuta raiskauksesta. Suurin osa vastaajista näki tekijän vastuun vähenevän ainakin jossakin tutkituissa tilanteissa. Puolet vastaajista sälytti vastuun raiskatuksi tulemisesta naiselle, mikäli nainen ei kieltäydy selkeästi (51 % vastasi kyllä tai osittain).

Tuoreiden tulosten perusteella suostumus käsitteenä tunnetaan melko hyvin, mutta vapaaehtoisuuden varmistamiseen liittyvää vastuuta ei edelleenkään tunnisteta yhtä hyvin. Seksuaalirikoslain suostumusperustaisuuden ymmärrys on siis jäänyt puolitiehen.

Lakiuudistus muutti lähestymistapaa erityisesti naisten seksuaalisuuteen. Aiempi määritelmä, jossa väkivallan käyttö kehysti rikosta, sisälsi oletuksen, että ilman selvää sanallista tai fyysistä kieltämistä naisen keho on käytettävissä toisen ihmisen nautinnon välineeksi. Nykylainsäädännön mukaan osallistumista ei voi pitää vapaaehtoisena, jos toisen osapuolen vapaaehtoisuutta ei voi havaita. Esimerkiksi passiivisuus ei tarkoita suostumusta, vaan saattaa olla merkki pelosta, jähmettymisreaktiosta tai päihtymistilasta. Tällöin henkilö ei ole kykeneväinen antamaan suostumusta.

Naisten ja miesten käsitykset valta-aseman väärinkäytöstä seksuaaliväkivallassa eroavat

Suuri osa vastaajista ymmärsi valta-aseman vaikutuksen suostumukseen. Valtaosa (85 %) tunnisti, että kyse ei ole vapaaehtoisuudesta, jos esimerkiksi työnantaja tai harrastuksen ohjaaja on käyttänyt valta-asemaansa väärin. Suurin osa (84 %) ymmärsi vapaaehtoisuuden puuttuvan myös, jos henkilö on puoliunessa tai päihteiden vuoksi heikentyneessä tajunnantilassa.

Henkisen väkivallan vaikutusta suostumukseen ei sen sijaan tunnisteta yhtä hyvin. Noin neljännes vastaajista katsoi, että henkisen väkivallan uhka – kuten mykkäkoulu – ei kumoa suostumuksen vapaaehtoisuutta. Miesten ja naisten sekä eri ikäryhmien välillä oli selkeitä eroja käsityksissä. Tietämättömyys suostumukseen vaikuttavista tekijöistä oli silmiinpistävää miesten vastauksissa: 30 % miehistä kertoi, ettei henkisen väkivallan uhka vaikuta vapaaehtoisuuteen. Yli 64 -vuotiaista tätä mieltä oli 36 %. Naisista sen sijaan 80 % katsoi, että seksuaalinen kanssakäyminen ei ole vapaaehtoista, mikäli siihen suostutaan henkisen väkivallan takia.

Huolestuttavaa tuloksissa oli, että 37 % miehistä ja 23 % naisista ei pidä seksuaalisen teon äkillisyyttä asiana, joka vaikuttaisi suostumuksen vapaaehtoisuuteen. Uudessa seksuaalirikoslaissa sukupuoliyhteys kuitenkin katsotaan raiskaukseksi, jos henkilö ei ole voinut osoittaa tahtoaan tilanteen äkillisyyden vuoksi.

Asenteita rikosvastuuta lieventävistä tekijöistä esiin

Vastauksissa nousee esille, että osalle lähisuhteissa tapahtuva seksuaaliväkivalta on haastavaa tunnistaa. Mielipiteet rikosvastuuseen vaikuttavista tekijöistä vaihtelivat liittyen parisuhteisiin tai tilanteisiin, missä seksuaalisia kanssakäymistä on tapahtunut aikaisemmin. Esimerkiksi 18 % kaikista vastaajista oli sitä mieltä, että rikosvastuun pitäisi lieventyä, jos tekijä on harrastanut aiemmin seksiä saman naisen kanssa, vastaajista 27 % miehistä ja 26 % yli 65-vuotiaista olivat tätä mieltä. Vastaajista 25 % koki, että rikosvastuun pitäisi lieventyä myös tilanteissa, joissa tekijä on vakituisessa suhteessa naisen kanssa.

90 % vastaajista sen sijaan näki, ettei päihteiden vaikutuksen alaisena toimimista pidetty rikosvastuuta lieventävänä tekijänä. 81 % vastaajista katsoi, ettei rikosvastuuta lievennä myöskään, mikäli väkivalta oli toteutunut sosiaalisessa mediassa tai jos uhrin sosiaalisen median sisältö oli seksuaalissävytteistä (79 %).

Luottamus seksuaaliväkivaltaa kokeneiden oikeudenmukaiseen kohteluun on heikkoa

Vastaajista iso osa tunnisti, että naisia ja tyttöjä syyllistetään heidän kokemastaan seksuaaliväkivallasta ja häirinnästä. Ero miesten ja naisten vastausten välillä oli kuitenkin huomattava. Miehistä 55 % tunnisti naisten ja tyttöjen syyllistämisen, kun naisista 81 % tunnisti tämän.

Vastaajien luottamus siihen, että suomalainen oikeuslaitos kohtelee raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti, oli heikkoa. 56 % vastaajista kertoi, että luottamus on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan. Naisilla luottamus oli heikompaa kuin miehillä. Sen sijaan luottamus terveydenhuollon henkilökuntaan ja poliisiin oli jonkin verran vahvempaa. Yli puolet (56 %) vastaajista luotti suuresti tai melko suuresti siihen, että suomalaiset viranomaiset kohtelevat raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti. Toisaalta jopa 36 % sanoi, että luottamus on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan.

Henkilökohtaiset tai läheisten kokemukset saattavat vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi uhrien syyllistäminen nähdään yhteiskunnassa tai miten oikeuslaitokseen tai viranomaisiin luotetaan. Omien kokemusten vaikutus luottamukseen oikeuslaitosta tai viranomaisia kohtaa tuli esille myös avointen vastausten kautta. Myös se, miten media käsittelee seksuaalirikoksia tai miten sosiaalisessa mediassa uhreista ja tekijöistä puhutaan vaikuttaa luottamukseen.

Kyselyssä esille noussut epäluottamus oikeuslaitokseen (yhteensä 56 %) ja viranomaisiin (36 %) keskustelee muiden luottamusta mittaavien tutkimusten kanssa. Kansalaispulssi-kyselyn (2024) mukaan luottamus tuomioistuimiin on noin 70 % 15–74-vuotiaiden keskuudessa. Toisaalta nuorten kokema epäluottamus on korkeampi Kansalaispulssi-kyselyssä verrattuna Amnestyn nyt julkistamaan kyselyyn. Eroa selittää kansalaiskyselyn tematiikka. Viranomaisiin ja oikeuslaitokseen saatetaan luottaa, mutta tietyt teemat, kuten seksuaaliväkivalta, tuo koetun epäluottamuksen esille.

Useat tekijät nostavat kynnystä kertoa seksuaalirikoksesta viranomaiselle

Uhrin ja tekijän väliset valtasuhteet ja lähisuhteet tunnistettiin tekijöinä, jotka nostavat kynnystä kertoa seksuaalirikoksista viranomaisille. Mikäli tekijä oli uhrin läheinen, vaikeutti tämä 88 % mukaan viranomaisille kertomista. Samalla tekijän auktoriteettiaseman (80 %) tai uhrin riippuvaisuuden tekijään (79 %) nähtiin nostavan kynnystä kertoa seksuaalirikoksesta viranomaiselle.

Erot vastauksissa korostuivat miesten ja naisten sekä eri ikäryhmien välillä. Kaiken kaikkiaan naiset näkivät useammat tekijät kertomiseen vaikuttavina kuin miehet. Esimerkiksi kysyttäessä “seksuaaliväkivalta on tapahtunut tilanteessa, jossa uhri on ollut päihteiden vaikutuksen alaisena tai hänen toimintakykynsä on muuta syystä alentunut”, vastasi 79 % naisista ja 58 % miehistä tilanteen nostavan kertomisen kynnystä. Naisten ja miesten vastauksissa oli myös eroja, kun kysyttiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumisen vaikutuksesta. Naisista 40 % koki tämän vaikeuttavan kertomista, kun taas vastaava luku miehillä oli 25 %.

Sukupolvierot tulivat esiin vastauksissa, joissa käsitellään verkossa tapahtunutta seksuaaliväkivaltaa ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemaa seksuaalista väkivaltaa. 18–35-vuotiaista 66 % piti kertomiskynnystä nostavana tekijänä sitä, että väkivalta oli tapahtunut verkkoympäristössä. Yli 65-vuotiaista vain 33 % uskoi verkkoympäristön nostavan väkivallasta kertomisen kynnystä. 18–35-vuotiaista 50 % katsoi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen nostavan kertomiskynnystä, kun taas yli 65-vuotiaista luku oli vain 27 %.

18–35-vuotiaista vastaajista 76 % piti suomen kielen heikkoutta kynnystekijänä kertoa viranomaisille, kun taas yli 65-vuotiaista alle puolet (41 %) näki tämän kertomiskynnystä nostavana.

Etnisyys sekä tekijän ja uhrin välinen huomattava ikäero nähtiin vastauksissa vähiten kynnystä nostavana. 23 % vastaajista oli sitä miltä, että tekijän etnisen taustan ollessa eri kuin uhrilla, nousi kynnys rikosilmoituksen tekoon. Ikäerosta kysyttäessä taas vastaajien oma ikä korostui, sillä yli 65-vuotiaista noin 19 % näki huomattavan ikäeron kynnystä nostavana. Samainen luku oli 18–35-vuotiailla noin 44 %.

Amnestyn Oikeuksien arpapeli -tutkimus (pdf) vuodelta 2019 osoitti, että rikosprosessiin vaikuttivat olennaisesti seksuaaliseen kanssakäymiseen liitetyt sukupuolinormit sekä raiskauksen uhrin käyttäytymiseen liitetyt oletukset. Näihin raiskausmyytteihin kuuluu esimerkiksi se, että raiskauksen uhri taistelee hyökkääjää vastaan ja ilmaisee voimakkaasti kieltäytymisensä. Todellisuudessa uhrin ”jäätyminen” on normaali ja yleinen reaktio tekohetkellä. Myöskään jos tekijä käyttää parisuhteessa sosiaalista ja taloudellista kontrollia tai väkivaltaa, uhrilla ei ole mahdollisuutta kertoa vapaasti, haluaako hän harrastaa seksiä vai ei tai millaisesta seksistä hän pitää.

Suostumus nautinnon ja hyvinvoinnin lähteenä

Keskustelut suostumuksellisesta ja vapaaehtoisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä keskittyvät usein siihen, miten suostumuksen puute määrittää rikosta ja on haavoittavaa. Näin oli myös Amnestyn tilaamassa kansalaiskyselyssä. Suostumuksen kulmakivi on kuitenkin halu nauttia seksistä, vapaaehtoisuus ja luottamus. Suostumuksellinen seksi sisältää toiveista ja mieltymyksistä kommunikointia sekä rajoista keskustelua – ymmärryksen siitä, mitä vapaaehtoinen seksi on. Kyselymme päättikin kysymys: “Miten suostumusta hyvinvoinnin ja nautinnon lähteenä voitaisiin ymmärtää paremmin?”.

Eniten suosiota saivat ihmisoikeusperustaisen seksuaalikasvatuksen tuntimäärien lisääminen kouluissa ja oppilaitoksissa ja seksistä seksuaalisuudesta puhuminen ilman häpeää. Kolmanneksi tärkeimmäksi keinoksi valittiin seksuaaliväkivaltaa kokeneiden syyllistämisen lopettaminen. Häpeättä puhuminen ja seksuaaliväkivaltaa kokeneiden syyllistämisen lopettaminen olivat suosituimpia keinoja erityisesti yli 65-vuotiaiden vastaajien keskuudessa.

Sukupuolittunut seksuaaliväkivalta

Tilastokeskuksen vuonna 2023 julkaiseman tutkimuksen mukaan 43 % 16–74-vuotiaista naisista on kokenut elämänsä aikana seksuaaliväkivaltaa. 12 % miehistä on vastaavia kokemuksia. Raiskauksen uhriksi on joutunut 16 % naisista ja 3 % miehistä. Naisilla ja tytöillä tekijä on tyypillisimmin joko entinen kumppani (14 %), ystävä tai puolituttu (13 %) tai tuntematon (16 %). Sekä naisten että miesten kokemassa seksuaaliväkivallassa tekijä on useimmiten mies (80 %).

Amnestyn kansalaiskyselyn avovastauksissa nousi arvostelua niiden kysymysten muotoiluista, joissa esimerkkiin nostettiin naiset. Vaikka seksuaalisuutta loukkaava väkivalta on voimakkaan sukupuolittunutta, tämän faktan esille tuominen kohtaa edelleen vastustusta. Miesten naisiin (ja muihin sukupuoliin) kohdistaman väkivallan vähättely epäpolitisoi ilmiön ihmisoikeusloukkausluonteen. Väkivalta typistetään yksilöitä koskevaksi kysymykseksi, jossa väkivallan sukupuolittuneisuus kielletään. Tällöin seksuaaliväkivaltaan liittyvä erityispiirre kielletään. Tämän piirteen sivuuttaminen johtaa tilanteeseen, jossa ratkaisuja etsitään yksilöiden välisestä vuorovaikutuksesta, eikä poliittisista, yhteiskunnallisista ilmiöistä. Kuitenkin myös miesten kokema seksuaaliväkivalta on ilmiö, josta on puhuttava ja johon on puututtava.

Lisäksi Aula Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi myös muutama muunsukupuolinen, mutta lukumäärä oli liian pieni, jotta vastausten pohjalta voisi tehdä johtopäätöksiä. Ilmiötä on kuitenkin tutkittava. Esimerkiksi kouluterveyskyselyissä on selvitetty, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kokevat väkivaltaa muita ryhmiä enemmän.

Lopuksi

Kansalaiskyselyn vastauksissa ilmenevä huolestuttavan alhainen luottamus viranomaisiin ja oikeuslaitokseen seksuaaliväkivallan äärellä paljastaa, ettei uusi seksuaalirikoslaki tai suostumuskulttuurin kehittyminen näy vielä arkipäivän todellisuudessa. Suostumuksen edistäminen ja siihen liittyvän vuorovaikutuksen korostaminen ovat välttämättömiä hyvinvoinnin lisäämiseksi ja väkivallan vähentämiseksi.

Samanaikaisesti seksuaaliväkivaltaa kokeneiden syyllistämisen on loputtava, jotta uhrit uskaltavat hakea ja voisivat saada tarvitsemaansa oikeutta ja tukea. Seksuaaliväkivallan estämiseksi on purettava sekä sukupuolinormeja että niihin liittyviä raiskausmyyttejä. Vaikka laki kehittyisi suojelemaan uhreja, eivät yksilöt oikeuslaitoksissa tai viranomaisasemissa ole vapaita yhteiskunnan arvoista ja normeista. Suostumuskulttuurin edistäminen ja uhrien tukeminen ja suojaaminen on siis koko yhteiskunnan, mutta ihmisoikeussopimusten mukaisesti erityisesti valtion tehtävä.

Teksti: Pia Puu Oksanen, Mila Roivas ja Hanne Lyytikkä