Viranomaiset teloittivat 1518 ihmistä 15 eri maassa vuoden 2024 aikana. Teloitettujen ihmisten määrä on suurempi kuin kertaakaan vuoden 2015 jälkeen, kertoo Amnestyn vuosittainen raportti.
Peräti 91 prosenttia kaikista tilastoiduista teloituksista tapahtui Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Irakissa. Yksin Iranissa viranomaiset teloittivat ainakin 972 ihmistä.
Teloitusten kokonaismäärä on todellisuudessa moninkertainen. Esimerkiksi maailman suurin teloittaja Kiina, Pohjois-Korea ja Vietnam eivät julkaise teloitusten määriä. Lisäksi konfliktit palestiinalaisalueella ja Syyriassa estivät luotettavan tiedon saamisen.
Viranomaiset käyttävät kuolemantuomiota hiljentämiseen
Etenkin Iranissa ja Saudi-Arabiassa viranomaiset käyttivät kuolemanrangaistusta ihmisoikeuspuolustajien, mielenosoittajien, poliittisen opposition ja vähemmistöjen hiljentämiseen.
“Viranomaiset väittävät, että kuolemanrangaistus toimii pelotteena ja että sen käyttö lisää turvallisuutta. Se on vale. Väkivalta ruokkii väkivaltaa, ja kuolemantuomio on siitä äärimmäinen esimerkki”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.
Kansainvälisen oikeuden mukaan kuolemanrangaistuksen käyttö tulee rajata vain kaikista vakavimpien rikosten tekijöille. Silti yli 40 prosenttia vuonna 2024 teloitukseen johtaneista kuolemantuomioista oli langetettu huumausainerikoksista. Viranomaiset teloittivat huumausainerikoksista tuomittuja ainakin Kiinassa, Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Singaporessa.
Positiivinen kehitys
Vaikka teloitusten kokonaismäärä kasvoi, teloituksia suorittavien maiden määrä väheni toista vuotta putkeen. Viranomaiset teloittivat ihmisiä 15 eri maassa. Kaikkiaan 113 maata on kieltänyt kuolemanrangaistuksen käytön kokonaan ja 145 maata on käytännössä lopettanut teloittamisen.
Vuoden 2024 aikana esimerkiksi Zimbabwe kielsi kuolemantuomiot lievistä rikoksista ja Malesiassa teloitusta odottavien määrä putosi yli 1000 ihmisellä lakimuutosten myötä. Japanissa viranomaiset kumosivat yli 50 vuotta syyttömänä teloitusta odottaneen Hakamada Iwaon tuomion. Yhdysvalloissa yli 30 vuotta kuolemansellissä viruneen Rocky Myersin tuomio muutettiin elinkautiseksi.
“Edistysaskeleet herättävät toivoa siitä, että tämän julman rangaistuksen aika on vihdoin ohi. Amnesty vastustaa kuolemantuomiota aina ja kaikissa tilanteissa. Se on epäinhimillinen ja peruuttamaton rangaistus, jonka käyttäminen täytyy lopettaa”, Johansson summaa.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!