Väkivaltaa pakenevien afganistanilaisten määrä on noussut dramaattisesti kolmessa vuodessa. Kun vielä vuonna 2013 maan sisäisiä pakolaisia oli puoli miljoonaa, nyt määrä on noussut jo 1,2 miljoonaan. Uudesta raportistamme käy ilmi, että heidän olonsa ovat kurjat.
”Kun kansainvälinen huomio on siirtynyt pois Afganistanista, olemme vaarassa unohtaa väkivaltaa paenneiden ahdingon. Monet heistä elävät kauheissa oloissa kotimaassaan. He joutuvat taistelemaan selviytymisestään, eikä näköpiirissä ole helpotusta”, oikeudellinen asiantuntijamme Susanna Mehtonen sanoo.
Afganistanin hallitukset vuoronperään ovat lupailleet helpotusta maan sisäisten pakolaisten olosuhteisiin, mutta nämä lupaukset ovat jääneet täyttämättä. Afganistanin pakolaisilla ei ole riittävästi ruokaa, vettä, terveydenhuoltoa, suojaa tai mahdollisuuksia koulutukseen tai työhön. Olosuhteet ovat kurjistuneet entisestään viime vuosina, sillä apua tulee vähemmän.
”Edes eläin ei asuisi tällaisessa hökkelissä, mutta meidän on pakko”, 50-vuotias Heratissa pakolaisleirillä asuva nainen Mastan sanoi Amnestylle. ”Asuisin mieluummin vankilassa kuin tässä paikassa. Vankilassa minun ei tarvitsisi huolehtia ainakaan ruuan ja suojan saamisesta.”
Afganistan julkaisi vuonna 2014 kansallisen ohjelman maan sisäisten pakolaisten auttamiseksi, mutta sitä ei ole käytännössä juurikaan toteutettu. Afganistanin hallinnolla ei ole ollut riittävästi resursseja tai asiantuntemusta pakolaisten auttamiseen ohjelman mukaisesti. Lisäksi korruptio ja kansainvälisen kiinnostuksen väheneminen ovat tehneet ohjelman toteuttamisesta vaikeaa. Muut kriisit ovat vieneet viime vuonna kansainvälisen huomion sekä lahjoittajien rahat. YK on pyytänyt kansainväliseltä yhteisöltä 393 miljoonaa dollaria humanitaarista apua Afganistaniin, mutta toukokuuhun mennessä tästä summasta oli saatu kokoon vain vajaa neljännes.
Pakolaisten olosuhteet ovat kurjat
Afganistanin sisäisillä pakolaisilla on oikeus ruokaan, veteen ja asianmukaiseen vaatetukseen Afganistanin vuonna 2014 julkaiseman ohjelman sekä kansainvälisen oikeuden mukaan. Siitä huolimatta näiden perustarpeiden takaaminen ei ole onnistunut.
”Ruoka on täällä luksusta. Kenelläkään ei ole siihen varaa”, kertoi Raz Muhammad, joka oli yhteisönsä johtohahmo Kabulissa sijaitsevalla Chaman-e-Barbakin leirillä. ”Me elämme pääosin pilaantuneilla vihanneksilla toreilta. Edellisen kerran saimme ruoka-apua ennen viime kevättä, kun meille annettiin kolme säkillistä vehnää.”
Pakolaislasten pitäisi periaatteessa päästä kouluun, vaikka heillä ei olisi varaa koulukirjoihin, koulupukuihin tai muihin tarvikkeisiin. Siitä huolimatta monien pakolaislasten koulunkäynti on keskeytynyt. Lapset joutuvat usein pesemään autoja tai kiillottamaan kenkiä auttaakseen perheitään selviytymään. Aikuiset ovat usein kroonisesti työttömiä.
Suurimmalla osalla pakolaisyhteisöistä ei ole mahdollisuutta saada kunnollista terveydenhoitoa. Avustusjärjestöt tai viranomaiset tarjoavat hoitoa esimerkiksi liikkuvien klinikoiden kautta, mutta usein pakolaisten pitäisi hakea hoitoa yksityiseltä puolelta. Siihen heillä ei ole varaa. Pakolaiset ovat usein pahasti velkaantuneita, sillä heillä ei ole säännöllisiä tuloja.
Amnesty löysi tutkimuksissaan todisteita myös pakolaisten pakkohäädöistä, vaikka Afganistanin viranomaiset ovat vakuuttaneet parantavansa maan sisäisten pakolaisten olosuhteita. Häädöt olivat pakolaisille päivittäinen uhka. Niiden takana olivat sekä viranomaiset että yksityiset tahot.
Amnesty vaatii Afganistanin viranomaisia ja kansainvälistä yhteisöä varmistamaan, että Afganistanin sisäisille pakolaisille taattaisiin kaikkein välttämättömimmät perustarpeet. Afganistanin pitäisi toteuttaa vuonna 2014 tekemäänsä ohjelmaa maan sisäisten pakolaisten auttamiseksi. Myös keskeisimpien Afganistanissa toimivien kansainvälisten toimijoiden pitäisi käyttää vaikutusvaltaansa, jotta tätä ohjelmaa toteutettaisiin.
”Afganistanin ja kansainvälisen yhteisön on toimittava nyt, jotta maan sisäinen pakolaiskriisi saataisiin korjattua”, Mehtonen sanoo.